Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: turku

Turku Food & Wine Festival kuvina

Viime viikonloppuna oli Turku Food & Wine Festival, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Mieleni teki sinne jo viime vuonna, mutta tapahtumaviikonloppuna olin toisella paikkakunnalla. Tänä vuonna palaset osuivat paremmin kohdalleen ja pääsin osallistumaan Turku Food…

  • 0

Ravintolavinkit Turku – jokaiselle jotain

Kesällä moni matkailee kotimaan sisällä ja ravintolavinkeille riittää kysyntää. Rakastan ruokaa, joten minulle on karttunut melkoinen määrä kokemuksia nykyisen kotikaupunkini Turun ravintolatarjonnasta – miksen pistäisi hyvää kiertämään? 😉 Tämä Ravintolavinkit Turku-postaus on kirjoitettu aikuisen näkökulmasta, en…

  • 0

10 kuvaa pääsiäiseltä 2018

Olen alkujani Helsingistä kotoisin, mutta muutin lukion jälkeen ensiksi Karjaalle ja sitten Turkuun, jossa asunkin edelleen (ks. Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti). Vanhempani ja monet kaverini asuvat edelleen Helsingissä, mutta…

  • 2

MBakeryn brunssi sopii hyvin porukoille

Kävimme viime viikolla brunsseilemassa hyvin sekalaisella seurueella: mukana oli niin biokemistiä, sähkömiestä kuin tulevaa musiikinopettajaa, sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä, gluteenitonta ja gluteenitonta vegaania. Kohteeksi valikoitui pitkään testattavien listalla ollut MBakeryn brunssi, ja hienostihan se meni. 😀…

  • 0

10 neliötä asuintilaa per eliö – ja elämä hymyilee

Kun rupesin alkuvuodesta 2016 etsimään omaa asuntoa, unelmoin asunnosta Turun Itäisessä keskustassa (ks. Ensiasunnon hankinta mielessä). Se on lähellä kaikkea ja siellä on ihana tunnelma – minulla on siellä lähes poikkeuksetta hyvä fiilis ja se…

  • 2

Turku Food & Fun 2017 – Suomalainen Pohja

Viime viikolla vietettiin taas Turku Food & Fun-ruokafestivaalia, joka kokoaa vierailevia kokkeja ja baarimestareita joukkoon turkulaisia ravintoloita ja baareja. Mukaan osallistuvassa ravintoloissa ja baareissa on joka vuosi aina pientä vaihtelua, ja tänä vuonna mukana oli yhdeksän…

  • 0

NERå – melkein kaikki myös gluteenittomana

Turun keskustan tuntumassa sijaitsevat blanko ja Tintå ovat saavuttaneet vakaan aseman turkulaisten suosiossa, ja alkuvuodesta kyseinen ravintolaperhe laajeni kun ravintola NERå avattiin hieman kauemmas keskustasta jokirantaan. Kyseiset kolme ravintolaa ovat keskenään melko samanlaiset, ja niiden…

  • 3

Ravintola NOOA – suomalaisia makuja ja lähiruokaa

Turkuun on tänä vuonna avattu paljon uusia, kiinnostavia ravintoloita. Aiemmin olen ehtinyt testaamaan Rosterin kolmen ruokalajin lounaan sekä urbaania katuruokaa tarjoavan STORAGEn, mutta testaamatta on vielä muutama ravintola. Yksi niistä on ravintola NOOA, jossa kävimme…

  • 0

Ruokapäiväkirja elokuulta – kuinka pitää rutiinit reissussa?

Elokuun ruokapäiväkirjan aika! Olen ottanut tavaksi pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa yhden viikon ajalta kerran kuukaudessa ja jakaa sen sitten blogissa. Kaikki aiemmat ruokapäiväkirjat löytyvät ruokapäiväkirja-tagin takaa, ja niistä voi seurata miltä gluteeniton ruokavalio näyttää ja…

  • 0

Kaskis kesäiltana ja ihana illallinen

Rakastan hyvää ruokaa, ihmekös tuo – ja tuskin olen ainoa. Turkulainen ravintola Kaskis on sellainen paikka, jossa voi luottaa että ruoka on hyvää ja makuelämykset mieleenpainuvia. Ravintola Kaskis ei ole herättänyt vain turkulaisten tai suomalaisten huomiota,…

  • 2