Trdekník – tsekkiläinen herkku, jota on pakko maistaa

Olin syyskuussa Prahassa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Kirjoitin jo aiemmin postauksen ravintolavinkeistä Prahaan, ja tuli sitä jaettua hotellivinkkikin, mutta törmäsin reissussa myös erityiseen herkkuun, joka ansaitsi mielestäni ihan oman kirjoituksensa. Kyseessä on makea herkku trdelník eli trdlo.

Trdelník – tsekkiläinen herkku, jota on pakko maistaa, mutta mahdoton lausua

Trdelnik on jonkinlainen sekoitus munkkia, donitsia ja jäätelötötteröä. Koostumukseltaan se on vähän kuin cronitsi: croisantin ja donitsin risteytys, josta yritettiin tehdä Suomessakin poppista joitain vuosia sitten, mutta kovinkaan moni ei taida edes muistaa sitä? Kyseessä on kuitenkin koostumukseltaan hieman rapea, mutta croissanttia pehmeämpi, sokerikuorrutettu leivonnainen. Trdelník paistetaan vartaan ympärillä, joten siitä tulee ontto putkilo – vähän kuin jäätelötötterö. Perus trdelníkissä ei ole sen kummempaa täytettä, mutta sokerin lisäksi sitä on saatettu kuorruttaa esim. suklaakastikkeella tai nutellalla. Onttona se kuitenkin sopii hyvin täytettäväksi, ja suurin osa Prahassa nähdyistä trdelníkeistä olikin täytetty kermavaahdolla tai pehmiksellä.

Näin trdloja valmistetaan:

Gluteeniton trdelnik – mission impossible?

Kuten varmaankin arvata saattaa, trdelník on vehnäjauhopohjainen ja meinasin luopua toivosta päästä maistamaan trdelníkiä, mutta lähellä kuuluisaa turistinähtävyyttä Kaarlensiltaa sijaitsevan Good Food, Coffee and Bakeryn listalta löytyi kuin löytyikin gluteeniton trdelník. Saattaapi olla ettei se ollut ihan yhtä vastapaistettu kuin tavalliset trdlot, mutta pääasia että gluteeniton trdelník löytyi ja pääsin maistamaan sitä.

Näkymä Kaarlensillalta

Hassun hauska herkku kaiken kaikkiaan! Ei kannata missata jos käy Prahassa. 😉 Good Food Coffee and Bakeryn osoite on Karlova 160/8, mutta trdelníkejä saa ainakin Prahan keskustassa joka kadun kulmasta, jos gluteeni ei ole este. 😉

Lisää reissujuttuja ympäri maailmaa löytyy Matkustaminen-hakemistosta.

treeni-ja-ravinto gluteeniton elamantapa
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *