Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: kaura

Helpot ja nopeat banaani-tahinikeksit

Maapähkinävoi on ollut kaupoissa jo pitkään, ja viime vuonna erilaiset pähkinätahnat, kuten mantelivoi ja cashewvoi, ovat ruvenneet löytymään kauppojen hyllyltä. Herkkutahnaa voi kuitenkin tehdä myös siemenistä – onko esimerkiksi tahini sinulle tuttua? Se on ihanan…

  • 2

Brunssikirja: sitruuna-ricottapannukakku testissä

Yksi kevään odotetuimmista kirjauutuuksista oli ehdottomasti kahden taidokkaan ja kiinnostavan ruokabloggaajan Jenni Häyrisen (Liemessä) ja Saara Atulan (Viimeistä murua myöten) Brunssikirja (Tammi). Seurasin somesta kirjan tekemisen edistymistä, ja voi sitä innon määrää kun sain lopulta…

  • 0

Gluteenittomat rahkaletut jogurttivaahdolla ja marjoilla

Majailin alkupääsiäisen äitini luona Helsingissä, ja hän on erinomainen kokki. Olen itsekin oppinut ruoanlaittotottumukseni ja ylimalkaisuuteni reseptien noudattamisessa häneltä, mutta viime vuosina tilanne on oikeastaan kääntynyt vähän toisin päin: minä olen vuorostani saanut opettaa äitiä gluteenittomien…

  • 1

Makea kaurapuuro marjoilla – ilman valkoista sokeria

Lapsena inhosin aika lailla kaikkia muita puuroja paitsi äidin ohrauunipuuroa tai jouluna tarjottua riisipuuroa. Näin aikuisella iällä olen oppinut että puuroa voi rohkeasti varioida, ja sen sekaan voi lisätä jo tekovaiheessa laittaa kaikenlaista. Nykyään kermainen,…

  • 0

Gluteeniton pannukakku kaurajauhoista

Minä olen lettu- ja pannukakku ihminen henkeen ja vereen, vohveleista puhumattakaan. Silloinkin kun kouluruokalassa oli ”muodikasta” yökkäillä kouluruoalle, minun oli vaikea pitäytyä vain yhdessä palassa pannukakkua. Gluteeniton pannukakku ei ole sen vaikeampi tehdä kuin tavallinenkaan…

  • 0

Puuro kuin raparperipulla – ja mitä on ceylonkaneli?

Raparperipulla puuron muodossa, miltä kuulostaa? No hyvältähän se kuulostaa. Sitä on syöty tällä viikolla minun keittiössäni peräti kaksi satsia, eikä ihme – onhan raparperipulla hyvää, puurosta saa hyviä hiilihydraatteja treenin jälkeen ja iltapalalle rauhoittamaan ja…

  • 4

Paras raparpericrumble (gluteeniton ja maidoton)

Raparperifani ilmoittautuu! Yleensä raparperi päätyy minulla piirakkaan tai keikauskakkuun, mutta tällä kertaa vuorossa oli raparpericrumble – ja voi kuinka herkullista se olikaan kaikessa helppoudessaan! Raparpericrumble rakentuu kahdesta kerroksesta – pohjalle laitetaan raparperia ja hunajaa, päälle…

  • 4

Puuron uusi aika – puuron ei tarvitse olla tylsää

Puuro ei ole koskaan kuulostanut mielestäni kovinkaan kiinnostavalta tai inspiroivalta – päin vastoin, se on usein melko hajutonta, mautonta ja väritöntä (pois lukien äidin ohrauunipuuro, joka oli parasta lohturuokaa). Mutta sitten tuli Puuron uusi aika,…

  • 5