Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Haluan pyytää teiltä anteeksi!

Hmmm…. mistä oikein aloittaisin. Mää pari päivää sitten tajusin monta asiaa. Kun kirjoitin postauksen lisääntyminen on luonnollinen asia niin en tajunnut että kirjoituksellani loukkasin ihmisiä ja haluan kertoa siihen syyn. Mun on pakko myöntää että sana perhe on mulle tärkein sana ja rakkaus tulee hyvänä kakkosena. Ilman näitä kumpaakaan en halua elää.  Mää oon elänyt itse ”täydellisen” lapsuuden missä ei ole ollut mitään  normaalista poikkeavaa vastoinkäymistä. Mulla ei ole kokemusta perheväkivallasta, vanhempien päihteidenkäytöstä tai oikeastaan mistään muusta kun siitä tavallisesta onnellisesta perhe-elämästä jota kuvittelen (kuvittelin) suurimman osan elävän.  Mun vanhemmat ei juurikaan edes riidelleet, muutakun silloin kun reissattin autolla jonnekkin ja äidin piti lukea kartaa, kun isä ajoi. (hah silloinhan ei ollut navigaattoreita) He  ovat edelleen naimisissa eikä mun lapsuudessa kukaan  lähipiirissä ole eronnut.

Mää oon aina kuvitellut että kaikki (suurinosa siis) on saanut elää niin kuin minä ja jos jollekin on tapahtunut jotain muuta on se ollut todella poikkeuksellista.. väärin! Mää oon aina kuvitellut että jokainen vanhempi rakastaan lastaan enemmän kun mitään muuta ja on valmis tekemään kaikkensa lapsien eteen. Väärin! Mää oon kuvitellut että äidiksi tuleminen on se asia mihinkä kaikki naiset tähtää elämässään. Väärin.  Oon kuvitellut että se perhe menee kaiken edelle ja niistä lapsista kannetaan vastuu ja niistä huolehditaan. Mulla ei oo myös tullut mieleenkään sellainen asia etteikö myös se lapsi pitäisi huolta äidin vanhetessa siitä omasta äidistään, koska mulle se on itsestäänselvyys. Mulla ei ole tullut mieleenkää, että on oikeasti ihmisiä, jotka ei huolehdi omista vanhemmistaan heidän vanhetessa. Mää oon ollut todellan naiivi.

Mää ilmeisesti elän tällä hetkellä jossain perhekuplassa sen  edellisen fitnesskuplan jälkeen :).  Haluan uskoa kaikista äideistä ja isistä vain hyvää, mutta ilmeisemmin niitä poikkeukseja on enemmän, kun se mitä itse pidän normaalina. Mun blogi kollega Eveliina kirjoitti tähän mun postaukseen toisen näkökulman: Lapsien hankinta pitäisi olla luvan varaista

Postaus todella herätti mut ja tajusin, että ei kaiikki ihmiset oikeasti tee niinkuin mää. Ei kaikki ajattele niinkuin mää. Siinä kun toiset pelastaa eläimiä niin voisin pelastaa kaikki maailman lapset siltä vääryydeltä, mitä jotkut saattavat joutua kokemaan päivittäin. Mun on vaan ymmärrettävä että kaikki ei rakasta lapsia eikä edes niitä omiaan, mikä tekee mut niin surulliseksi.

Kun heitin postaukseen lauseen: Musta olis aivan sairaan siistiä että kaikilla maailmassa olis lapsia. Ihmiset ei olis niin itsekkäitä ja omaan napaan tuijottelijoita. Mää en (todellakaan) osannut ilmaista tällä lauseella sitä mitä todellisuudessa tarkoitin ja sen oli tarkoituksena olla humoristinen heitto. Tämän lauseen takana ajatuksissani oli ehkä vain muutama ihminen, jonka toiminta on ärsyttänyt mua niin paljon että oon toivonut heidän saavan lapsen (josta ovat itse puhuneet sellaisen haluavansa), jolloinka se älytön vouhkaaminen siitä kuinka hyvä, fiksu, menestynyt ihminen minä olen ja kuinka vaikutusvaltainen olen, muuttuisi äidin rakkaudeksi ja elämä saisi ihan tosenlaisen näkökulman.. Tarkoita tällä sitä, että noista asioista tuskin mikään antaa sulle niin paljon kun  rakkaus. Ajattelin myös tällä lauseella sitä että ihmiset  näkisivät maailman hieman eri silmistä, eikä jatkuvasti puhuisi vain itsestään. Mää elän todella erilaista elämää, kun moni muu mun ikäinen vaikka nyt esimerkkinä sellainen kenellä ei ole lapsia. Haluan tähän väliin sanoa että en pidä mitenkään perheellisiä ihmisiä ylemmässä arvossa. Mää tajusin myös, että mun on ihan oikeasti todella vaikea ymmärtää minkälaista elämää he elävät tällä hetkellä.

Ei voi aina vedota siihen, että toi ei ymmärrä kun sillä ei oo lapsia mutta voi myös sanoa että toi ei ymmärrä, kun sillä on pieniä lapsia. Musta on helvetin hienoa sanoa myös ääneen jos ei halua lapsia eikä ole valmis ottamaan niistä vastuuta. Silloin niitä  ei kuulukkaan missään nimessä tehdä.

Mää ehkä tajusin tällä kirjoituksellani monta surullista asiaa, mitä en oo aiemmin ymmärtänyt. Mun on myös vaikea hyväksyä asiaa että joku tekee lapsia vaan sen tekemisen ilosta ja joku joskus jopa kiristääiseen puolisoa. Mää oon aina ollut siinä uskossa että äidin rakkaus on sellainen asia millä ei oo rajoja, mutta olin siinäkin väärässä.

Se mistä olen onnellinen että mun ei ole omassa lähipiirissä tarvinnut kokea juurikaan lapsiin kohdistuvaa vääryyttä. Varmaan meistä jokainen tuntee yhden alkoholistin ja kun siihen liittää lapset on se kamalaa katsottavaa… Asia mihinkä itse puuttuisin heti, mutta toisen elämään ei mulla ole asiaa puuttua (kai). Perheissä salaillaan ja peitellään paljon asioita, mitä taas en myöskään ole koskaan ymmärtänyt, koska itse olen avoin ja haluan selvittää ja ratkaista ongelmat ennenkuin ne paisuu liian suuriksi.Ihan yhtälailla kenekään aikuisen kun lapsen ei kuulu sietää väkivaltaa tai mitään muutakaan vääryyttää ei suhteessa eikä perheessä.

Myös moni aikuinen vasta aikuisen kertoo niitä omia lapsuuden traumoja ja jos ne on vakaviakin sellaisia niin ymmärrän että niistä ylipääseminen on vaikeaa ja tämä saattaa olla syy miksei itse koskaan halua lapsia. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt että Suomessa on niin paljon ihmisiä, jotka vihaa lapsia. Sille ei ole mun mielestä vieläkään mitään perustelua vai voiko siinäkin olla jokin oma lapsuuden tarumaattinen kokemus taustalla? Ei täällä ole oikeutta vihata ketään ei lapsia, vanhuksia, vammaisia, maahanmuuttajia tai ketään muutakaan. Vaikka Suomi on vapaa maa niin mun mielestä jotkin asiat voi pitää omana tietonaan ja olla vaan hiljaa.

Ja kun kirjoitin että maailma tarvisee lapsia, niin kuvittelin, että jokainen lukija ymmärsi että puhun nyt meidän kotimaasta. Aina ei tarvitse vetää mitään Afrikka korttia vaan toivon että lukija ymmärtää, että Suomeen syntyy todella vähän lapsia ja suuri osavanhemmille, jotka ovat jo iältään ”riksiryhmää”. Ei siinä ole mitään ongelmaa, mutta mitä vanhempana hankitaan lapsia niin tottakai se vaikuttaa siihen omaan jaksamiseen. On aivan erilaista nukkua siinä 20-vuotiaana niitä pätkäunia, kun 40 vuotiaana.

Tämä on taas asia mikä on muuttunut muuttuvan maailman mukana ja se on vaan hyväksyttävä. En voi tuomita ihmistä kuka ei halua lapsia, vaikka en sitä itse voi ymmärtää. Mää toivon että lukemalla löysitte tämän tekstin punaisen langan ja sen mitä ihan oikeasti tarkoitin. Joskus ajatuksia on vaikea pukea tekstiksi, koska silloin et kuule kirjoittajan äänensävyä, äänenpainoa tai näe ilmettä vaan se tulkinta jää täysin luikijan varaan.

House of Brandonin verrkokakupassa on kaikki nyt -20% mun farkut löydät TÄÄLTÄ* ja shoppailemaan pääset TÄÄLTÄ* paita Ginasta

Lue edellinen postaus: Tässä se mun mahani on ja epäonnistunut kauneusleikkaus

-Umppu

Kommentit (13)

  1. Emilia

    Ihana postaus, mahtavaa että kirjoitit tämän.

    Itse olen 27vuotias ja haluaisin perheen, tulla äidiksi, mutta minulla ei ole miestä. Se tuntuu todella väärältä, että tämä haave perheestä on kiinni sellaisesta asiasta johon en hirveästi voi vaikuttaa, loppujen lopuksi.

    Siksi tulikin mieleen, että voisitko kirjoittaa siitä kuinka tapasit Juuson 🙂

    • primebody

      Joo voin 🙂

  2. Minnie

    Tämä kirjoitus laittoi minut miettimään lapsuuttani,toiveitani ja tämän hetkistä elämääni.
    Mietin ensin kirjoitatanko,jotenkin tuntuu et kyyneleet pakkautuu silmiin väksisin….
    Lapsuus oli juuri sellainen alkoholisti äidin turruttamaa arkea,isä yritti parhansa mutta tossun alla se oli. Toivoin eroa,alle kouluikäisen toive oli että vanhemmat lähtisi omille teilleen ja saisin elää isäni kanssa.
    Isä oli paras,rakastin katsoa kun korjasi töiden jälkeen autoa tai kun leikittiin..elettiin siis normaalia arke. Isän ollessa töissä,makasin suurimmaksi osaksi sängyn alla. En kestänyt katsella tai kuunnella äitiäni.
    Nuorena päätin etten halua lapsia. En tiedä mikä ajatukseeni vaikutti…huolehdin siskostani välituntisin 9lk ruokkimalla,huolehtimalla muutoin. Sitten takaisin kouluun ja välitunnilla sama rumba. Sosiaalitoimi pelotti minua,en puhunut,en halunnut eroon siskostani ja pelkäsin etten ikinä näkisi isääni enää.
    Se oli rankkaa.
    Kunnes kävi niin,että tulin raskaaksi. 16v ja raskaana kotona jossa oli paha olla. Päätin heti pitää lapsen. Ainoa ajatus oli,että vastuu täytyy kantaa ja lapsi hoitaa.
    Elämä eteni ja päädyin kyseisen lapsen isän kanssa yhteen..lapsiakin syntyi lisää ja jotenkin oloni alkoi jossain vaiheessa olemaan psyykkisesti huono. Elämäni kiintopisteet oli vain lapset ja puhdas koti. Leikin,tein ruokaa,siivosin,kuskailin kylään,leivoin ja sama alusta.
    Hain apua ja muutamassa vuodessa sain puhuttua myös kaikesta muustakin mitä elämässäni oli tapahtunut.
    Äidin alkoholismi,raiskaus,siskosta huolehtiminen,raskaaksi tulo,avioliitto koska tuntui silloin oikealta jne kuormitti minut yli laitojen.
    Jossain vaiheessa tuli ero,uusi puoliso ja viimeinen lapsi ennen sterilisaatiota. Elin onnellisessa kuplassani,kunnes todellisuus iski taas vasten naamaani. Ja se iski sellaisella voimalla että ainoa johon uskoin oli se,että minun ei ole suotu olla onnellinen tai elämässäni mitään hyvää.
    Tuli perheväkivalta,elämäni kutistui kasaan. Elin vain kuplassa koti ja lapsi. Kaverit ne vähäiset hylkäsin ja en käynyt missään kauppaa pidemmällä.
    Tiesin mitä jo melkein täysi-ikäiset lapseni ajattelivat. Ymmärsin itsekkin ja kaikki oli vaikeaa. Kaiken avun otin vastaan,kaikkea terapiasta yksin ja yhdessä kokeiltiin. Mutta lopulta paljastui miehen puolelta pettäminen ja en voi vannoa ettei niitä enempää olisi kuin tämä yksi sen mukaan mitä kuullut.
    Sen paljastuttua meidän historialta lähti kokonaan pohja. Ihan kokonaan. En osaa sanoiksi pukea miksi juuri silloin mutta niin siinä kävi.
    Minusta oltiin tehty hirviö miehen työkavereille,tutuille ym mahdollisille ihmisille. Minä joka istuin kotona,hoidin lapsen ja kodin. Enkä muuta elämää elänyt. Tämä jonka kanssa petti oli miehen parhaan ystävän kihlattu.
    Toisen osapuolen petettyä ei asia paljon hetkauttanut..
    Sen jälkeen hoidin asunnon joka oli vain omissa nimissäni (mikä oli vaikeaa sillä mies oli jättänyt aikasemmin nimissäni mm vuokria maksamatta). Aloin puhumaan asioistani terapiassa ja elämään vähän muutenkin.
    Tämä eläminen nyt tarkoittaa etten anna määritellä mitä teen netissä,onko minulla ystäviä jne. Toki niitä ei vielä juuri ole mutta niin…ehkä ajan kanssa? On aika vaikeaa sen asian eteen tehdä jotain.
    Tietenkin asiat kuten puolison alkoholismi ongelma on läsnä vaikkei kotona sitä tarvitse koskaan katsoa.
    Itse en ole ulkona käynyt viiteen vuoteen eikä se nyt varsinaisesti ole edes tavoite.
    Meille lapsen kanssa on luksusta mennä kampaamoon,tilata woltilla joskus ruoka tai käydä shoppailee little pet shop. Omaa luksusta on katsoa sarjoja ja käydä vanhempien lasteni luona kahvilla ja harjoitella erilaisia meikkaamisia kun tuntuu että ikäkriisiä pukkaa (38V). 😀
    Joskus toivoisin että voisin tarjota reissun vaikka helsinkiin mutta ihan mahdotonta tehdä lomilla muuta kuin piknkik eväät läheiseen puistoon. Lapsi sanoo että tämä on kivaa mutta koulussa se sitten näkyykin.
    Tuo on se lapsi joka ei käy missään jne. Koulumaailma on julma. Ja pitkä aihe olisi kirjoittaa mitä tapahtunut.
    Minä niin toivon,että olen jotain tehnyt oikein kasvattaessani lapset,ne on mulle maailman tärkein asia enkä päivääkään heidän kanssa olemisesta vaihtaisi muuhun.
    Kaksi on jo nuoresta asti olleet työelämässä suoraan valmistuttua,yksi opiskelee lukiossa ja ammattikoulussa yhtäaikaa,yksi perhe saa esikoise ja muut koulutiellä.
    Ei se voi olla huonosti,eihän?
    Tästä voisi jatkaa loputtomiin…mutta kuten on sanottu: napanuora minun ja nuorimman välillä täytyisi leikata ja uskaltaa olla myös muutakin kuin äiti kotona.

  3. Maria

    Toki on varmasti niitäkin jotka oikeasti kokevat vihaavansa lapsia, mutta epäilisin että siinä on jotain omaa ongelmaa taustalla. Harva ihminen todella vihaa jotain vain vihaamisen ilosta.

    Moni joka välttelee lapsia ei välttämättä vihaa heitä, vaan saattaa jopa pelätä heitä, syystä tai toisesta. Taustalla voi olla juuri joku trauma, mutta se että esim kieltäytyy pitelemästä ystävän vauvaa ei välttämättä tarkoita että ei tykkäisi lapsista eikä sitä kannata ottaa loukkauksena. Toinen voi vaikka olla niin peloissaan siitä että pudottaa vauvan tai muuten tekee jotain väärin ettei uskalla edes pidellä.

    Jos joku taas kokee esim. itkun kestämättömänä, se ei välttämättä tarkoita että kokisi lapsen itsessään ärsyttävänä, vaan se itku voi vaikka laukaista tuskallisia muistoja omasta lapsuudesta (jos vaikka vanhemmat ei huolehtineet pikkusisaruksista vaan antoivat heidän itkeä yksinään tuntikausia, ja nykytilanteessa kuultu itku palauttaa mieleen muistoja ja tunteita tuosta ajasta). Syitä ja seurauksia on tosiaan monia, varmasti yhtä monia kuin on ihmisiäkin.

    Mutta mukavaa että pohdit tätäkin asiaa enemmän. Ei ole helppoa myöntää että näkökulmia on monenlaisia eivätkä kaikki ajattele samalla tavoin.

  4. Sussu

    Heiii millon ne kulmakarvat arvotaan?? 😍 Jännittää niin paljon, kuka ne saa!!☺

    • primebody

      Ne arvottiin maanantaina 🙂

  5. Terhi

    Tää oli varmastikin oikein hyvin selventävä teksti – avaamaan paremmin asioita niin sun itsesi, kuin lukijoidenkin kannalta.
    Itse esim. en oo koskaan halunnut lapsia, enkä oo ikinä elämäni aikana kokenu vauvakuumetta missään määrin. Mutta mulla on tätä nykyä mieheni kautta 2 tytärpuolta, jotka on olleet osa mun elämää jo 8vuotta. Ja kyllä mä ihan heidän kans tuun toimeen. 😉 Ja olen tiennyt tän miehen ”valitessani”, että pakettiin kuuluu myös nuo lapset.
    Näistä huolimatta, tai just näiden takia on vaan vahvistunut ajatus siitä, että omat lapset ei ole mun juttu. Ei ole koskaan ollu, eikä tuu koskaan olemaan. No enää ei iänkään takia. 😀

    Aikanaanhan oli ympärillä kovastikin painostusta omien lasten hankintaan, ja oon esim. törmänny usein ajatukseen, että on itsekästä olla tekemättä lapsia. No ensinnäkin niitähän ei todellakaan noin vaan tehdä, ja toisekseen musta on todella paljon itsekkäämpää tai ainakin typerämpää hankkia lapsia vaan sen takia, että se on joku normi, jonka mukaan kaikki olettaa sun toimivan.

    Ollaan kaikki omia itsejämme ja eletään omaa elämäämme parhaaksi katsomallamme tavalla. Niin näissä lapsiasiossa, kuin muutenkin elämässä. 🙂

  6. Mrs G

    Hyvä kirjoitus.

    Itse en ole haaveillut lapsista enne kuin tattadaa… tapasin sen oikean miehen. Koskaan se ei ole ollut mulle ”tavoite” ja ajattelin vielä lukiosas että minusta tulee ”uraohjus” ja äidiksi olen liian ”huono”= en kykene tarjoamaan tarpeeksi laadukasta kasvatusta niin että lapsella olisi mahdollisuudet selviytyä tässä maailmassa. Voihan nuoruus!!!! Ja kyllähän se totuus on että kaikki muu paitsi perhe, rakkaus ja lapset on turhaa.

    Toisaalta lähipiirissäni on myös näitä äitejä jotka tekivät lapsia nuorina ja mummothan ne ovat sitten käytännössä kasvattaneet ja hoitaneet. Nyt saattaa olla uusintakierros menossa ja nyt kyetään vasta kantamaan se vastuu. (Olkaa kiitollisia niistä mummoistanne!). Ainakin nämä omat tutut jotka ovat lapsia päätyneet nuorina tekemään niin ovat ehkä hakeneet sitä ”aikuisuus- statusta”; muuten elämä on mennyt huonosti siis ei ole saatu opiskelupaikkaa, dokailtu, ei ole parisuhteet onnistuneet, töitä ei ole ollut tai työpaikat menetetty sekoilun takia ja on jäänyt sinne nuoruuteen ”jumiin”. Sitten sa lapsi on ollut se asia millä on päästy sinne ”aikuisuuteen”.

    Nyt nämä lapset ovat jo teinejä niin mietin millaisia he ovat? En tiedä kun ei heitä määrällisesti niin paljoa ole mutta ehkä jotenkin hajuttomia ja mauttomia? Kellään ei ole vahvaa omaa tahtoa ja persoonallisuutta. Onko sattumaa vai seuraamusta; en tiedä kun otanta on vain nämä muutamat.

    Mä en kyllä ikinä olettaisi että lapset hoitaisivat minua vanhana, ihan oikeasti. Lähinnä toivon että Suomen lainsäädäntö muuttuisi myötämieliseksi eutanasian suhteen ja palleatiivinenhoito menisi eteenpäin. Jos mun elämää pitkitetään 15 vuotta sillä että pumpataan täyteen lääkkeitä ja lopulta kun noutaja tulee niin lapset pakkosyöttää vielä kuukauden niin tämäkö on normaalia? Jos eläimille tehtäisiin samaa niin se olisi eläinrääkkäystä mutta oman mummon kohdalla ei? Tehkää ihimiset niitä hoitotetamentteja ennakkoon; on edes jotain.

  7. Maria

    Kiitos❤️

  8. Johanna

    Hyvä kirjoitus. Selvensi hyvin tuon aikaisemman kirjoituksen pointin.

  9. Heidi

    ”joku joskus jopa kiristääiseen puolisoa”

    Meillä on kotona nuori mies joka on saanut tuon lauseen merkityksen takia alkunsa.
    Ja koska se ei toiminut niin kuin piti on lapsi joutunut kärsimään koko elämänsä äidistä joka on katkera.. Mä olen katsellut ja kuunnellut sen pojan elämää siitä kun se oli 8 vuotias poika, nyt täyttää 20v. Ja voin sanoa että poika on aivan hukassa. Ollaan vuosien saatossa yritetty osamme auttaa ja puuttua mutta ei se olekkaan niin helppoa kun poika ei asunut Suomessa.
    Ja varsinkin kun äiti on voimakkaan manipuloiva ja kostaa kaiken pojan isälle. Poika siis tiettyyn ikään ja tapahtumiin asti uskoi kaiken mitä äiti sanoi.
    Nyt on täällä koska siellä kotona äidin kanssa ei enää ole mitään.
    Siinä on ihminen jonka ei olisi koskaan pitänyt saada lasta. Mutta se isän kiristäminen rahalla oli tärkeämpää.
    Isän ”voittaminen” oli se päätavoite.
    Osaatte varmasti kuvitella sen naisen pettymyksen kun meille tuli aina vain lisää lapsia ja hänen jonkinlainen yliote hiipui hiljalleen vuosien saatossa.

    Nyt toivon kuitenkin että toi poika tai nuori mieshän se jo on, osaisi tehdä parempia valintoja itse.

  10. Katju

    Ehkäpä nuo kuvaamasi asiat lapsuudestasi ovat vaikuttaneet siihen päätökseesi, että sinulla on lapsia ja perhe. Saat olla hyvin onnellinen lapsuudestasi, että perheesi on ollut ”normaali”. Minä en taas voi ymmärtää tuota äidin rakkautta lapseensa, koska oma äitini hylkäsi minut kun olin vauva eikä isää ollut. Sijaisperheestä toiseen kasvoin vauvasta aikuiseksi, joka kuitenkin teki minusta orvon, koska en tiennyt mitä on normaali perhe. Minulle oli normaalia, että perhe vaihtui juuri kun kiinnyin sijaisvanhempiin. Kaikesta huolimatta minusta kasvoi aikuinen nainen, menestynyt alallani ja taidokas. Minullakin on perhe ja siihen kuuluu aviomieheni eikä ketään muuta. En kaipaa ketään muuta perheeseeni. Kannan orpo -statusta otsassani vieläkin, sillä kaikki sisarpuolet joita olen saanut biologiselta äidiltä, ja sijaisperheiltäni, ei kukaan halua olla tekemisissä kanssani. Ehkäpä tämän takia en tule hankkimaan lapsia.

  11. Maria

    Punainen lanka on se, että oot kehittynyt ihmisenä eteenpäin, kun sun silmät on auenneet muullekin kuin omalle tutulle maailmankuvallesi mitä tulee perheeseen ja lapsiin. Se on hienoa. Ja surullista. Ja välttämätöntä nähdä eri vinkkelistä asioita kuin omastaan. Varmasti yksi vaikeimmista on ymmärtää eri kokemuksia omaavia ihmisiä. Kyllä on selvää, että jotkut on itsekkäämpiä siinä, että haluaa lapsen ja toiset itsekkäitä siinä, kun ei. Ja sitten on heitä, jotka eivät pysty siksi ettei vaan saa tai kun ei ole kumppania tai on väärä tai kun oma lapsuus on jättänyt pahat muistot. Mutta pahinta on minunkin mielestä ihmiset, jotka hankkivat lapsia, mutta eivät oikeasti välitä niin paljon heistä kun pitäisi. Ja tottakai päihteet, väkivalta ja muu hirveys. Oon tavannut joskus naisen 30 jotain v., joka sanoi raskaana ollessaan ettei aio muuttaa elämäänsä yhtään tulevan äitiyden takia. Vaikka itselläni ei ole lapsia, mietin mitenkähän tuo muka onnistuisi. Kun lapsi ja toinen syntyi, ne jätettiin hoitajalle. Työn ( osa-aikatyö 8-14.00 jälkeen äiti ei koskaan mennyt kotiin vaan jäi kaupungille hengaamaan kavereiden kanssa shoppailemaan, kahville tai drinksuille, syömään tai päiväjumpalle. Ihmettelin vaan sitä eikö tuore äiti kaivannut pieniä lapsiaan. Toisaalta olen moderni ajattelija ja mietin onko siitä lapsille haittaa, jos äiti tykkää elämästään ilmankin heitä, että siis kärsiikö lapset ihan pienenä 1-4 v. siitä. Jos äiti kuitenkin kotiin tullessaan osoittaa paljon rakkautta. Mutta pointti ei olekaan siinä vaan että itse olisi ehkä vaikea kuvitella äitinä ollessaan pysyvänsä poissa huvikseen niin pienten lasten luota. Viivan alle jää kysymys paljonko se vaikuttaa lapsen kehitykseen? Toisaalta onhan monet kokopäivätyössä ja eivät näe lastaan 8-16. Mutta silti. Itseni olisi jotenkin vaikea sivuuttaa äidintunnetta ja vaistoja ja jäädä hengailemaan päivittäin töiden jälkeen muualle. Minulla olisi kiire kotiin rutistamaan murujani. Nyt rutistan lemmikkejäni ja pelkästään niiden yksinäisyys ja se että ne odottaa kotona kirpaisee sydäntäni saatikka että olisi pieniä lapsia odottamassa äitiä kotiin. Jos tuosta ei ole haittaa kenellekkään, että jää pitämään hauskaa eikä ole kiire lasten luo niin mikäs siinä sitten. Mutta kai se on niin, että ihmiset on yksilöitä. Tällä naisella oli taustalla lapsuus, josta ei puuttunut rahaa ja isoa vaurautta, mutta jonka vanhemmat olivat paljon poissa itsekin hänen elämästään työn ja huvin takia. Suhde vanhempiin oli toki rakas, mutta etäinenkin ja ehkä arvomaailma oli äärimmäisen kylmä ja pinnallinen.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *