Työmatka San Diegoon – terveiset lentokentältä

Terveiset Helsinki-Vantaan lentokentältä! Olen juuri aloittanut matkani San Diegoon Yhdysvaltojen länsirannikolle. Siellä järjestetään varmaan vuoden isoin solubiologiakonferenssi. Olin samassa kokouksessa myös viime vuonna kun se järjestettiin itärannikolla Philadelphiassa ja jo silloin sain huomata että kaikki on isoa Amerikassa – täältä voi lukea tuon edellisen reissun matkapäiväkirjan: tiedekonferenssi Yhdysvalloissa.

Meitä lähtee tällä kertaa reissuun peräti viisi tohtorikoulutettavaa tutkimusryhmästäni. Olemme kaikki samaa ikäluokkaa ja kaikki ovat tosi hyviä tyyppejä, joten reissusta tulee varmasti myös hauska tieteellisesti mielenkiintoisen lisäksi. 😉 Meillä on kolme vapaapäivää San Diegossa ennen kokouksen alkamista, ja ohjelmassa on ainakin NHL-tason lätkää. 😉

Veikkaan kuitenkin että suurin osa noista vapaapäivistä menee jet lagista eli aikaerorasituksesta toipumiseen. Olen kirjoittanut aiemmin blogiin Vinkit jet lagista toipumiseen-postauksen, mutta 10 tunnin aikaero on joka tapauksessa paha. Silloin kun kello on San Diegossa 7 aamulla, se on klo 17 Suomessa. Lentomme lähtee aamuseitsemältä Suomen aikaa ja on perillä klo 16 paikallista aikaa – eli aamukahdelta Suomen aikaa. Kun ottaa huomioon siirtymiset kotoa lentokentälle ja lentokentältä hotellille, tulee matka-ajaksi noin 24 tuntia. Mutta ei puhuta siitä enempää, ajatuksin hirvittää. 😛 Pitää vaan koittaa nukkua lentokoneessa niin paljon kuin mahdollista ja yrittää elää perillä mahdollisimman normaalissa vuorokausirytmissä.

Kofeiini on olennainen osa jet lagista toipumista

Miten sitten varauduin 24 tunnin matkantekoon?

Ensinnäkin: mukavat vaatteet. Tiukoissa farkuissa on vielä tavallistakin vaikeampi saada mukavaa asentoa ahtaassa lentokoneentuolissa. Itse suosin paksuja treenitrikoita, jotka joustavat, mutta ovat lämpimät ja tarpeeksi peittävät. Päällä susin lämpimiä neuleita ja collegeita. Alle pistän usein urheilurintsikat, sillä ne eivät valu tai hierrä, eivätkä olkaimet putoile vaikka kuinka raahaisi matkalaukkuja. Ja ne antavat myös hyvän tuen jos joutuu spurttaamaan ettei myöhästy jatkolennolta. 😉 Lentokoneen tehokas ilmastointi saa silmäni kirvelevän kuiviksi, joten otan mukaan myös silmätippa-ampullin. Olen myös kertonut blogissa aiemmin miksi en yleensä meikkaa lennoille. Tällaisella 20 tunnin lennolla lisään iholle paljon mieluummin kosteusvoidetta kuin huolehdin puuteroinnista, ja nukkuminen silmälappujen kanssa on paljon mukavampaa ilman ripsaria. Tavallinen meikki ei kestä 24 tuntia, ja huonolla tuurilla hinkkaat meikkiä vaatteisiisi kun yrität nukkua lentokoneessa.

Lentomatkaan kuuluu kaksi vaihtoa, ja pisimmällä lennolla Atlantin yli tarjotaan myös lämmin ateria. Sen lisäksi olen pakannut mukaan keitettyjä kananmunia, juustoa, pähkinöitä ja hedelmiä. Viihdepuolelta luotan pitkälti lentokoneen leffatarjontaan, mutta sen lisäksi olen ladannut äänikirjoja puhelimeen niin että niitä voi kuunnella myös offline-tilassa. On minulla mukana myös yksi “oikea” kirjakin ja uusin Kauneus & Terveys-lehtikin – 20 tunnissa ehtii tehdä vaikka kaikkea, jos vaan jaksaa. Päivittelen periltä miten matka meni. 😉
Matkaa voi seurata tarkemmin blogin Instagramissa, sillä aion päivitellä sinne useamman kerran päivässä Instastorya. 😉

tyo-ja-raha tyo matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *