Pilkettä
Pilkettä

Avainsana: biotieteet

Mitä odotan vuodelta 2019?

Moni tekee uuden vuoden lupauksia ja aseittaa itselleen erilaisia tavoitteita. Itse en yleensä harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta mietin alkavan vuoden tavoitteita. Vuonna 2019 onkin todennäköisesti luvassa suuria merkkipaaluja ja muutoksia. Vuodelta 2019 odotan seuraavaa:…

  • 2

Työmatka San Diegoon – terveiset lentokentältä

Terveiset Helsinki-Vantaan lentokentältä! Olen juuri aloittanut matkani San Diegoon Yhdysvaltojen länsirannikolle. Siellä järjestetään varmaan vuoden isoin solubiologiakonferenssi. Olin samassa kokouksessa myös viime vuonna kun se järjestettiin itärannikolla Philadelphiassa ja jo silloin sain huomata että kaikki…

  • 0

Lääketieteen opiskelijat huuhaata vastaan

Viime viikolla uutisoitiin Turun yliopiston lääketieteen opiskelijoliden perustamasta Vastalääke ry:stä, jonka on tarkoitus toimia vastaliikkeenä ”huuhaaseen” ja uskomushoitoihin (YLE, Turun sanomat). Olen itse koulutukseltani biokemisti ja työskentelen tutkijana syöpäbiologian parissa, joten kaikki terveyteen ja tutkimukseen…

  • 0

Viime aikoina tapahtunutta

Tuntuu kuin viime viikot olisivat kiitäneet ohi ennen näkemättömällä vauhdilla. Syksy on työpaikalla aina kiireistä aikaa kun projektit pitää käynnistää uudelleen kesän tauon jälkeen ja yleensä elokuun loppuun ja syyskuuhun mahtuu normihommien lisäksi useampi seminaari/symposium/konferenssi…

  • 0

Olenko unelmahommissa tutkijana yliopistolla?

Kerroin viime viikolla blogissa Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mitä rakastat-kirjasta. Se oli todella innostavaa ja inspiroivaa luettavaa, ja niinpä rupesinkin pohtimaan sen pohjalta mikä olisi minun unelmatyöni ja…

  • 0

Unelmahommissa-kirja saa innostumaan

Hanne Valtarin ja Satu Rämön Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät-kirja näki päivän valon jo viime keväänä. Se tuntui alusta saakka hyvin kiinnostavalta, mutta vasta Kuuban matkallamme sain tartuttua siihen toden teolla. Sitten…

  • 1

Matkapäiväkirja: tiedekonferenssi Yhdysvalloissa

Monet ystäväni ja perheenjäseneni ovat enemmän tai vähemmän pihalla siitä mitä teen työkseni. Biokemia kuulostaa vaikealta ja kun yritän selittää että tutkin proteiineja solun sisällä, on monen ensimmäinen mielikuva varmaan että proteiineja syödään ennemmin kuin…

  • 5

Takaisin töihin uusien haasteiden pariin

Ennen kesäloman alkua sain työt kahta tutkimusartikkelia varten valmiiksi (ks. Koska minulla on kesäloma?! ja Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie). Pystyin siis kerrankin lähtemään lomalle niin ettei minulla ollut mitään kesken. Nyt lomalta palatessa…

  • 0

What the Health – vegaanipropagandaa ja virheellisiä faktoja

Kesän aikana somessa levisi kuohuttava Netflix-dokumentti What the Health, joka käy läpi eläinperäisen ruokavalion haittoja ja ajaa vahvasti vegaaniruokavaliota. Näin tiivistettynä dokumentti väittää aika lailla kaikkien sairauksien olevan lihan, maitotuotteiden ja kananmunien aiheuttamia ja vegaaniruokavalion parantavan…

  • 14

Kuinka suunnittelet itsellesi hyvän elämän

Nyt tuli luettua niin mielenkiintoinen kirja, että siitä pitää kertoa blogissa. Kyseessä on Stanfordin yliopiston Designing Your Life-kurssiin perustuva saman niminen kirja. Design alkaa ongelmasta, mutta kuinka käyttää designiä työkaluna onnellisen elämän suunnitteluun? Tähän pureutuvat…

  • 1