Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: uni/nukkuminen

Jet lag – vinkit aikaerorasituksen selättämiseen

Kun mennään länteen (esim. Englanti tai Yhdysvallat), on kello perillä vähemmän kuin Suomessa. Kun mennään itään (esim. Thaimaa), on kello perillä enemmän kuin Suomessa. Yhden tai kahden tunnin aikaero ei itselläni haittaa elämää, joten esimerkiksi…

  • 3

5 syytä miksi en meikkaa lennolle

Reissaan työn ja vapaa-ajan puolesta ulkomailla noin 2-4 kertaa vuodessa. Viimeisimpänä olin yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla Kreetalla, ja se matka todisti taas sen mitä mieltä olen ollut lennoista ja meikkaamisesta jo pitkään – ei meikkiä…

  • 5

Vihdoinkin valoa kilpirauhasen kanssa

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta vajaat kolme vuotta sitten (ks. On se vajaatoiminta). Diagnoosin saaminen ei ollut helppoa, mutta toimivan lääketasapainon löytäminen veikin sitten vielä enemmän aikaa. Eri lääkkeitä ja annoksia on säädetty pienillä tauoilla diagnoosista…

  • 2

Syysulkoilua ja vinkit lenkkeilyn lisäämiseen

Rakastan syksyä, etenkin juuri tätä vaihetta kun ruska on parhaimmillaan ja puut oranssin kirjavia. Ei sada, eikä ole märkää vaan ilma on raikasta ja hyvän tuntuista hengittää. Nyt kannattaa nauttia, sillä kuukauden päästä koirastakin saa…

  • 1

Kuinka treenata työmatkalla ja koska vain levätä?

Teen istumatyötä, mutta liikun silti normaalisti paljon. Lenkitän koiran kolmesti päivässä, pyöräilen töihin ja treenaan keskimäärin neljänä päivänä viikossa lajeina kuntosali ja tanssi. Jos joskus en ehdi salille tai tanssitunneille työkiireiden ja koiran kanssa seurustelun…

  • 2

Kilpirauhasen kuulumiset

Kuten pidempään blogia seuranneet ehkä muistavat minulla on meneillään kolmas vuosi kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitosäätöä. Vaihdoin lääkäriä noin 1,5 vuotta sitten ja siitä lähtien oikeaa lääkitystä ja annostusta ollaan haettu (eikä se mitä ilmeisimmin ollut siis…

  • 1

Tapahtumavinkki: Biohacker Summit

Haluatko tehostaa elämääsi ja parantaa hyvinvointiasi? Lisätä tuottavuuttasi, keskittymiskykyäsi ja terveyttäsi? Biohacker Summit on Helsingissä 24.9.15 järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa kansainvälisiä huippuja, omien alojensa asiantuntijoita saman katon alle. Päivän aikana tullaan kuulemaan luentoja niin liikunnasta,…

  • 0

Päivä kanssani – lauantai

No niin, nyt on vuorossa kurkistus tavalliseen elämääni. 😀 Kuvaseurantaan pääsi viime lauantai, 18.7. Päivä oli aika lailla esimerkillinen lauantaini, paitsi että mies lähti kuorokeikalle yön yli, joten sain keskittyä pitkälti itseni viihdyttämiseen. 😉 Nousin…

  • 2

On se vajaatoiminta

Tämä blogi on perustettu, jotta voisin jakaa juttuja minulle iloa tuottavista asioita. Välillä kaikkien teille sattuu kuitenkin haasteita: taannoin jalat vaivasivat, umppari leikattiin ja koiran epilepsia kenkkuili. Elämässäni on kuitenkin vielä yksi pysyvä haaste, josta…

  • 4

Pänttäämistä kulissien takana ja vinkkejä tenttilukemiseen

Viime aikoina blogin kirjoittaminen on tapahtunut ehkä vähän vasemmalla kädellä – tasaisesta laadusta olen yrittänyt pitää kiinni, mutta tiedän itse käyttäneeni huomattavasti vähemmän aikaa blogiin, kuin mitä ennen. Tunnen tarvetta avata taustalla vaikuttavia tekijöitä vakilukijoilleni….

  • 12