Tofuvanukas on helppo, maidoton herkku

Rakastan erilaisia vanukkaita. Jogurtti maistuu toki hyvältä, mutta tykkään melko tanakasta koostumuksesta, joten lähinnä paksut jogurtit ovat minun makuuni – esimerkiksi paksu turkkilainen tai kreikkalainen jogurtti. Vanukkaissa minua viehättääkin juuri se koostumus: kermainen, paksu ja jopa leikattava. Välillä kuitenkin tuntuu että olen maidon suurkuluttaja, ja kaipaan vaihtelua. Kasvipohjainen, maidoton tofuvanukas onkin virkistävä vaihtoehto.

En ole aina ollut maidon suurkuluttaja, enkä nykyäänkään oikeastaan käytä ikinä maitoa sellaisenaan, vaan lähinnä hapanmaitotuotteita ja juustoja. Itse asiassa tofuvanukas tuo minulle mieleen lapsuuden, vaikka se kuulostaakin hassulta. Meillä ei tavallista maitoa juuri näkynyt ennen kuin siskoni rupesi yläaste- tai lukioikäisenä juomaan kahvia – sitä ennen meillä oli lähinnä kaura- ja soijamaitoa. Söimme tofujäätelöä ja soijavanukkaita. Täytyy kyllä myöntää etteivät ne olleet lapsen mielestä yhtä hyviä kuin tavalliset. 😛 Nyt on taas makuaisti kehittynyt ja arvostan hyvin laitettua tofua. 😉

Tofuvanukas on täydellinen, maidoton herkku

Tofun kanssa se tärkein juttu onkin oikea käsittely ja maustaminen. Itsessään tofun on melko mautonta ja mietoa. Niinpä se onkin kuin “tyhjä taulu”, johon voi maalata haluamansa makumaailman. Yksi suosikeistani on suklaatofumousse, mutta myös banaanin, maapähkinävoin ja vaniljan yhdistelmä sulaa suussa. Tofuvanukas syntyy helposti ja nopeasti eikä siihen tarvita edes lisättyä sokeria – kannattaa siis kokeilla! 😉
Lisää vegaanisia jälkiruokia:
Kuohkea suklaamousse kikherneliemestä (aquafaba)
Jäätelö kikherneliemestä
Suklaatofumousse

Tofuvanukas

Ainekset (4 annosta)

1 pkt
pehmeää silkkitofua (esim Blue Dragon Extra Firm Silken Tofu)
100 g
maapähkinävoita
2 kypsää banaania
1 tl
vaniljauutetta
ripaus
suokaa
2 h 15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 2 h 00 min

Tee näin:

Mittaa ainekset blenderiin tai tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Anna vanukkaan jähmettyä jääkaapissa 1-2 tuntia ennen tarjoamista. Koristele halutessasi marjoilla ennen tarkjoilua. Myös kaakaonibsit toimivat hienosti tofuvanukkaan kanssa!

treeni-ja-ravinto kasvisruoka gluteeniton reseptit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *