Tomaattinen linssimuhennos on täyttävä kasvisruoka

Olen joskus aiemminkin kertonut täällä blogissa millaisia ruokia minun lapsuudessani syötiin (eli mitä äidilläni oli tapana kokata). Peruspöperömme olivat ehkä vähän erilaisia kuin monissa muissa lapsiperheissä: paljon intialaisittain maustettuja ruokia ja kasvisruokaa. Ikinä ei tullut nähtyä ruskeaa kastiketta – paitsi sitä, joka tuli soijapyöryköitten kanssa tölkistä. Kyllä, minä olen myös syönyt lapsuudessani soijapyöryköitä mummon lihapullien sijaan. 😀 Jos on alle kouluikäisenä popsinut innolla soijapyöryköitä ja Tartex-tahnaa, niin tuskin on hirveästi nirsoilua luvassa tulevaisuudessakaan.

Kasvisruokien a ja o on mielestäni maustaminen. Kasvisruoissa kuuluu olla makua ja meininkiä – hommaan kyllästyisi aika nopeasti mikäli kaikki maistuisi kesäkeitolta (ei millään pahalla, menee sekin joskus). Toisena tulee ruokaisuus, jota saadaan proteiineista, kuten esimerkiksi soijasta, tofusta, quornista tai linsseistä. Yksi äitini parhaista kasvisruokaresepteistä oli ehdottomasti tomaattinen linssikeitto, mutta koska tykkään tuhdeista ruoista, minun kattilassani syntyy useimmiten tomaattinen linssimuhennos. Siinä yhdistyy ihanan lämmin väri, mausteisuus ja se ruokaisuus. Aika täydellistä kasvisruokaa siis. 😉
Lisää äidin keittiöstä ja lapsuuden ruoista:

Tomaattinen linssimuhennos (tai keitto)

  • 3-4 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 1 punainen chili
  • 2 tlk tomaattimurskaa (400 g kpl)
  • 1,2 l vettä (3 tomaattimurskatölkillistä)
  • 2 tl (savu-)paprikajauhetta
  • 1 rkl yrttimausteseosta (esim. Provencale, voit myös lisäillä haluamiasi yrttejä maun mukaan, esim. basilika, timajmi, oregano…)
  • 3 kasviliemikuutiota (1 kuutio per 0,5 l-mitoitettuja, tarkista tarvittaessa gluteenittomia
  • 3 dl kuivattuja punaisia linssejä
  • Tilkka oliiviöljyä

Huuhtele linssit runsaalla vedellä ja valuta ne siivilässä. Kuori ja pilko sipulit, Hienonna chili. Kuumenna öljytilkka kattilassa ja kuullota siinä inkivääri, chili ja murskatut valkosipulinkynnet. Lisää joukkoon sipulisilppu ja jatka kuullottamista kunnes sipulit ovat hieman pehmenneet. Lisää kattilaan liemikuutiot, tomaattimurska ja vesi. Kiehauta keitto samalla sekoitellen. Lisää joukkoon linssit ja odota että keitto kiehahtaa uudelleen.  Laske sitten lämpöä hieman ja jatka keittelyä miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Tarkista maut ja lisää tarvittaessa suolaa tai mausteita. Voit halutessasi lisätä vettä kunnes koostumus on keittomaisempi, mutta sitten kannattaa olla myös iso kattila – tämä on aika reilu annos. 😉 Voit halutessasi tehdä annoksen myös puolikkaana. Tarjoa tomaattinen linssimuhennos sellaisenaan tai tuoreen leivän kanssa.

Lisää kasvisruokia ja muita herkkuja löuytyy reseptihakemistosta.

treeni-ja-ravinto gluteeniton kasvisruoka reseptit
Kommentit (4)
  1. Hannu Räty
    12.5.2019, 21:45

    Linssit eivät ole kuuluneet ruokavaliooni kovinkaan montaa vuotta, mutta kun olen alkuun ja makuun päässyt, niin vihreitä ja punaisia linssejä löytyy nykyisellään ruokakaapistani ihan vakiotuotteina. Tomaattikeittokaan ei ole jostain kumman syystä kuulunut keittojeni joukkoon, mutta siihenkin on tullut suorastaan himo, ajan myötä. Yhtenä päivän aterioistani on keittoruoka, ilman sitä tulee ähky olo. Ohjeesi mukaan voinkin iskeä 2 kärpästä samalla iskulla eli yhdistää nuo herkut toisiinsa. Asiasta kolmanteen eli hurahdin kirsikkatomaatteihin toden teolla jokunen vuosi sitten, kun olen hyvällä menestyksellä onnistunut kasvattamaan kirsikkatomaatteja yläparvekkeellani altakastelevissa parvekelaatikoissa ja nyt on naposteltavaa riittänyt ihan yllin kyllin. Ystäväni Israelissa ei ollut uskoa silmiään, kun lähetin hänelle kuvia niistä.

    1. Loistavaa! 😀 Minäkään en ole juuri tomaattikeittoa syönyt, mutta tämä linssimuhennos/keitto ei olisi mitään ilman sitä. 😉

      Voi kunpa minäkin saisin kirsikkatomaatit toimimaan! En tosiaan kovasti välitä tavallisista raaoista tomaateista vieläkään (kypsät ovat ihan eri asia), mutta kirsikkatomaateista minäkin tykkään. Olen pari kertaa koittanut kasvattaa niitä parvekkeella, mutta huonolla menestyksellä… Veikkaan että minun pitäisi haaroa niitä reippaammin ettei kasvu menisi vain pitkiin oksiin.

  2. Hannu Räty

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *