Testissä CocoVin raakasuklaat

Olen monessa mielessä suklaan suurkuluttaja. Jotain ”kaupan suklaata” löytyy kyllä aina kaupasta (ks. Kuinka paljon suklaata pieni ihminen oikein tarvitsee?). On tiettyjä perussuosikkeja (kuten Lidlin J. D. Gross 81 %), mutta välillä testailen erikoisuuksia (ks. Eettisemmät erikoissuklaat testissä). Iherbinkin suklaisiin on tullut testattua (ks. Endangered Species-suklaat Iherbistä). Viimeisen pari vuoden aikana olen rakastunut raakasuklaisiin, sillä tykkään hääriä keittiössä, ja siten pääsee kokeilemaan rajattomasti erilaisia makuyhdistelmiä. Uusi massa syntyy aina ihan fiilispohjalta, välillä sekaan menee kirsikoita, banaani-kardemumma on herkkua, raaka valkosuklaa suorastaan sulaa suuhun ja pinaattijauhekin piiloutuu kätevästi suklaan sekaan. Taannoin tuli testattua myös CocoVin raakasuklaanvalmistuspaketti. Se oli ihan hauska ja helppokäyttöinen, mutta kyllä minä omat suklaani jatkossakin väsäilen. Hyvä lahja sellaiselle, joka ei ole vielä haalinut itselleen raaka-aineita. 😉

1810cocovi1.jpg

Kaikissa CocoVin suklaissa oli samalla jännällä tavalla vähän jauhoinen koostumus. Perusmarkettisuklaaseen tottuntu voisi sitä vierastaa, mutta minä nyt tapaan muutenkin tunkea omiin raakasuklaisiini ties mitä jauheita (macaa, lucumaa, carobia, jopa pinaattia), joten minua ei haittaa jos koostumus ei ole täysin silkkinen. Raaka-aineina oli kaakaotuotteiden lisäksi lucuma- ja carobjauheita. Suklaa ei ole liian makeaa, mistä minä pidän. 🙂
Appelsiinin maku tuli appelsiiniöljystä. Poikaystäväni ei ole mikään Jaffa-keksien ystävä, ja karttaa siksi yleensä appelsiinisuklaat, mutta tämä oli kuulemma hänenkin mielestään hyvää. 

Minttukin sai mieheltä kehuja selkeästä mintun mausta. Olen pienestä pitäen pitänyt mintusta (lapsuuden lempari irtojätskimaku), mutta Maraboun 70 % minttusuklaa ei ollut minun juttuni (niin kuin ei Maraboun tummat suklaat yleensäkään), ja rupesin sen myötä vähän vierastamaan minttua. Päätin kuitenkin antaa CocoVin minttusuklaalle tilaisuuden. Se oli ihan hyvää, ja mintun maku oli tosiaan sopiva. Kahviversio ei ihan lunastanut odotuksiaan meidän kummankaan mielestä, kahvi olisi saanut maistua voimakkaammin. Tätä pitäisi päästä vertaamaan Goodion kahvisuklaaseen, joa pääsin maistamaan Biohacker Summitissa. Hieman yllättäen appelsiinisuklaa oli meidän kummankin mielestä voittaja. CocoVilla on ilmeisesti ainakin ollut myös gojiversio raakasuklaista, mutta sitä en tähän hätään löytänyt mistään. En tiedä onko tuote mahdollisesti lopetettu, mutta joistain nettikaupoista sitä ainakin saa vielä. Marjojen ystävänä kiinnostaisi kyllä maistaa!

Saatavuus: CocoVin tuotteet ovat ehkä ne helpoimmin saatavilla olevat raakasuklaat. Niitä löytyy jo joistain hyvin varustelluista pienemmistä marketeistakin, mutta cittareista ja luontaistuotekaupoista nyt ainakin.

1810cocovi2.jpg
Ruotsinkielinen pakkausteksti on taidettu unohtaa kahvisuklaan pakkauksessa – vai mitä kieltä tillstater, möljk ock glute ovat?

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (1)
  1. Voihan valkosuklaa - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 18:03

    […] kirjoituksia kauppojen suklaista: Testissä CocoVin raakasuklaat CocoVi raakasuklaanvalmistuspaketti Eettisemmät erikoissuklaat testissä Endangered […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *