Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Kuka maksaa viulut?

Varmasti moni meistä on jossain vaiheessa elämäänsä miettinyt jonkinlaista sijoitus asuntoa. Mitä jos sen hankkii ja ajattelee säästävänsä vaikka eläkepäiville ja vuokralainen pistää sen asunnon aivan päreiks? Lehdistä saa lukea lähes joka viikko, kuinka joku vuokralainen on tuhonnut jonkun toisen asunnon aivan täysin. Mietin aina sitä ihmisten vastuuta asioista. Jotenkin tuntuu välillä siltä, että on paljon ihmisiä jotka eivät vain välitä toisten omaisuudesta. Tähän kategoriaan kuuluu kaikenlaiset seinämaalaukset, tavaroiden/paikkojen rikkomiset ja kuten yllä mainittu asuntojen tuhoaminen. Mun mielestä ihan jokaisella on oikeus kotiin. Jokaisella on oikeus kattoon päänpäällä. On sen antaja sitten Suomen valtio tai vuokranantaja. Kuka tahansa kuka sen tarjoaa pitäisi sitä kunnioittaa. Mitenkä ihmeessä voi olla ihmisiä jotka eivät kunnioita edes sitä omaa kotiaan. Aivan käsittämätöntä lukea uutisia, missä vuokranantajalle koituu jopa 10.000:ien eurojen kuluja vuokralaisten tuhoamista asunnoista. Useasti siinä vaiheessa saattaa olla sellainen tilanne päällä, että vuokrat ovat rästissä ja asuntoon saatetaan mennä piipahtamaan ja todetaan että asunto on täysin käyttökelvoton. Seinät täynnä reikiä, likaa, sotkua ja paikat yleisesti hajoitettu.

Kuka siitä on vastuussa, jollei asunnossa asunut  ihminen, kuka siellä asunnossa on asunut ja tuhonnut sen täysin. Jos tämä henkilö todetaan varattomaksi, niin usein ilkeilyt jäävät sen vuokranantajan maksettavaksi. Niihin remontteihin ei paljon takuuvuokrat riitä. Mun mielestä tämä on jotenkin välillä aivan käsittämätöntä. Sama ihminen voi jatkaa tätä samaa touhua useamman asunnon putkeen.

Kun lukee näitä uskomattomia tapauksia, niin ainakin mun omalla kohdallani välillä usko horjuu ihmisiä kohtaan. Mitä se ihminen saa siitä hyvästä, että tuhoaa jonkun toisen omaisuutta. Mitä joku ihminen saa siitä, että potkii bussipysäkin roskiksen tai bussipysäkin lasit paskaks. Toivottavasti saa siitä edes muutaman naarmu itseensä. Tuntuu että täällä ei saa tarpeeksi merkittäviä rangaistuksia juuri mistään ja usein se väärä hekilö joutuu ilkivallassa maksumieheksi.  Yksi asia on minusta hienoa että Suomessa on lisääntynyt työpaikat yli 100.000:lla. Jos tässä pikkuhiljaa lähtee tämä Suomikin nousuun. Jos  ihmisetkin alkaisivat käyttäytymään paremmin ja asiallisemmin. Vaikka täällä on moni asia erittäin hyvin ja ihmisillä on oikeasti erittäin hyvät oltavat, niin rangaistukset rikoksista saisivat olla mielestäni paljon rankemmin. Mun mielestä sillä ei ole mitään merkitystä oletko jokin niin sanottu ”ensikertalainen”. Tai että käyttäydyt hyvin vankilassa niin tuomiosi pienenee. Mä edelleen ihmettelen ylipäätänsä tätä toimintaa tässä maassa. Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, kun olin käräjäoikeudessa siitä syystä, että yksi asiakkaani jätti kokonaan palvelun maksamatta.

Oikeuden päätös oli se, että  minulle maksetaan se työ (575e) työ. Eipä ole rahoja sen kummemmin näkynyt, enkä tiedä löytääkö ne koskaan minun luokseni. Tässä taas yksi hyvä esimerkki siitä että jaellaan aivan täysin mitättömiä rangaistuksia. Samat ihmiset toteuttaa erilaisia rikoksia jatkaen niiden tekoa, koska eivät joudu teoistaan vastuuteen. Mutta auta armias, kun jätät maksamatta veroja Suomen valtiolta euronkin, niin voit olla aivan varma että makaat kaksikymmentä vuotta eristyssellissä.

Mä olen aiemminkin sanonut, että rakastan sääntöjä. Jos on selkeät säännöt, että näin ei saa toimia  ja jos joku niitä rikkoo, niin silloin siitä tulisi koitua rangaistus. Yhtä huvittavia tapauksia ovat ne, missä esimerkiksi jokin kauppias on laittanut kuvan valvontakamerasta näkyvästä henkilöstä, joka on varastanut vaikka hänen kaupastaan jotain. Itse varas ei tästä joudu mihinkään vastuuseen, mutta  kauppias saa syytteet ja hän saa sitä saavat tai mahdollisesti pahimmassa tapauksessa vielä jonkun tuomion. Mitä te muut lukijat olette mieltä? Onko teidän mielessä Suomessa aivan liian heppoiset rangaistukset.

Mun mielestä tää on välillä ragaistuksien suhteen yks villi länsi. myönnän, että olen sääntöjen orja ja en siedä sitä, että joku kuvittelee ettei ne säännöt kosketa meitä jokaista. Selkeät säännöt ja niitä rikkoessa selkeämmät rangaistukset muuttaisivat aivan varmasti asioita.

Kuvat Noora Näppilä

-Umppu

Kommentit (5)

  1. Sarppis

    Ihan samaa mieltä sun kanssasi. Tuli mieleen nettipetokset. Joku myy jotain tavaraa jota sillä ei oikeasti edes ole, joku maksaa, eikä näe tavaraa, eikä rahojaankaan enää. Niistä tuntuu nämä mätäpaiseet pääsevän ilman rangaistusta jatkamaan tekosiaan. Poliisi ei voi tehdä mitään, jos petoksen tekijä on varaton. Huijattu ei voi julkaista huijarin nimeä, koska kunnianloukkaus.. ihan hanurista.

  2. Emppuli

    Mun mielestä on hyvä, että suomessa on kohtuulliset rangaistukset. Nämä ihmiset, jotka näitä rikoksia tekevät, niin se on ihan sama maksaako ne niitä rikkinäisiä ikkunoita yms pikku juttuja. Kalliimaksi ne ja niiden rikollisten ylläpito tulee siellä vankilassa suomen valtiolle. Eli mielummin saavat pikku tuomion ku ovat taakaksi valtiolle sen suuremmin. Demokratialla on hintansa ei voi mitää. Edelleen peräänkuultan sitä, että syytön kunnes toisin todistetaan. Se että joku julkaisee kuvan vaikka ootki varastanut jotain ei anna siihen oikeutta. Vain viranomaisilla on oikeus siihen. Ei lakia voi ottaa omiin käsiinsä..

  3. Tiina

    Hyvä kirjoitus. Pieni kommentti vielä, en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka käyvät velaksi kampaajalla/kynsien laitossa ym.
    Ellei ole rahaa maksaa sitten ei mennä.

  4. Toinen näkökulma

    Oon kyl sun kaa jokseenkin erimieltä. Itse uskon, että ihmisillä jotka tekevät tämmöisiä juttuja mitä kirjoitit ovat pääasiassa asiat oikeasti huonosti. Jotkut ovat saattaneet oppia jo tälläisen tavan lapsena ja esim. seurannut vanhempien jalanjälkiä mm. rötöstelyn suhteen. Sitten saattaa olla myös ihmisiä jotka tekevät elämässään yhden virheen ja myöhemmin niitä katuu (esim. nuorille tai mielenterveysongelmaiselle voi käydä näin). Itse olen sitä mieltä, että on hyvä jos saa ensikertalaisalennusta, sillä jonkun ihmisen rötöstely saattaa siihen loppua. Itse myös ajattelen niin, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Koskaan ei voi sitäkään tietää milloin itse mokaa jotenkin. Enkä nyt tarkoita, että hyväksyisin kaikenlaisen rötöstelyn, vaan haluan vain tuoda asian toisen näkökulman esille. On myös kurjaa, että usein sen laskun joutuu todella maksamaan aivan väärä osapuoli ja se on minusta väärin. Olen joskus kuullut että joku poliisi sanoi, että joillekkin pikkurikollisille ”ainoa omainen on viranomainen”. Minusta tämä lause kertoo jo aika paljon.

    • primebody

      Joo siinä tapauksessa se olisikin ehkä ihan kohtuullinen, jos se jäis tasan siihen yhteen kertaan. Niitä ilmeisemmin on kai aika harvassa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *