Turvallinen hiusten värjäys on kampaajan ja asiakkaan etu

Kaupallinen yhteistyö

Minä värjäsin hiukseni ensimmäisen kerran elämässäni varmaan 15 vuotiaana. Ostin raidoitussetin marketista ja käytin sen kotona. Siitä lähtien olen värjännyt hiuksiani kahdesta neljään kertaan vuodessa. Teininä käytin marketin kevytvärejä, ja sittemmin olen jättänyt värjäyksen tekemisen kampaajan vastuulle. Kevytväri oli minun mielikuvissani se ” turvallinen hiusten värjäys ” kun sitä verrattiin kestoväriin, ja raidat helpommin muutettavissa takaisin omaan jos lopputulos ei miellyttäisi.

Minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia tai yliherkkyysreaktiota hiusvärien kanssa. Viime keväänä ihoni ja päänahkani rupesivat kuitenkin oireilemaan ja herkistymään (ks. Itseruskettava – turvallinen tapa ruskettua vai terveysriski?), ja sain myös ensimmäistä kertaa jonkinlaisen yliherkkyysreaktion itseruskettavasta, mitä olin aiemmin käyttänyt ongelmitta. Iho meni vesikelloille ja ihottuma levisi kaulalle ja vartalolle. Mitä kävisi jos saisin samanlaisen reaktion hiusväristä? Ajatus naamasta vesikelloilla viikon ajan ei ollut houkutteleva, mutta halusin kovasti piristystä hiuksiini. Niinpä rupesinkin selvittämään mikä olisi turvallinen hiusten värjäys.

Tukkatalossa noudatetaan Safe Hair Salon-konseptia

Törmäsin turvallisia hiusten värjäystapoja tutkiessani nopeasti Tukkataloon, joka toimii Helsingin Munkkivuoressa ja Espoossa. Tukkatalo noudattaa Safe Hair Salon-konseptia, jossa pyritään minimoimaan turha kemikaalialtistus niin asiakkailla kuin kampaajillakin. Perinteiset hiustenvärjäykseen käytetyt hapetevärit sisältävät runsaasti altistavia ja yliherkkyyttä aiheuttavia ainesosia. TUKES:n mukaan hapeteväreille saisi altistua vain 30 minuuttia viiden viikon välein. Kampaajille altistusta tulee kuitenkin keskimäärin 9,5 tuntia viikossa ja vuoden ympäri. Ei siis ihme, että moni kampaaja saa enemmin tai myöhemmin oireita työssä käytetyistä aineista – olivat ne sitten hiusvärien tai muiden tuotteiden ainesosien aiheuttamia. Esimerkiksi hapetevärien sisältämä pigmentti para-fenyleenidiamiinia (para-phenylenediamine, PPD) ja säilöntäaineet, kuten metyyli-isotiazolinoni (methylisothiazolinone), ovat hyvin tyypillisiä yliherkkyyden aiheuttajia. Lista haitallisista aineista löytyy esimerkiksi Grön Salon-konseptin sivuilta, joka on Safe Hair Salonin tanskalainen vastine. Sieltä kyseinen konsepti onkin alkujaan lähtöisin, mutta Safe Hair Salon on nimenä Grön Salonia parempi, sillä kyseessä ei ole ekokampaamo. Tavoitteena on tehdä turvallinen hiusten värjäys ilman hapetevärejä, suoravärejä ja kasvivärejä hyödyntäen. Tuotteiden ei kuitenkaan tarvitse olla ekologisia, vaan pääasia on turvallisuus.

hiustenvärjäystukkatalo1Hiukseni ennen värjäystä

Turvallinen hiusten värjäys kasviväreillä ja suoraväreillä

Tukkataloa pyörittää kaksi voimanaista, Johanna ja Kadri, jotka voimanaisen, jotka ilokseni kutsuivat minut testaamaan heidän tapaansa tehdä turvallinen hiusten värjäys. Johanna jos joku tietää miksi turvallisempi hiustenvärjäys on niin tärkeää, sillä hän on itse menettänyt osittain työkykynsä kemikaaleille herkistymisen seurauksena.  Niinpä Tukkatalon tavoite onkin nykyään tehdä turvallinen hiustenvärjäys aina kuin mahdollista. Tukkatalo tarjoaa edelleen myös hapetevärejä niitä haluaville, mutta noin 90 % värjäyksistä toteutetaan kasviväreillä ja suoraväreillä. Tämä on hyvä niin kampaajille kuin asiakkaillekin. Tukkatalossa hapetevärjäyksiä ei tehdä lainkaan raskaana oleville tai pienten lasten vanhemmille. Lisäksi silloin kun Tukkatalossa tehdään hiusten värjäys hapeteväreillä, noudatetaan niin sanottua käänteistä työjärjestystä, joka minimoi ajan, jona kampaaja altistuu hapeteväreille. Hiukset siis pestään ja leikataan ensin, ja värjäys tehdään vasta viimeisenä, siinä missä perintesesti hiukset värjätään ennen leikkausta ja pesua, jolloin kampaaja työskentelee koko ajan hapetevärien altistuksessa. Hiusvärin kemiallinen aktiivisuus ei suinkaan lopu siihen kun ylimääräinen väri on pesty pois ja hiukset on kuivattu, vaan esimerkiksi hiusvärille herkistynyt voi oireilla kontaktista värjättyihin hiuksiin vielä viikkoja värjäyksen jälkeen. Kevytväri ei ole suoraväri, vaan se on hapeteväri siinä missä muutkin.

turvallinen hiusten värjäysKasviväreistä syntyy mielenkiintoisen näköinen puuro

hiusten-kasvivärjäysKadri levittää kasviväri-suoraväriseosta hiuksiini

Kevytväri ei ole sama asia kuin suoraväri, vaan hapeteväri siinä missä kestovärikin

Tukkatalo yhdistelee turvallisemmissa hiustenvärjäyksissään kasvivärejä ja Goldwell Elumen-suoravärejä. Kasvivärit ovat hellävaraisia ja hoitavat hiusta, ja suoravärien laajemmat pigmenttivalikoimat mahdollistavat mitä hienoimmat värisävyt. Suoravärit eivät sisällä hapetetetta, ja antavat siten läpikuultavamman värjäystuloksen kuin hapetevärit ja hienon kiillon. Kasvivärit ovat hennapohjaisia, ja siten niissä on yleensä lämpimän punertava sävy. Suoravärejä ja kasvivärejä sekoittamalla voidaan kuitenkin luoda mitä vain sävyjä, sillä erilaisia sävyjä yhdistelemällä voidaan luoda mitä vain. Jos lähdet sekoittamaan keltaista, sinistä ja punaista, voit saada vihreää, oranssia, liilaa, ruskeaa ja kaikkia niiden eri vivahteita. Kaikelle voi allergisoitua, mutta kasvivärien kanssa riski on huomattavasti pienempi kuin perinteisillä hapeteväreillä, jotka sisältävät PPD:tä (Helsingin astma- ja allergiayhdistys). Moni sekoittaa kasvivärien pohjana olevan hennan myös usein mustan tatuointihennaan, joka on hyvin allergisoivaa, mutta se sisältääkin myös PPD:tä. Indigoa sisältäviä kasvivärejä on kuitenkin syytä käyttää varoen, sillä ne allergisoivat herkemmin.

goldwell-elumenJos hiuksista halutaan saada tietty vivahde pois, pitää ymmärtää mikä sen vastaväri on

Turvallinen hiusten värjäys ei vaadi kompromissejä lopputuloksen suhteen

Monesti tulee vastaan harhaluulo että turvallisuus ja ekologisuus sulkevat pois muodikkuuden ja hehkeyden. Tukkatalo poisti minulta tällaiset käsitykset hetkessä. Turvallisemmilla hiusten värjäys metodeilla pystyy nimittäin nykypäivänä tekemään melkein mitä vaan. Voi tehdä vaaleaa ja tummaa ja kaikkea siltä väriltä – niin räikeitä shokkivärejä kuin pehmeää ja herkkää ruusukultaakin. Lopputuloksen osalta ei kuitenkaan tarvi myöntyä kompromisseihin, vaan se voi olla aivan niin ”fashion” kuin haluat. Tärkeintä on keskustella kampaajan kanssa siitä mitä haluat metodien ja lopputuloksen osalta, niin hän osaa valita mikä on parasta juuri sinulle. Vaikka turvallisempi hiusten värjäys pyrkii turvaamaan myös kampaajan työturvallisuuden, on se silti asiakaslähtöistä.

suoravärikasviväriMinun hiuksiini saatiin hieno, luonnollinen kullanpunertava sävy, ja päänahkani ei reagoinut värjäykseen mitenkään! Kaiken lisäksi hiukset tuntuivat värjäyksen jälkeen melkeinpä parempikuntoisilta kuin ennen värjäystä – toisin kuin hapeteväreillä värjätessä

Turvallisempiin väreihin ja värjäystapoihin siirtyminen vaatii asiaan paneutumista ja intohimoa, ja sitä Tukkatalossa riittää. Uudet värjäystavat on opeteltu huolella ja kokemuksen kautta, ja ne ovat olleen kampaamon pääasiallinen värjäysmetodi jo kahdeksan vuotta. Paras lopputulos syntyy kun kampaaja pääsee tutustumaan asiakkaan hiuslaatuun ja värjäyshistoriaan parin käyntikerran verran, ja näin saadaan parhaiten haluttu sävy esiin.

Tukkatalo

Munkkivuoren ostoskekus
Raumantie 1

Espoo HTC Keilaranta
Keilaranta 19

Jos kiinnostuit aiheesta, kannattaa myös katsoa Yle Areenasta MOT: Väriä hiuksiin myrkkyä uhmaten, jossa Johanna oli mukana.

turvallinen hiusten värjäysMinulla alkoi nyt kasvi- ja suoravärien aikakausi – hiukset ja päänahka tykkäävät

Lue myös: Hellivä hiustenpesu hoitoaineella

Kommentit (3)
  1. Pakastimen tyhjennys - mitä kokata? - Pilkettä
    17.10.2017, 17:26

    […] Edellinen kirjoitukseni: Turvallinen hiusten värjäys on kampaajan ja asiakkaan etu […]

  2. Ooh, tulipa uskomattoman kaunis lopputulos. Mieletön kullanhehku.
    Minäkin olen niin herkistynyt eri kemikaaleille, että olen jättänyt hiustenvärjäämisen todella vähälle ja yritän nyt kasvattaa omaa väriä takaisin. ( ikuisuus projekti, kun ei tahtoisi leikata hiuksia )Kun joka kerta värjätessä on ollut se pieni pelko, että mitä jos nyt saan jonkun reaktion. Sillä joistain väreistä niitä on tullut ja viime kampaamoreissulla oli päänahka kuin tulessa.
    Kasvivärejä olen miettinyt, mutta en ole sitten itse viitsinyt alkaa hommaan.

    1. Kiitos, Sari! <3 Minulla ei tosiaan ollut ennen ikinä mitään ongelmia hiusvärien kanssa, mutta kun sain keväällä reaktion itseruskettavasta, en enää uskaltanut edes kokeilla. Edellinen värjäyskerta oli tosiaan helmikuussa ennen tätä tämänkertaista kasviväri+suoraväri-komboa. Ei tuntunut missään. 🙂 Helpointa ja turvallisintahan olisi tietenkin omassa värissä pysyminen, mutta kyllä muutoksen kaipuu ainakin vei minulla taas voiton. Onneksi värjäys oli niin hellävarainen. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *