Pilkettä
Pilkettä

Tacolounas

Minun on pitänyt jo pitkään päästä testaamaan uutta hankintaani suolatonta tacomaustetta, joten tacohenkinen lounas siitä sitten seurasi. Tacomauste toimi hyvin, samoin kuin toinenkin Iherbistä hankittu mausteseos. Se on ollut kyllä jo pidempään käytössä, ja hyväksi havaittu. : )
Mausteinen jauheliha+avokado+creme fraiche = match made in heaven.

2002tacolounas

TACOJAUHELIHA

500 g naudanjauhelihaa
Tacomaustetta
1-2 valkosipulinkynttä
Tomaattipyreetä
Suolaa

Paista ja mausta jauheliha.

Olin siis tilannut Iherbistä suolatonta tacomaustetta: Frontier Natural Products Salt Free Taco Seasoning Blend. Suomessa marketeissa myytävissä tacomausteissa on yleensä tolkuttomasti suolaa ja sokeria. Sokerin saa minun puolestani jättää pois, ja suolaisuuden säädän mieluusti itse.

EDIT. Olen myöhemmin lisännyt blogiin myös kotitekoisen tacomausteen reseptin. 😉

KORIANTERI-TOMAATTISALSA
2002salsa
250 g kirsikkatomaatteja
Tuoretta korianteria
Puolikas sipuli
Limen mehua
Oliiviöljyä
Simply Organic Chophouse Seasoning / (Mustapippuria, valkosipulijauhetta, suolaa)

Pilko sipuli niin hienoksi kuin mahdollista. Lisää mausteet, purista päälle limen mehua ja lisää tilkka oliiviöljyä. Pilko kirsikkatomaatit neljään osaan. Lisää tomaatti sipulien joukkoon ja sekoita. Silppua joukkoon korianteri. Sekoita ja anna marinoitua. Tarkista maku ennen tarjoilua. Marinoituminen ei ole välttämätöntä, mutta ainakin tavalliselle talvisipulille se tekee hyvää ja mausteetkin tulevat paremmin esille.

Käytin tomaattisalsan maustamiseen Simply Organic Chophouse Seasoning-mausteseosta. Se sattui sisältämään mielestäni oikein passelit mausteet tähän; valkosipulia, merisuolaa, mustapippuria, tillinsiemeniä, korianteria ja chiliä. Lisäksi pakkaus on mylly, mikä on oikein kätevää. Iherbistä tämäkin, ja luomua.

LISÄKSI
Avokadoa
Creme fraichea
Jäävuorisalaattia
Aiolia (Pirkka)

Avokado sopii mausteisiin ja meksikolaishenkisiin ruokiin kuin nenä päähän! 🙂 En voi saada kylläkseni avokadoista! Ne ovat myös tällä hetkellä varsin edullisia, etenkin niissä valmiissa 700 g pusseissa ostettuna.
2002mausteet
Vinkki: kannattaa tutustua Iherbin maustevalikoimiin, sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista!

Ensikertaa tilaavalle alennuskoodi Iherbiin IRI825. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (20)

  1. Resepti-ideat juhannuspöytään – Kauneus & Terveys -blogit

    […] Tomaatti-korianterisalsa ja mango-avokadosalsa Oliiviöljy kruunaa tsatsikin […]

  2. Jämäwrap – Kauneus & Terveys -blogit

    […] päivän takaisen tacolounaan jämien oli aika tulla syödyiksi, joten ne pääsivät wrapin täytteeksi. Enpä arvannutkaan […]

  3. Nyhtölammasta granaattiomenalla ja mintulla – Kauneus & Terveys -blogit

    […] tillinsiemeniä, korianteria ja chiliä. Sitä on käytetty aiemmin mm. juhannuksena ja tomaatti-korianterisalsassa. Alennusta Iherbistä ensimmäistä kertaa tilaavalle koodilla […]

  4. THE tacopiirakka ja kotitekoinen tacomauste – Pilkettä

    […] riittää useammaksi kerraksi, ja suolaa voi lisätä maun mukaan. ? Aiemmin olen tilannut Iherbistä keskivertoa parempaa tacomausteseostakin, mutta jatkossa menen kyllä tällä omalla seoksella – se oli helppoa, hyvää ja […]

  5. Tacogratiini ja tuunattu raejuustolaatikko – Pilkettä

    […] mitä haluaa. Tacomausteen voi sekoitella myös itse. Tuota mainitsemaani seosta on käytetty mm. Tacolounaassa. Alennusta Iherbistä ensimmäistä kertaa tilaavalle koodille IRI825. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *