Uusi, kokonaisvaltaisempi saliohjelma ja piristystä parisalsasta

Viime viikolla kävin taas lääkärin kanssa läpi kilpirauhasarvojeni kehitystä (ks. On se vajaatoiminta). Vieläkään ei homma ole kunnossa, ja lääkärilläkin pisti korvaan huomattava painonnousuni. Niinpä lääkitystä säädettiin taas, ja loppukesästä katsotaan taas mihin tilanne on kehittynyt. Lääkityksen muutoksen vaikutuksia täytyy aina valitettavasti vähän odotella. Olen kuitenkin iloinen lääkärini paneutuu hommaan kunnolla, ja mieltäni sina helpottaa kuulla etten ole vain kuvitellut oloani vajaatoimintaiseksi. Sitä kun tekee aina silloin tällöin mieli selitellä läheisilleen kurjaa olemustaan sillä että vajaatoiminta se siellä taustalla heiluu… No, siellä se nyt on ollutkin, mutta toivottavasti ei enää kauaa. 🙂

Lisää piristystä olen hakenut myös liikunnan kautta. Keväällä oli niin kiireistä, että työstin koko alkuvuoden samaa ohjelmaa. Salilla käyminen oli säännöllisen epäsäännöllistä, ja jos tilaisuus treenikertaan tuli, oli tarpeeksi hyvä saavutus toistaa vanhaa ohjelmaa, kuin ruveta suunnittelemaan uusia liikkeitä ja etsimään tekniillaohjeita. Tässä kuussa rupesin kuitenkin listailemaan muutamia liikkeitä, joita halusin päästä tekemään, ja poikaystäväni avulla täydensivät listan kahdeksi kuuden liikkeen ohjelmaksi. Emme kumpikaan ole mitään treeniammattilaisia, joten jos joku näkee ohjelmani koostamisessa jonkun aivopierun, niin saa huomauttaa. 😉

Ohjelma 1:
A1 Askelkyykky
A2 Ylätalja V-kahvalla
B1 Selänojennus kiekon kanssa (ja liikkeen oikea nimi on…?)
B2 Vuorohauikset käsipainoilla penkillä istuen
C1 Penkkipunnerrus
C2 Vatsat

Ohjelma 2:
A1 Maastaveto
A2 Kulmasoutu
B1 Kylkitaivutukset
B2 Takakyykkytekniikkaharjoitus
C1 Ojentajat/ranskalainen punnerrus penkillä maaten
C2 “Lentoliike” käsipainoilla, päinmakuu vinopenkillä (liikkeen oikea nimi?)

Teen A-, B- ja C-liikkeet pareittain ja kaikkia kolme kierrosta.

Olen koko alkuvuoden opetellut takakyykkyä ja voimataso on mielestäni kasvanut kiitettävästi. Nyt uudessa ohjelmassa päätin kuitenkin tämän kirjoituksen innoittamana ottaa siinä ns. “takapakkia” ja lähteä hiomaan tekniikkaa paremmaksi. Takakyykyn ja painojen kasvatamisen sijaan keskityn nyt mahdollisimman oikean tekniikan hiomiseen. Ohjelman vaihtumisen sai kyllä huomata heti, kun treeni rupesi tuntumaan kropassa ihan eri tavalla. Nyt sitä tuntee taas treenanneensa. 😀 Monipuolisesti koko kroppaa läpi käyvä ohjelma tuntuu nyt myös mielekkäämmältä kuin alkuvuoden kolmijakoinen, eri kropanosiin jaettu ohjelma. Tällä mennään nyt sitten vähän aikaa. 😉

Muita minua auttaneita videoita ja linkkejä:
Optimal Performance: Askelkyykyn eri variaatiot ja mitä niistä on hyötyä? (video)
Optimal Performance: Maastavedon perusteet (video)
Rautaa ja ravintoa: Kuinka kyykätä syvään?
5 yleisintä virhettä maastavedossa

0107treeni1

Olen myös hakenut tuntumaa juhannuksena hankkittuun kahvakuulaani. Olin aiemmin käynyt kahvakuulatunneilla ihan pari hassua kertaa, mutta minulla on ollut jo pitkän aikavälin tähtäimenä vaihtaa aerobista liikuntaani lihaskuntoon. Kehoni on ollut erinäisistä syistä varsin stressaantunut (mm. huoli koirasta, lopputentti, gradun viimeistely, uudet työt, kilpirauhasen vajaatoiminta), ja vaikka liikunta on “kivaa stressiä” on sekin stressiä keholle. Kahvakuula ei nyt sinänsä ole puhdasta lihaskuntotreeniä (ainakaan nykyisellä sarjallani), sillä se vaatii myös aerobista puolta, mutta on se silti vähän eri homma kuin juoksulenkki. Yleisesti tärkeitä stressin kannalta on järkevän liikkumisen lisäksi riittävä syöminen (+hiilihydraattien määrä) ja nukkuminen. Lisäksi yritän pitää kofeiinin määrän kohtuullisena ja tehdä kivoja asioita, joista tulee hyvä mieli, mutta jättää kuitenkin tarpeeksi aikaa nollailuun ja rauhoittumiselle. Parempaa kohti mennään. 🙂 Aiemmin kirjoitin stressin tasoittamisesta täällä.

0107treeni2
Treenien jälkeen heraa, raakakaakaota, paahdettuja kookoslastuja ja bataattia, kesäinen vadelmatarjotin Ikeasta 😉

Olen nyt ilokseni saanut myös miehenikin pari kertaa lähtemään kanssani parisalsan alkeistunnille. 😉 Kun sain kuulla vakiotanssituntini jäävän kesälomalle, kysyin puolivitsillä lähtisikö hän sen sijaan kanssani salsaamaan ja hieman yllätyin (positiivisesti, tottakai) kun hän totesi että olisihan se ihan hyvä taito osata. 😀 Vähän aikaa ajatusta piti sulatella, mutta jo heti ensimmäisellä kerralla homma osoittautui oikein hauskaksi. 😉 Sääli vaan että tämäkin tanssikoulu on heinäkuun lomalla, mutta jos sitten taas elokuussa pääsisi jatkamaan… 😉 On se vaan niin kivaa! <3

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘UA-66125539-1’, ‘auto’);
ga(‘send’, ‘pageview’);

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *