Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: stressi

Jet lag – vinkit aikaerorasituksen selättämiseen

Kun mennään länteen (esim. Englanti tai Yhdysvallat), on kello perillä vähemmän kuin Suomessa. Kun mennään itään (esim. Thaimaa), on kello perillä enemmän kuin Suomessa. Yhden tai kahden tunnin aikaero ei itselläni haittaa elämää, joten esimerkiksi…

  • 3

Syksy on stressikausi – tuntuuko työstä irrottautuminen vaikealta?

Kesällä useiden meistä stressitasot laskevat. On valoa ja lämpöä (ehkä, jos hyvin käy), ja monilla on jopa viikkojen kesäloma. Töissä muutkin lomailevat, mikä vähentää aikataulu- ja tulospaineita. Ihmiset ovat rentoutuneempia kuin yleensä, eikä kiire paina….

  • 2

Herkkulakko – terveellisempi syksy

En ole koskaan kovasti makean perään, mutta kummasti siinäkin asiassa on meinannut käydä niin että antaa pikkusormen – ja se vei koko käden. Pohdin jo keväällä onko sokeri saanut minusta otteen, ks. Sokerikoukussa, minäkö?!, mutta silloin…

  • 5

Kesäloman yli 3000 kilometriä

Alkuvuosi oli töissä todella työn täyteinen. Olen koulutukseltani biokemisti ja työskentelen väitöskirjatutkijana. Työhöni kuuluu olennaisena osana tutkimustulosten julkaiseminen tiedelehdissä (ks. Elämää tiedenaisena), ja kyseisen projektin loppurutistus on usein hyvin intensiivinen – ja tänä keväänä viimeistelin…

  • 0

Miksi kotona on vaikea nukkua?

Monesti sanotaan että kotona on paras paikka nukkua. Minulla on hyvä sänky, pimeä makuuhuone ja kiinnitän huomiota rauhoittumiseen iltaisin. Silti minun on välillä vaikea nukkua nimenomaan kotona. Minussa on vähän työmyyrän vikaa ja touhuan muutenkin jatkuvasti…

  • 3

Harhaluuloja hävittävä Aktivoi aineenvaihduntasi-kirja

Sain vähän aikaa sitten Otavalta arvosteltavaksi viime vuoden lopussa ilmestyneen Anu Marinin Aktivoi Aineenvaihduntasi-kirjan. Luen työssäni yleensä niin paljon, etten valitettavasti jaksa lukea juuri muita kuin Hesaria vapaa-ajallani, mutta Aktivoi aineenvaihduntasi tuli luettua poikkeuksellisen nopeasti….

  • 7

Stressi voi tuntua samalta kuin kilpirauhasen vajaatoiminta

Ainainen väsymys, vaikka nukkuisi kuinka paljon tahansa Tuntuu kuin pää olisi sumuinen Joka paikkaa kolottaa ja olo on voimaton niin henkisesti kuin fyysisestikin Mieliala on alhaalla, masentaa, välillä itkettääkin Vetäytyminen sosiaalisista suhteista ja tapahtumista Haluttomuus…

  • 2

Mur mur murmeli – kun koira vahtii

Kun Faith tuli minulle vajaa 1,5 vuotta sitten ajattelin että onpa minulla käynyt tuuri: niin helppo ja miellyttämisenhaluinen verrattuna edelliseen koiraani Vinskiin. Vinskillä riitti tahtoa ja tarmoa, kun taas Faith halusi vain miellyttää ja olla…

  • 0

Perjantaina Puerto Ricoon

Hei muistattekos kun kirjoittelin marraskuun lopulla viikonlopusta, joka oli niin ihana että vielä maananantainakin oli hymy huulilla? Silloin tuli muun muassa varattua kahden viikon loma Puerto Ricoon – ei Kanariansaarille vaan Karibialle. Viime viikolla havahduin…

  • 2

Vihdoinkin valoa kilpirauhasen kanssa

Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta vajaat kolme vuotta sitten (ks. On se vajaatoiminta). Diagnoosin saaminen ei ollut helppoa, mutta toimivan lääketasapainon löytäminen veikin sitten vielä enemmän aikaa. Eri lääkkeitä ja annoksia on säädetty pienillä tauoilla diagnoosista…

  • 2