Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: valokuvaus

10 kuvaa New Yorkista tarinoineen

Toivottavasti kaikkien joulu on sujunut mukavasti. 🙂 Ainakin omalla kohdallani joulu on rauhoittumista kiireisestä arjesta – etenkin kun vietän sitä poikaystäväni perheen luona, ja tarjoiluiden osalta olen tehnyt vain kakun (suklainen banaani-pähkinävoiraakakakku) ja pientä auttelua siellä…

  • 1

Järjestelmäkameran hankinta – haaveista todeksi

Olen haaveillut järjestelmäkameran hankinnasta jo pitkään. Olen ollut kiinnostunut valokuvauksesta lapsesta lähtien ja lukioaikoina sitä pysty kutsumaan ihan harrastukseksenikin. Yliopistovuosina kuvaaminen jäi, osittain sen takia että minulla oli niin hankala kamera etten osannut käyttää sitä. :”D Sain…

  • 2

Päiväni kansikuvatyttönä

Huh, viime viikolla se tuli kauppoihin, Voi hyvin-lehti, jonka kannessa olen minä. Minä. Enpä olisi uskonut päätyväni joskus kansikuvatytöksi kansalliseen naistenlehteen. 😀 Oletko koskaan miettinyt millaista olisi olla lehtijutun kuvauksissa? Minä ainakin olen. Seurasin nuoruusvuosinani äidin…

  • 9

Vaaleanpunainen San Juan

Perjantain piristykseksi 10 vaaleanpunaista rakennusta San Juanista, Puerto Ricosta. Tästä voisi aloittaa uuden juttusarjan. 😉 Muut Puerto Ricon-loman kirjoitukset: Culebran paratiisisaari Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa Lomakeittiössä kokattua Drinkkikoulu Casa Bacardilla Mikään ei ole aitoa…

  • 1

Loppukuun kirppisvinkit (Turku)

Turkulaiset ja sillä suunnalla liikkuvat! Loppukuussa Turussa järjestetään useampikin kiinnostava kirppari, joilla yritän itse päästä poikkeamaan, mikäli aikataulut vain sallivat. Nyt tulevana viikonloppuna, sunnuntaina 21.8., järjestetään PUF Korttelikirppis keskustan Forum-korttelissa. Onnekkaat voivat vielä saada pöydän…

  • 0

Kehyskompromissejä?

Ehdin jo olla niin innoissani kun keksin mielestäni täydellisen julistekollaasin äidiltä saadusta Helsingin 1994 EM-kisajulisteesta ja parista uintiaiheisesta printtikuvasta. Mutta sitten rupesin selvittelemään kehystämisen hintoja. Kisajuliste on kooltaan 50×100 cm, ja uintikuvat noin 24,5×34,5 cm…

  • 0

Julisteita ja tauluja olohuoneeseen

Muutin toukokuun lopussa vuokrakämpästä ensiasuntooni, ja kesän projekti on ollut pohtia paikkoja tauluille ja esineille. Pidän avaruudesta ja tilasta kuten ruokaryhmäpohdinta-kirjoituksessani avasin, mutta kyllä sitä kaipaa jotain muutakin kuin ne välttämättömimmät huonekalut. Persoonaa. Jotain josta…

  • 2

Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinspiraatiota

Terveiset Ruotsista! Vietin viime viikolla pitkän viikonlopun opiskelukaverini H:n luona Eskilstunassa. Olemme molemmat siis biokemistejä, mutta siinä missä minä rupesin tekemään väitöskirjaa Turussa, hän lähti Ruotsiin lääketuotannon laatukonsultiksi. Karvalapseni Faith lähti sopivasti näyttelymatkalle kasvattajan kanssa,…

  • 7

Kuvausrekvisiittaa kirppikseltä ja mitä astioita haluaisin ostaa

Kevät saa mielen inspiroitumaan, innostumaan halajamaan jotain uutta. Itselläni se on kanavoitunut nyt aika pitkälti asunnon etsimiseen ja remppoihin perehtymiseen, mutta olen myös miettinyt että jospa veisin blogiharrastuksen niin sanotusti seuraavalle tasolle? Mitä se sitten…

  • 1

Valokuvia 30-luvun Rivieralta ja lounas Delhi Darbarissa

Noin puolet valmistujaisteni vieraista oli muualta kuin Turusta, ja niinpä muutama heistä päätyi lattiallemme majoitukseen. 😉 Pikkusiskoni ja neiti L viipyivät pisimpään ja auttoivat minua vielä keräämään viimeiset tavarat juhlapaikalta sunnuntaina. Olin saanut kokkausannokseni vähäksi…

  • 0