What the Health – vegaanipropagandaa ja virheellisiä faktoja

Kesän aikana somessa levisi kuohuttava Netflix-dokumentti What the Health, joka käy läpi eläinperäisen ruokavalion haittoja ja ajaa vahvasti vegaaniruokavaliota. Näin tiivistettynä dokumentti väittää aika lailla kaikkien sairauksien olevan lihan, maitotuotteiden ja kananmunien aiheuttamia ja vegaaniruokavalion parantavan lähes tulkoon kaikista sairauksista. Lisäksi dokumentissa hyökätään yleishyödyllisiä terveysjärjestöjä (kuten esimerkiksi American Heart Association ja American Cancer Society) vastaan, sillä ne ottavat vastaab ruokateollisuudelta ja ovat siten lahjottuja ja pimittävät kansalaisilta todellista tietoa terveydestä.

What the Health?!

Ja ennen kuin pahoittaa mielensä:

En kritisoi tässä kirjoituksessa vegaaniruokavaliota, vaan What the Health-dokumenttielokuvaa.

What The Health-trailerin alussa mainostetaan että se on palkitun Cowspiracyn (vapaasti suomennettuna lehmäsalaliitto, jotenkin ihan näin kyseistä pätkää katsomatta veikkaan että siinä käsitellään maidon haittoja) tekijöiltä. Palkintohan ei itsessään kerro laadusta mitään, sillä mikä vaan voi tietty saada palkinnon: eikös kuulostaisi hienolta että Pilkettä-blogi olisi palkittu Siirin omalla spesiaalipalkinnolla? Viiniä juovat ovat varmaan myös huomanneet että erilaisilla palkinnoilla varustetut pullot voivat olla melkoista litkua. On Oscareita, ja sitten on Etelä-Afrikan ekofilmifestivaalin yleisöpalkintoja. Ei millään pahalla.

what the healthAi että kananmunien syönti on sama asia kuin jos olisi tupakoinut koko lapsuutensa?

Se että televisio-ohjelma on dokumentti, ei tarkoita että se olisi totta.

What the Health on täynnä voimakasta retoriikkaa enkä ihmettele että se on joidenkin mielestä vakuuttava. Sen esittämät väitteet ovat kuitenkin niin paksuja että kenen tahansa perusmaalaisjärjellä varustetun pitäisi ruveta pohtimaan onko tässä nyt kaikki faktat kohdallaan. Valitettavasti olen kuitenkin kuullut useammasta, jotka juuri tämä dokumentti on vakuuttanut vegaaniruokavalion paremmuudesta ja eläinperäisen ravinnon haitoista. Kaikki mikä päätyy televisioon ei ole totta, ei vaikka kyseessä olisi dokumentti.  Niinpä näenkin erittäin tärkeänä että kouluissa käsitellään lähdekritiikkiä ja miten tunnistaa luotettava uutinen ja tietolähde. Olen kirjoittanut tiedeuutisoinnista ja sen luotettavuudesta/luotettavuuden puutteesta blogissa aiemminkin:

Maito tappaa – ja opetus lähdekritiikistä
Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää
Gluteeniton ruokavalio lisää diabetesriskiä

En ole aina ollut ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin kanssa samaa mieltä (esimerkiksi silloin kun hän väitti että sokeri ei addiktoi ja sokerikoukku on urbaanilegenda, lue lisää), mutta olin kyllä tyytyväinen kun hän ampui Aamulehdessä What The Health-dokumentin faktoja alas ”höpönä tai läheshöpönä”. Kertoja mainitsee dokumentissa monia tutkimuksia, mutta jää epäselväksi onko hän tulkinnut niitä oikein ja monessa kohdassa hän tuntuu poimivan tiedeartikkeleista vain ne faktat, jotka miellyttävät häntä. Esimerkiksi: tutkimusartikkeli summasi punaisen lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden vaikutuksia x sairauden esiintyvyyteen ja tulosten mukaan prosessoidut lihatuotteet (leikkeleet, makkara, pekoni, hampurilainen) lisäsivät sairastumisriskiä, mutta pelkkä punainen liha (marinoimaton pihvi, file, jauheliha…) ei lisännyt riskiä – dokumentissa ei mainittukaan ettei punainen liha nostanut ko tutkimuksessa sairastumisriskiä, vaan esitti artikkelin jatkotodisteena lihan vaarallisuudesta, vaikka korrekti tapa olisi ollut kertoa että riski liittyi tässä tutkimuksessa nimenomaan prosessoituun lihaan. Dokumentti on siis kaukana puolueettomuudesta. 

Dokumentin kertoja kertoo itse heti dokumentin alussa ovensa toipuva luulosairas ja pelänneensä pitkään kuolevansa samoihin tauteihin kuin mihin hänen suvussaan on kuoltu: verisuonisairaudet ja syöpä. Hän on hyvin huolestunut tällaisesta kohtalosta, mutta ikävä kyllä totuus on se, että harva kuolee terveenä. Jossain kohdassa ihmiselimistö alkaa rapistua, ja jos joku muu sairaus ei korjaa sinua sitä ennen, syöpä tulee ennemmin tai myöhemmin.

Terveelliset elämäntavat ehkäisevät monia sairauksia, mutta ihminen ei elä ikuisesti, vaikka välttelisikin verisuonitauteja, diabetesta ja syöpää.

1408seili8

Valitettavasti What The Health taitaa tehdä lähinnä haittaa kasvissyönnin maineelle.

Myös vegaanit ja eläinten oikeuksien puolustajat ovat ärsyyntyneet What the Health-dokumentin puutteellisilla tai suoraan virheellisillä faktoilla ratsastavasta propagandasta (ks. Vegan Dietitian Review What The Health). Minustakin on sääli että What the Healthin kaltaiset tuotokset saattavat viedä uskottavuutta ja pohjaa asialliselta keskustelulta ruokavalioiden terveellisyydestä ja eettisyydestä.

What the Health-dokumenttia katsoessa tulee samanlainen fiilis kuin Mad Menin ensimmäisten kausien osien kanssa, jossa mainosmiehet yhdessä tupakkayhtiöiden edustajien kanssa miettivät miten vakuuttaa kansa tupakan hyödyistä ja painaa villaisella huolestuneiden lääkärien faktat terveyshaitoista. Lisäesimerkkeinä asiattomuudesta mainittakoon että dokumentissa käytettiin jo aika likaisia ja manipulatiivisia keinoja vedota tunteiseen – verrattiin sairaskuolemien määrää 9.11. terrori-iskuun, nyyhkytettiin kuolleiden isoäitien perään ja haastateltiin sikafarmin vieressä asuvaa tympääntynyttä henkilöä, jolla oli Korean War Veteran-lippalakki.

what the healthLiha on tuskin se epäterveellisin elementti tässä ruoassa – kuva: Unsplash.com

Dokumentissa esiteltiin muutama selvästi ylipainoinen henkilö, jotka sairastivat diabetesta ja verisuonitauteja sillä idealla että lihan, maitotuotteiden ja munien syönti on aiheuttanut kaikki heidän ongelmansa ja kuinka he kokivat ihmeparantumisen kahden viikon vegaaniuden jälkeen. Pakko sanoa että henkilöt näyttivät siltä että heidän ruokavaliossaan olisi ollut joka tapauksessa jotain korjattavaa, mutta What the Health ei itse asiassa kertonut mitä he söivät ennen tuota kasvisinterventiotaan. En yllättyisi jos kasvisten määrä on ollut minimaalinen ja hampurilaiset, ranskalaiset, sokerilimsat, donitsit yms ovat maistuneet – siltä kuvatut henkilöt enemmän tai vähemmän näyttivät. Anteeksi stereotyyppinen ajattelutapani, mutta dokumentti oli hyvin provosoiva. Ja kukaan tuskin kiistää seuraavaa:

Runsas kasvisten syönti on hyödyllistä – tämä on ihan yleisesti tunnistettu fakta

Se että syö eläinperäisiä tuotteita, ei tarkoita että ei söisi lainkaan kasviksia vaan pihvinsä kanssa salaattia ja uunijuureksia nauttiva lihansyöjä voi itse asiassa syödä jopa enemmän kasviksia päivässä kuin kasvissyöjä, joka elää pestopastalla.

Somessa on myös levinnyt video, jossa eräs lääkäri katsoo What the Health-dokumenttia selvästi kärsivänä ja pöyristyneenä. Video on sekin tyyliltään hyvin asiaton, ja mielestäni sekä What the Health-dokumentti että sille tehdyt vastinevideot vievät huomion ns. oikeilta asioilta.

Voitaisiinpa tällaisista aiheista keskustella asiallisesti!

Kommentit (22)
  1. Just eilen katoin pätkän tätä dokkaria ja keskeytin katsomisen n. puolen tunnin jälkeen. Uskomatonta soopaa.

    1. Kiva tietää että on kohtalotovereita! Minäkin jouduin pysäyttämään sen katsomisen parin minuutin välein jotta pystyin avaamaan tuntemuksiani ja faktoja poikaystävälle. Tunnin kohdalla ilmoitin että olen nähnyt tarpeeksi, mutta hänen tsempillään katsottiin vielä loppuun. 😛

  2. Cowspiracy (muistaakseni) käsitteli enemmänkin lehmien kasvatuksen negatiivisia ympäristövaikituksia jotka käsittääkseni ovat fakta. Tuon dokkarin jälkeen olen tajunnut kuinka itsekäs olen ollut aikaisemmin juuston suurkuluttajana ( 100% en siis ole edelleenkään ilman maitos)

    1. Ajatuksia ja tunteita nämä dokumentit kyllä herättävät, enkä pidä ollenkaan huonona että joihinkin asioihin ruvetaan kiinnittämään enemmän huomiota. Esimerkiksi What the Healthin tapauksessa kyllä se on totta että ruokavaliolla on merkitystä terveydelle ja että runsas kasvisten syönti on hyväksi terveydelle. 🙂 Dokumentin haastattelujen toteutustapaa, eksperttejä ja asiavirheitä en osaa sulattaa. Uskon että asiallisemmalla toteutuksella ja kerronnalla se olisi ollut parempi, mutta kyllä se herätti näinkin ajatuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *