Pilkettä
Pilkettä

Vahvankaan naisen ei tarvitse pärjätä yksin

We can do it. Mihin niitä miehiä muka tarvitaan? Ei pidä ruikuttaa, vaan ottaa oma elämänsä haltuun. Jokaisen tulisi pyrkiä olemaan vahva, itsenäinen nainen, jonka onni ja menestys ei riipu muista. Vai pitäisikö sittenkään?

Voin sanoa että minusta on kasvanut itsenäinen nainen – jotkut muut ovat sanoneet minua vahvaksikin, mutta tuntuisi hassulta sanoa sitä itse kun tiedän minkälainen myrsky tyynen pinnan alla välillä myllertää. Vahvatahtoinen olen ainakin. Vanhempani ovat aina olleet taustalla tarvittaessa, mutta kotoa muuttamisen jälkeen olen tukeutunut heihin huomattavasti vähemmän kuin monet ystäväni (ks. Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti). Ostin ensiasuntonikin kohta kaksi vuotta sitten (ks. Vuosi omassa kodissa – ensiasunto ASP-lainalla). Minulle on muodostunut eräänlaiseksi kunnia-asiaksi pärjätä itse ja olla riippumaton, mutta sinkkuna kun itselläni ei ole ollut tarvittavia työkaluja nöyrryin pyytämään isäni kylään poraamaan taulukoukuille reiät seinään ja eräs kaverini vietti kanssani päivän Ikeassa ihan hyvää hyvyyttään. Niistä en päässyt ympäri itsekseni, mutta jos vain pystyin tekemään jotain itse, niin tein sen.

vahva nainen

Asunnonomistajuuteen kuuluu paljon käytännönasioita: niin paperityötä, kuin fyysisiäkin asioita, kuten maalaamista ja tavaroiden roudaamista. Minulle oli itsestään selvää että hoitaisin hommat itse kun olin kerran leikkiin ryhtynyt. Asia ovat muuttuneet kun poikaystäväni tuli kuvioihin. Menin aluksi ihan hiljaiseksi kun poikaystäväni korjasi ”minä teen”-muotoni ”ME teemme”-muotoon. Vähän aikaa olin jopa hieman kiusaantunut, sillä pelkäsin olevani vaivaksi ja mikä pahempaa – pelkäsin olevani heikko tyttö, joka ei muka pärjäisi itse.

Ihan turhaa. Ei se että saan arkisissa tai välillä vakavammissakin asioissa apua tee minusta heikkoa. Aluksi pelkäsin heikkouden näyttämistä jopa niin paljon että saatoin melkein suuttua ja inttää vastaan sille, joka haluaisi olla siinä, ottaa selvää mikä minua vaivaa ja auttaa. Pelkäsin myöntää tarvitsevani jotakuta. Muistutin itseäni siitä että loppupeleissä voin luottaa vain itseeni.

havanna auringonlasku

Vähitellen opin päästämään irti heikkouden pelosta ja epävarmuudesta. Se että uskalsin näyttää heikkouteni ja avun tarpeeni, tekikin minusta itse asiassa vahvemman. Saavutan nyt paljon enemmän ja olen kehittynyt varmemmaksi kun olen uskaltanut näyttää pienet heikkouteni ja päästänyt muut lähelle. Ei se olisi vahvuutta jos pimittäisi syöpädiagnoosin läheisiltään tai peittelisi talousvaikeuksia tehden salaa kahta työtä.

Välillä vahvuus on sitä, että uskaltaa ottaa avun vastaan ja jakaa vaikeitakin asioita.

Samankaltaisia kirjoituksia:

Blogi huijaa, vaikka pysyisin todessa
Saako naisella olla kunnianhimoa?
Voiko eksän äiti olla ystävä?
Minä ja muut naiskuskit

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *