Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: illallinen

Itsenäisyyspäivä New Yorkissa – vähän erilainen Suomi 100-juhla

Kuten kerroin Täydellinen Suomi 100-menu-kirjoituksessani, en juhlinut tänä vuonna itsenäisyyspäivää Suomessa, vaan New Yorkissa (oma Suomi 100-juhla kavereille olisi ollut muuten ehdottomasti kalenterissa! :P). Hieman hassuahan se oli, mutta koko ajan oli selvää että jotenkin…

  • 1

Kolme menua pääsiäiseen – helppo, hieno ja harras

Pääsiäisessä kivointa on, että ehtii viettämään aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Aikaa löytyy niin ruoanlaitolle, kuin siitä nauttimiselle ja niinpä minun pääsiäiseeni mahtuukin yleensä monta hyvää ateriaa. 😉 Joko olet päättänyt millä pöytä pistetään koreaksi…

  • 3

Nyt niitä OIKEITA blinejä

Lukioaikana muodostunut tyttöporukkani on pysynyt hienosti kasassa vuodesta toiseen. Ihmiset ovat muuttaneet toisiin kaupunkeihin, opiskelemaan, olleet vaihdossa ja töissä ulkomailla, mutta tytöt on ja pysyy. Joukkomme venäläisvahvistus on päivitellyt suomalaisia blinejä niin pitkään muistan. Eivät…

  • 3

Rapujuhlat ja ihana jälkiruokaviini vanukkaille

Helan går! Viime viikonloppuna vietettiin tyttöjen kanssa perinteiset rapujuhlat. Viime hetken sattumien ja säädön seurauksena ihan kaikki eivät päässeet tänä vuonna osallistumaan, mutta juhlijoita kertyi pöydän ääreen yhdeksän. Juhlapaikkakuntana oli viimevuoden tapaan Helsinki, ja onhan…

  • 0

Turun puhutuin ravintola, Kaskis

Viime viikolla se tapahtui vihdoin – pääsin Kaskikseen syömään. Kyseessä on homma, josta on puhuttu varmaan viimeiset kaksi vuotta, mutta ennakointikykyni riitti pöytävaraukseen vasta tänä keväänä – ja silloinkin ravintolaan pääsyä piti odotella kolmisen kuukautta. Mutta…

  • 1

Ankkaa vadelmakastikkeella ja raikasta roseeta

Viime viikonloppuna tuli kokattua taas pitkästä aikaa yhtä lempilihoistani, ankanrintaa. Ai että miten lihalla voikin olla itsessään niin hieno, pähkinäinen maku! Tällä kertaa lihakin oli laadukasta ja supermureaa, viime kerralla meillä oli ankan kanssa huonompi…

  • 0

Appelsiiniankkaa ja vesikrassisalaattia

Kuten blogia säännöllisesti seuraaville on varmaan käynyt selväksi, meillä on poikaystäväni kanssa tapana kokata aina viikonloppuisin (joskus arkenakin) joku ”parempi” illallinen ja nauttia sen kanssa viiniä. Menun valintaan on kaksi tapaa: mikä raaka-aine houkuttaa/löytyy kaapista…

  • 2

Yrteillä kuorrutettua karitsanfileetä ja täsmäviini

Ostinpa taannoin erään viinipullon sen hienon pullon takia. Etiketti oli kiinnostava, ja kun viinin kuvauskin kuullosti minun makuuni sopivalta, lähti pullo mukaan. Myöhemmin kävi ilmi, että on kyseinen viini niittänyt kehujakin, jotka olisivat viimeistään saanut…

  • 2

Vappuillallinen Cantina Aztecassa

On yleinen käsitys, että opiskelijatovat ahkeria vapunviettäjiä. Viime vuonna olimme vappuaattona minun ainejärjestöni vappuillallisella, ja sitä ennen miehen ainejärjestön vastaavalla, ja vappupäivänä Vartiovuorenmäki on usein kutsunut. Tänä vuonna olemme kumpikin eläneet niin syvällä kandi- ja gradukuplissamme, että…

  • 0

Hevosen sisäfileepihvi ja herkkusienibéarnaise

Edellisestä pihvi-illastamme ei ole kovin kauaa, mutta sen menestyksen innoittamana sekä hyvän näköisten raaka-aineiden houkuttelemana sillä linjalla jatkettiin viime perjantainakin. 😉 Jäin palloilemaan cittarin lihatiskin eteen kun silmiini osuivat sieltä ensiksi vasikanposket. Ne näyttivät kuitenkin…

  • 3