Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Hyvät ja pahat liikunta-alan ammattilaiset

Mua on jo hetken jurppinut sellainen asia liikunta-alan ammattilaisissa, kun ymmärryksen puute. En suinkaan tarkoita tällä missään nimessäkaikkia alalla työskenteleviä, vaan hyvin pientä murto-osaa. Lähinnä sellainen yleinen vouhkaaminen ”ajanpuute on vaan tekosyy”, ”olet mitä syöt”, ”ei kipuu ei hyötyy”. Mää kerron mikä tää juttu on, jos saatte kiinni mun pointista. Elikkä..  Varmaan todella moni ihminen harrastaa liikuntaa jossain muodossa, mahdollisuuksien mukaan ja vielä kaikenlisäksi mielellään. Liikunnan harrastamisessa on todella erilaisia tavotteita. Toiset nollaa ajatuksia kävelyllä ja toiset kyykkää verenmaku suussa.  Moni harrastaisi sitä varmasti enemmän, mutta aika ja raha tulee tässä usealla vastaan.Varmasti jokainen myös tietää, että ulkoilu ei maksa mitään, eikä siitä sen enempää, koska puhunkin nyt esimerkiksi ohjatusta liikunnasta ja kaikenkirjoisista itseään liikunta-alan ammattilaiseksi kutsuvista valmentajista.  Jos mä vertaan vaikka salilla työskentelvän ihmisen oman treenin tekemistä, vaikka pankkivirkailijan treeniin on siinä vissi ero jo esim ajallisesti. Pankki ihmisen pitää ensin pakata kamat mukaan, tulla sinne salille, tehdä treeni, käydä suihkussa, laittaa itsensä, jos vaikka aamutreenistä on kyse. Sitä ennen saattaa olla lapsien tarhaan viemistä yms, mitä toki myös salilla työskentelevillä ihmisillä voi olla.  Salilla työskentelevä ottaa painon käteen ja alkaa bodaan, sillä hänellä on tietenkin päällään jo työvaatteet, eikä suinkaan jakkupukua ja korkokenkiä. Tämä nyt vain havainnollistamaan asiaa.

Se mitä tällä ymmärryksen puutteella tarkoitan, niin ei aina ymmärretä sitä toisen työtä ja sitä, että se työpäivä on toisaalla ja aina vaan ei ole mahdollisuus venyt edes siihen yhteen treeniin päivässä. Joku saattaa viettää työpäivän istuen korkkarit jalassa ja salilla työskentelevä sielä salilla. Jos vaikka työkseen vetää jumppia, niin siinä saa keskellä työpäivää sen omankin treenin tehtyä välillä  varmasti oikein mukavasti. Jos vaikka mää kävisin salilla töiden jälkeen ja piipahtaisin vaikka sen jälkeen kaupassa, niin en näkisi lapsiani hereillä ollenkaan. Mää en voi todellakaan edes kuvitella valitsevani salia lapsien sijaan.  Joku voi, mutta mää en. Myös lapsien nukkumaanmenoajalla on suuri merkitys ja sillä minkä ikäisiä he ovat. Vaikka se olisi vain parina iltana viikossa ja esimerkiksi mieheni tekisi saman, olisi meidän arkipäivät sitä, että emme olisi koskaan perheenä kotona.

Yrittäjyyden hyvät puolet on siinä, että saan itse määritellä työaikani. Fustra reenit sain sijoiteltua esim aamuun niin, että menin vähän myöhemmin töihin tai keskelle päivää satunaisesti. Mun on pakko saada se upotettua siihen mun työaikaan, koska muuten se ei olisi ollut mulle mitenkään mahdollista. Helvetin kallikshan se tulee, kun oon poissa useamman tunnin (töistä), mutta se on mun tapauksessa ainut vaihtoehto liikkumiselle, koska perheen ajasta en nipistä. Tätä mahdollisuutta ei ole niillä kenellä on määritelty työaika. Onhan niitä lapsiparkkejakin olemassa, mutta ajtus siitä, että lapsi menee hoidosta suoraan toisaalle hoitoon ei myöskään meillä esimerkiksi ole vaihtoehto.

Liikunta-alalla on paljon nuoria, joille on aivan turha selittä tiettyjä asioita.. Nukuin huonosti, kun lapset valvoi koko yön… ”joo määkin heräsin seiskalta tänään”. Moni ei myös ymmärrä mitä ruuhkavuosien keskellä eläminen ihan oikeasti tarkoittaa. Ei ne sun reenit, vaan ne sun lapsen reenit, joita on vähintään neljänä päivänä viikossa. . Mää pääsen vielä itse asiassa helpolla, koska meillä harrastaa vasta 1 lapsi. Upotan siihen omaan arkeen 4 reenikyytiä viikossa. Tilanne on jotain ihan muuta, kun harrastavia lapsia on kolme tai vaikka vieläkin enemmän. Vanhempien illat täytyy (ei suinkaan siitä omasta reenistä) vaan autossa suhaamisesta paikasta a… paikkaan b. Joku viisas voi ehdottaa, että liiku silloin kun lapsellasi on treenit. Sekin on joillain toimiva vaihtoehto. Voi kuitenkin olla, että sillä ajalla kuskataan se toinen lapsi toiselle puolelle kaupunkia toiseen harrastukseen. Ehkä jopa mahdollisesti käydään kaupassa, ettei ilta veny yöhön asti.

Mulle treenaminen on todella henkilökohtainen asia. Nyt jos menisin jonkun karpaasin treenautettavaksi, joka huutais ja karjuis mulle, niin varmaan alkaisin poraan. ”ala huuta mulle”. Mulle on tosi tärkeää, että mulla toimii henkilökemia sen ihmisen kanssa, kenekä kanssa liikun. Se että pääsen kyykystä ylös ja joku sanoo mulle, että helvetin hienoa Umppu sää onnistuit, tuntuu sata kertaa paremmalta, kun sellainen huutaminen.  Mää en myöskään halua harrastaa liikuntaa niin, että kovan treenin jäljeen joudun kävelemään kaks viikkoa näyttäen, että mulla on joku ongelma. Mää niillä fitnes ajoilla kyllästyin siihen, että ketään ei kiinnostanut koskaan mitä mulle kuuluu, vaan kysymys oli:  että paljo hiilarit, mikä kunto. Ihmisistä puhuttiin vaan niiden ulkonäön perusteella. Kenellä pää kestää ja kenellä ei. Ne örisevät miehet oli pahimpia naisten arvostelijoita.

Ihminen pitää ottaa kokonaisuutena, eikä kokoajan nähdä vain se ulkokuori. Mää ainakin haluan voida paremmin ja jaksaa paremmin ja mulle on aivan sama näkyykö mun reidessä pisaralihaksen pää vai ei. Sillä ei oo mulle mitään merkitystä. Kaikkia ei kiinnosta seurata neuroottisesti ruokailuja ja tekemisiään, vaan voida kokonaisvaltaisesti paremmin.  Onni voi lähteä vaikka siitä, että perheessä on kaikki hyvin. Mua ei saa enää koskaan elämässäni yhdelle ainoalle dieetille tai ruokavaliolle. Toki on aivan eri asia, jos tulee vaikka jotain allergioita tai jotain muuta normaalista poikkeavaa.

Mää en ala pureskeleen mitään juuria, vaikka ne olis kuinka terveellisiä tahansa. Se liikunta, minkä pitäis tuottaa hyvää oloa tuo monelle ihan kamalan stressin ja juuri tällä tarkoitan sitä kokonaisuutta. Ihminen kenellä vaikka elämänhallinta ja elämä on aivan sekaisin ei tule yhtään sen onnellisemmaksi omistaessaa pyöreämmät pakarat. Tarkoitan tällä kaikella sitä, että se ihminen pitää nähdä muutenkin kun ulkoisena työmaana. Valmentajilla on vastuullinen tehtävä. Jos joku kohta elämässä on täysin huteralla pohjalla, kuten vaikka ajanhallinta pitäisi aloittaa ensin siitä.

Ihmiset omaksuu hitaasti ja jotkut ei ollenkaan uusia elämäntapoja. Syy miksi monet eivät onnistu pitämään pudotettuja kiloja on se, että muutetaan elämässä liian monta asiaa kerralla ja niitä ei omaksuta elämäntavoiksi. Paino palaa takaisin ja usein vielä suurempana mitä se on ollut. Ihmisillä on myös paljon sairauksia ja ne pitää osata ammattitaitoisen valmentajan huomioida. Jos tarjoat samat ohjeet kaikille, ei se ole missään tapauksessa kaikkien eduksi, sillä siitä puuttuu se henkilökohtaisuus mitä suurinosa tarvitsee.

Liikunta-alan kirjo on valtava. Osalla on taskussa käyty kirjekurssi pt opinnoista, mutta monella on paljon muuta. Mun mielestä hyvä valmentaja tietää paljon muutakin, kun että mitenkä tehdään hauiskääntö. En sano, että aina ne nuoret olisivat niitä ammattitaidottomia, koska kuka tahansa voi tituleerata itseään alan ammattilaiseksi. Jokaiselle pitäisi löytää niitä henkilökohtaisia mahdollisuuksia liikkua.

Kuva: Noora Näppilä

Asu House of Brandon* Mekko* nyt alessa 26,99e

-Umppu

Kommentit (9)

  1. Lelly

    Kerrankin olen sun kanssa jostain samaa mieltä :D. Itsellä samaa kokemusta, vaikka lapsia ei olekaan. Pt:t on omalla salilla just niitä ihan max about 26vuotiaita, joilla tuskin on hajuakaan esim 50-vuotiaan tarvitsemasta levosta ja palautumisesta. Toisekseen mua ärsyttää ihan suunnattomasti se tuloskeskeisyys: mikä sun tavoite on?? Lihaserottuvuus, maratooni, mikä? Mitä jos joku haluaa löytää vain liikunnan ilon? Tai muutenkaan ihan turha tulla jonkun selittämään mulle että täysii vaan treenii, jos kehollani on päivä jolloin se tarvitsee rauhallista liikuntaa, tai lepoa.
    Loppukaneettina vielä; en voisi koskaan kuvitella ottavani pt:tä koska se koko homma on jotenkin niin ulkoaohjautuvaa että ihan puistattaa. Ja toki jollain muulla on omat ajatukset aiheesta, nämä olivat mun tuntemuksia.

    • primebody

      No hyvä että edes kerran 🙂 :). Ihan totta että ikä pitää todellakin huomioida eikä aina tarvitse olla mitään tavotteita!

  2. Sissi

    Erittäin hyvin kirjoitettu. Varsinkin toi pointti että tekosyyt on joku kauhu. Mitä vittu sitten jos en jaksa tai ehdi tänään juosta? Sitten en juokse ja piste. Toivottavasti huomenna juoksen. Tällaisen syyttelyn sijasta voitaisiin liikuntaohjaajan kanssa yhdessä etsiä arjesta näitä pieniä hetkiä jollon liikuntaa voisi harrastaa – olisiko se vaikka se perheen yhteinen hetki? Käskyttäminen ja pakottaminen ei ole ikinä ohjauksessa toimivia keinoja. Liikuntaohjaajan ja asiakkaan välillä on myös eräänlainen opetussuhde, ja on täysin psykologista että mikäli ohjaaja on autoritäärinen, ehdoton ja armottoman tiukka ei suhteesta tule hyvää ja täysin toimivaa.

    Oon kans huomannu tällasen että jotkut liikunta-alan ”ammattilaiset” lähtee aina siitä että läski on noloa, heikkoa ja typerää. Siitä pitää päästä eroon eikä millään muulla ole väliä. Rääkkää itseäsi, kun kilot tippuu saat palkinnon. Tällänen tavotelähtöisyys on äärettömän typerää. Sillon ei ikäänkun koskaan ole valmis ja asettaa aina uuden tavotteen – tai vaihtoehtoisesti tavoitteen saavutettua saattaa lopettaa. Puhutaan nyt vaikka nuoresta kimmasta, niinkuin minä aikoinaan. Halusin laihtua. Halusin olla 10kg laihempi. Tavoitteenani oli laihtua keinolla millä hyvänsä vaikka treenaaminen vitutti, sattu ja oli ikävää. Se oli pakottamista. Kun saavutin tavotteen oli aika asettaa seuraava tavote – vielä 10kg lisää pudotusta. Ja näin oli epäterveellinen laihdutus ja syömishäiriö saaneet alkunsa. Toisaalta sitten taas nämä tavoitteet saavutettuani olin valmis. Olin hoikka ja parantunut syömishäiriöstä. Ajattelin vuosia että mä oon laiha, ei mun tarvi miettiä mitä laitan suuhuni, ei mun tänään tarvi mennä salille. Ja kappas, 20kg oli tullut takaisin kuin huomaamatta. Nyt aikuisena aloin liikkua ja elää terveellisesti ilman tavoitteita, pakotusta ja pahaa oloa. Olen laihtunut, mutta ennenkaikkea olen terve ja tyytyväinen itseeni. Ja haluan ylläpitää tämän tyytyväisyyden. Ja kas – kun karsin elämästäni syyttelyn, pakottamisen ja rääkkäämisen – olen terve 🙂

  3. Saga

    Jos puoli vuotta sitten mulle olisi näytetty tää teksti niin olisin ollu eri mieltä, mutta nyt en. Mulla on kaks lasta ja niiden harrastukset ja oma työ. Aikaisemmin pystyin sovittamaan tähän omat treenit ja ne vei vaan vähän aikaa lasten kanssa vietetystä ajasta. Usein ne treenit oli aikaisin aamulla ennen kuin lapset herää tai sitten viikonloppuina jolloin lapset oli sen tunnin mummulassa.

    Mutta nyt kun tähän ynnää vielä talonrakentamisen, niin aika ei yksinkertaisesti riitä siihen treenaamiseen. Oon nyt suosiolla jättänyt omat treenit ens kevääksi asti pois, koska muuten se menee vaan säätämiseksi ja kaikilla on vaan paha mieli. Toki liikun nyt lasten kanssa sen minkä pystyn ja raksalla toki tulee vähän hyötyliikuntaa ja lasten harrastusten aikaan käyn välillä lenkillä, mutta monesti sekin aika menee just sillä kauppareissulla. Ja ennen kuin joku aatteleen, että jumppaa kotona, niin en vaan tällä hetkellä jaksa! Jos mulla on joskus puoli tuntia ”vapaata”, niin käytän sen tällä hetkellä ihan hyvällä omalla tunnolla

  4. Zara

    Olen joskus treenannut verenmaku suussa lasten kustannuksella ja itseni loppuun polttaen. Ei enää ikinä. Joku ei ehkä ymmärrä, että mun aamut alkaa 5.00 josta työpäivä jatkuu usein 15 tai 16 asti. Teen fyysistä työtä eli noin 30000 askelta työpäivän aikana pelkästään. On nostamista ja henkistä stressiä. Olen puhki kun lähden töistä. Illalla jatkan paperihommia kotona, koska töissä en ehdi ja kuskaan lapsia harrastuksiin ja hoidan kodin. En enää todellakaan jaksa mitään kuntosaleja yms. Mutta huonoja ihmisiä sitä silti ollaan kun ei ” muka” jakseta pitää itsestä huolta. Tämä on nykyajan oravanpyörän ongelma. 8-16 työtä tekevien on helppo kiitää ennen töitä treenaamaan.

    • JK

      Zara, mulla on 8-15 työ eikä se nyt ihan niin helppoa ole aina. Ensinnäkään en voi mennä ennen töitä salille kun se tarkoittaa,,että jättäisin pienen lapsen yksin kotiin nukkumaan. Normitilanteessa toki pääsen salille muina aikoina ihan ok, mutta tosiaan elämässä on joskus lasten lisäksi sellaisia juttuja, joista ei voi luistaa ja ne tulee ennen salia, halusi tai ei.

  5. Zena

    Hei pakko tulla miettimään omia ajatuksia tähän postaukseen.

    Olen itse ainakin huomannut että ihmisillä on hirveitä oletuksia valmentajaa kohtaan. Osaavakaan PT ei voi taikoa perheellisellä työssäkäyvälle ihmiselle lisää aikaa liikuntaan vaan ainoastaan auttaa miettimään mahdolisuuksia niihin liikuntahetkiin. Ei voi myöskään olettaa että perus kuntosaliketjun PT osaa ottaa huomioon asiakkaan 4 eri sairautta. Ja ei mielestäni kuulukkaan. PT koulutuksella ja palkalla.. Ei se PT tee sitä ohjelmaa peruspirjolle samaan hintaan kuin toisella pirjolle jolla ei ole niitä montaa sairautta huomioitavana. Se että ottaa vaikeat sairaudet ohjauksessa huomioon vaati PT:ltä enemmän aikaa ja resursseja, joka on PT:n työtä josta täytyy maksaa. Tätä ei kaikki ihmiset ymmärrä valmentajaa miettiessä. Ja jos asiakkaalla on vaikeita sairauksia ei välttämättä kuntosaliketjun PT ole oikea henkilö valmentamaan vaan esim. sairauteen perehtynyt urheilulääri tai fysioterapeutti.

    Ja loppupeleissä se on ihmisestä itsestään kiinni mihin laittaa oman aikansa. Muutos on aina jänittävää ja joillekin stressaavaa. Ja kuten sanoit se vaatii myös aikaa joka ei kaikille ihmiselle nykypäivänä sovi sillä meillä on vallitsee vähän sellainen tapa haluta asiat nyt ja heti. Toiset löytävät ajan toisilla ei sitä aikaa löydy vaan sen aika voi olla myöhemmin. Osaava valmentaja osaa tarjota eri vaihtoehtoja liikunnan löytämiseen arjessa esim. mennä lasten kanssa yhdessä pyörällä harjoituksiin mutta päätöksen ajankäytöstä tekee jokainen itse. Ja joskus sitä aikaa ei vaan ole. Siitä ei mielestäni kenenkään tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, ihminen ei ole sen parempi tai huonompi tekeekö 10 treeniä viikossa vai ei ollenkaan.

    Mukavaa syksyä!

  6. Satu-Marja

    Pakko kommentoida… Mä olen käynyt myös tosi huonoilla kampaajilla. Olen useamman kerran saanut kuulla, kuinka KAMALASTI mulla on tukkaa ja nyt ei kyllä aika riitä eikä väri. Että ensi kerralla varaat koko päivän ja kaks kampaajaa tähän raitojen laittoon. KATTOKKAA MITEN PALJON TUKKAA JA TÄHÄN PITÄÄ RAIDAT LAITTAA, EHTIIKÖ JOKU KAVERIKS FÖÖNAAN! (Ja juu varaan aina ekstramegapitkän tukan ajan, koska on aika paksut hiukset.) En silti ajattele, että kampaajat ammattikuntana on jotenki huonoja asiakaspalvelijoita.

    On varmasti tosi kokemattomia ja huonoja liikunta-alan ammattilaisia. Sitten on tosi paljon ammattilaisia, jotka työkseen liikuttaa ja valmentaa junnuja, vanhuksia, urheilijoita, tyky-porukoita, tavallisia kuntoilijoita jne. He on ehkä itsekin perheellisiä yrittäjiä. En ole ikinä ollut huutavan karpaasin koutsattavana, niitä oon nähny vaan telkkarissa. Liikuntakeskuksissa olen tavannut kivoja ja kannustavia, asiakaspalvelunkin taitavia ohjaajia ja valmentajia. Osan kanssa kemiat kohtaa, osan kanssa ei niin hyvin. Jokaiselle löytyy sopiva valmentaja jos sellaisen haluaa. Virallista ammattitutkintoa alalta kannattaa kysellä… Liikunta-alan oppilaitosten opintosisällöt on aika paljon muuta, kuin pelkkä pakaran kasvatus. Liikunta-ala on myös aika paljon fitness-kuplaa laajempi kenttä. Siksi moinen yleistäminen vähän pisti harmittamaan.

    Olen onneksi löytänyt myös kivoja ja osaavia kampaajia, joille pitkä ja vahva tukka ei aiheuta hengenahdistusta. 😊

  7. Vuoden Äiti

    Nyt kyllä kirjoitit niin asiaa, että oksat pois. Kiitos.

    En mitenkään erityisemmin rakasta liikuntaa/urheilua. Hyötyliikunta tyyliin 10 km pyörällä on mun juttu. Mun oli kuitenkin muutama vuosi sitten käytävä kuntosalilla selkäni vuoksi. Mutta kun jo ekalla kerralla bongasin salin seinältä jumalattoman kokoisen ravihevosen piiskan niin suorastaan etsin (teko)syitä lopettaa asap.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *