Primelife by Umppu
Primelife by Umppu

Ääripäästä ääripäähän 43-80kg

Kuva vuodelta 2012 (yksi lapsi)

Kehostamme on moneksi. Kun olein usein kirjoittanut siitä kuinka meidän tulisi hyväksyä itsemme sellaisena kun olemme niin haluan hieman avata asiaa lähemmin. Meillä on elämässä erilaisia elämänvaiheita ja usein kehomme muokkautuu siinä mukana. Vartalossamme usein näkyy sillä hetkellä meneillään oleva elämäntilanne halusimme tai emme. Olen ehtinyt tekemään elämäni aikana kaikenlaista. Suurimmat muutokset kehossani on tapahtunut lapsien myötä. Olen kaikissa kolmessa raskaudessa viimeisillään painanut noin 80kg. Tähän hyvänä vertauskuvana fitnessvuosiltani painoin lavalle mentäessä 43kg. Pituuteni on sen noin 155-157cm riippuen mittauksesta. Kaikilla ei tapahdu raskauden myötä kehossa juurikaan muutoksia, mutta omalla kohdallani se on muuttunut jokaisesta raskaudesta. Uskon että pituudellani ja lyhyellä selänmitalla on ollut suuret vaikutukset. Kukaan ei koskaan usko kun sanon että mulla on pitkät jalat (pituuteen nähden) koska olen lyhyt, mutta se taas tekee sen että raskauksista olen ollut lähes yhtä lyhyt kun leveä. En ole koskaan nauttinut raskauksista koska oloni on ollut silloin todella tukala. Vatsa on painanut palleaan ja hengittäminen on ollut vaikeaa. Myös kovien liitoskipujen takia en ole voinut liikkua. Vaikka en ole vartalostani silloin sen kummemmin pitänyt niin olen hyväksynyt sen siinä tilanteessa ja tiennyt että se on siihen elämänvaiheeseen kuuluva eikä se ole pysyvää. Ja vaikka ei saisi yleistää niin kukaan kuka ei ole ollut raskaana ei tiedä miltä se tuntuu. Sellainen ihminen ei tiedä minkälaista hormoonimyllyä se välillä on ja kuinka ajatukset ja fiilikset heittelee. 

Mulla on lähes aina ollut selluliittia ja sitä on edelleen. Selluliittia on myös hoikilla ihmisillä. Sekin on asia minkä kanssa olen opetellut elämään. Yllä olevassa kuvassa odotin toista lastani ja lähes koko jalkani oli selluliittiin peitossa. Olen laittanut blogiin aiemminkin näitä kuvia, koska haluan niillä tuoda esille kuvan miltä aika usein tavallinen nainen näyttää kun on raskaana. Näihin kuviin tuli usein kahdenlaisia kommentteja. Vau olet rohkea nainen tai vaihtoehtoisesti: Sua vituttaa kun olet lihonut fitness vuosista ja haet nyt itsellesi jotain hyväksyntää. Näytät karseelta.

Harvoin olen kuullut että naisella ei nouse paino ollenkaan raskaana. Hienoa jos se ei jätä kehoon mitään jälkiä. Kiva jos jollain jää kaikki kilot sairaalaan. Se on kuitenkin aika epätavallista. Ihan varmasti suurin osa naisista kamppailee synnytyksen jälkeen raskauden muutoksista kehossa. Moni on epävarma itsestään ja ulkopuolisten negatiiviset kommentit harvoin auttaa asiaan. Myös äidiksi tulemisen jälkeen ajatus ei aina ensimmäisenä pyöri oman navan ympärillä.

Kuitenkin tärkeintä on olla lapselle hyvä äiti. Äiti voi olla hyvä harrastaa se liikuntaa tai ei. Kukaan ei tiedä minkälaisia ajatuksia kukin käy siinä tilanteessa läpi.

Kenellekkään se vauva ei kuitenkaan ole asumaan jäänyt vatsaan, mutta esimerkiksi näillä omilla kuvillani haluan havainnollistaa sen että vaikka iho on elastinen niin ei se palaudu (ainakaan omalla kohdallani) koskaan ennalleen. Mun vatsan alueelle on tehty mesoterapiaa Petite Cabinetissa. Teemme sitä nyt sarjahoitona. Ihan siitä syystä että sitä saisin hieman kiinteämmäksi. Se ei vaikuta mun itsetuntoon millään tapaa, mutta mielekkäämpää on ettei roikkuva nahka peitä pikkuhousuja :).

Kolmas raskaus
Kolmas raskaus
Vuosi 2012 fitness ja 2015 toinen raskaus

Ihan jokaisella on usein jokin tarina oman kehon muutoksen takana. Siksi pidän hyvin epäkohteliaana kommentoida toisen vartaloa negatiivisesti. Kuva ei kuitenkaan koskaan kerro sitä totuutta, tunteita, fiilistä tai tarinaa. Kehonpositiivisuudella haetaan oman kehon hyväksymistä sellaisena kun se on. En silti itse voi seistä suuren ylipainon takana, mikä on terveydelle haitallista ja altistaa erilaisille sairauksille. En seiso myöskään revityn fitness vartalon takana minkä hankkimisessa mennään äärimmäisyyksiin.

Mun kolmas lapsi on nyt 1.v ja 3kk. Olen vasta nyt samassa painossa kun silloin kun tulin raskaaksi. Kehon koostumus on edelleen erilainen, mutta työstän sitä pikkuhiljaa. Mulle on yhdentekevää mitä joku muu ajattelee siitä miltä näytän. Itsehän omassa vartalossani elän. Uskon että se suurin syy kommentoida toisen ulkonäköä (ja vielä keksityllä nimimerkillä) kertoo siitä ettei ole itse tyytyväinen omaan kehonkuvaan. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen ravinnolla, liikunnalla ja ylipäänsä omilla valinnoilla. Mää en myöskään allekirjoita erilaisia dieettejä vaan koitan ainakin itse saavuttaa omilla elintavoilla sellaisen hyvän ja tasapainoisen suhteen.

Päivä ennen kolmannen lapsen syntymää
Kuva vuodelta 2011 kun hain valmennukseen ja kuva vuodelta 2012 kun olin treenannut vuoden.
Kuva vatsasta kolmannessa raskaudessa
Kuva vatsasta yhden lapsen jälkeen
Kuva minusta nyt

Lue edellinen postaus: epävarmuus täydellisen some itsevarmuuden takana

-Umppu

Kommentit (19)

  1. Noora

    Olet nyt kauniimpi kuin koskaan, jotenkin tasapainossa 🙂

    • primebody

      Kiitos <3

  2. Minävaan

    Kiitos, Umppu, kun oot näin rohkea!! Toi fitness kuva pelästytti, näytit tosi laihalta (toki valaistuksella ja rusketuksella on osuutta asiaan), mutta mun mielestä nainen on kauneimmillaan kun on raskaana! 😊😊

  3. Jenni

    Kiitos tästä!
    Lohdullista kuulla että sullakin meni yli vuosi päästä ennen raskautta olevaan painoon takaisin. Oma vauvani on nyt 5 kk ja raskauskiloja on vielä 4-5 jäljellä.
    Toivon niiden lähtevän kun ehdin ja uskallan palata takaisin aerobisen liikunnan pariin, ennen raskautta juoksin ja pyöräilin paljon. Kehon koostumus on nyt täysin eri, mutta tyytyväinen olen siihen että nyt on kunnon tissit 😁 Ja muutenkin olen mielestäni edelleen kaunis, nyt olen vain äiti ja raskauden jättämät jäljet saavat mielestäni näkyä kehossa.
    Sun postauksista saamani vertaistuki on välillä kyllä niin tärkeää ❤

  4. Anna

    Samaa mieltä, olet Umppu upea just nyt 😊

  5. Äityli

    Ihana kirjoitus!

  6. -Sutu

    Rohkaiseva kirjoitus, kiitos!

  7. Emmi

    Todella hyvä ja rohkaiseva kirjoitus! Juuri tänään pohdin omaa vartaloani ja miltä se nyt näyttää kun vauva on 5kk. Tämä kirjoitus tuli todella tarpeeseen <3

  8. C

    Ihana Umppu! <3 Sulla on niin ihana kehopositiivisuusasenne. Sitä kun saisi vielä piirun verran itsellekin. 🙂 Näytät aivan ihanalta ja hyvinvoivalta!
    Vaikka omaa silmää miellyttääkin lihaksikas ja kiinteä vartalo (jota itselläni ei ole), niin yleensä se vaatii hirveästi uhrauksia ja omistautumista. En ole siihen valmis, joten näillä mennään!

  9. Maria

    Tää oli rohkaiseva kirjoitus! Jotkut ehkä näyttää viikko synnytyksen jälkeen samalta kuin ennen raskautta, mutta kuuluvat selkeään marginaaliin. On normaalia, että keho muuttuu, eikä sitä pitäis joutua häpeämään.

    Tässä tekstissä oli kuitenkin vähän outoa sanoa, että vatsanahan operointi ”ei vaikuta itsetuntoon millään tavalla”. Mutta myönnät kuitenkin että se on kivempi, kun ei roiku. Jos sun itsetunto kestäisi sen roikkumisen, niin ethän tuntisi tarvetta tehdä asialle mitään… Eli totta kai se vaikuttaa itsetuntoon JOLLAIN tavalla, vaikkei nyt mitenkään mullistavasti.

    Mun mielestä voi ihan suoraan myöntää senkin, että ulkonäkö ja tollanen yksityiskohtakin siinä vaikuttaa itsetuntoon. Ei ole noloa myöntää olevansa inhimillinen siltä osin, ettei ole täydellinen itsetunto tapahtui mitä tahansa!

    • primebody

      Väänsit nyt ihan väärästä asiasta. Se että jollekin asialle tehdään jotain.. on se sitten meikkaaminen, hajuveden laitto tai kasvohoito (tässä tapauksessa vatsan ihon hoito) ei sinänsä vaikuta itsetuntoon millään tapaa ainakaan mulla. Teen näitä asioita koska pidän niistä. Olen ihan sinut asian kanssa mutta jos ihon kimmoisuutta voi parantaa niin ehdottomasti haluan kokeilla! Voihan vaikka olla ettei sille tapahdu mitään jotenka tilanne ei muutu silloin miksikään.

  10. N

    Olet kaunis nainen! Mun mielestä olisi hyvä muistaa että raskauskiloilla on tarkoitus: imetys vie energiaa ja kiloja, jos synnytyksen jälkeen painaisi esim 48kg, tuskin imetys pitkään jatkuisi, kun ei olisi ”varaa” imettää. Tästä puhutaan ihan liian vähän. Lyhyillä naisilla vauvamahat usein tulee tosi eteen kun ei ole muualla tilaa 🙂 sulla on hyvä asenne ollu, se on sen hetken ja sitten helpottaa. Pakko vielä sanoa että elämäsi vaikuttaa melko kiireiseltä ja silti jaksat pääsääntöisesti hymyillä ja pitää huolta itsestäsi ja perheestäsi – arvostan suuresti 🙂 mukavaa kevään odotusta! <3

    • Anna

      Ei ne ylimääräiset kilot imetystä takaa. Ihan samalla lailla nopeaa synnytyksen jälkeen palautuvalla naisella riittää maitoa.. Syö vain kulutuksen mukaan.

  11. Sussu

    Oot aina kaunis, mutta ehdottomasti säteilet kauneutta eniten tuossa viimesessä kuvassa!☺ ja vaikka kehonkoostumus ja paino on muuttuneet, niin täytyy sanoa, että et näytä kyllä vanhenneen tippaakaan vuosien saatossa!☺

  12. Miija

    Hyvä ja kannustava kirjoitus! Koen omaavani hyvän itsetunnon, mutta myös kokeillut mahan iholle hoitoja sekä hypoxia raskauden jälkeen ja tulokset olleet hyviä.

  13. Karoliina

    Nuo fitness-kuvat on suoraan sanottuna vähän pelottaviakin, paljon paremmalta näytät noissa raskauskuvissa vaikka olo aivan varmasti tukala olikin!

    Olen täysin amaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa, näytät todella kauniilta ja ennenkaikkea hyvinvoivalta tuossa nykyhetken kuvassa! <3 Ihanaa että teidän lapset on alkaneet nukkua nyt paremmin, ei sitä tajua kuinka paljon uni vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ennenkun itse joutuu sen kokemaan! Huomaa niin sun olemuksesta että äitikin on saanut vaihteeksi nukuttua ! 🙂

  14. Viiki

    Ihan rehellisesti sanottuna oot kuvista katottuna nykyään kaikkein terveimmän ja kauneimman näkönen 🙂 kiitos tekstistä.

  15. Kata

    Olet todella kaunis tuossa viimeisessä kuvassa! Niin sisältä kuin ulkoa <3

  16. Nell

    Rohkea postaus! Todella kaunis olet ☺️

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *