Mitä TV-sarjoja katson tänä syksynä

Kun kelit kylmenevät, lämpimän sohvan kutsu voimistuu. 😉 Viime viikolla puhuin blogissa itsestäni, sillä blogini pyörii niin pitkälti ruoan ja reseptien ympärillä ettei oma persoonani välttämättä tule tutuksi lukijoille muuten kuin rivien välistä (ks. 30 kysymystä ja vastausta). Mielestäni TV-maku kertoo kuitenkin persoonasta ja luonteenpiirteistä, ja yhteiset sarjasuosikit ovat tärkeä tekijä ihmistenkin yhdistämisessä. 😉 Tämä toimii ainakin minulla ja poikaystävälläni hienosti: meillä on kummallakin yleensä joku ”oma” sarja, jota katsomme yksin kun toinen ei ole kotona tai tekee jotain muuta, ja sitten yleensä kaksi yhteistä sarjaa – synkempi/vakavampi ja kevyempi/viihdyttävämpi – joita katsomme vuorotellen fiiliksen mukaan. Olen huomannut että meillä sarjat vaihtuvat myös vuodenaikojen mukaan, ja nyt on taas aika päivitellä mitä ruudulle on tullut kevään jälkeen.
TV-suosikkien kehityksen näkee täältä:
Kevään TV-suosikit
Suosikki TV-sarjani, jotka saan katsoa yksin (tästä on muuten kehitytty!)

Elementary
Jälleen yksi Sherlock-versio – tämä tosin sijoittuu New Yorkiin. Jonny Lee Miller heittäytyy Sherlockin omituisuuksiin täysillä ja aisaparina on monille tuttu Lucy Liu, joka esittää älykästä Watsonia. Netflixillä on tällä hetkellä Elementarysta peräti viisi kautta, joten jos etsit sarjaa, joka ei lopu heti niin tämä on hyvä vaihtoehto. Viihdyttävä sarja, joka ei ole täyttä hömppää. 😉

Ensitreffit alttarilla
Kyllä! Jo toinen kausi jonka poikaystävä katsoo kanssani. 😉 Uusimmasta kaudesta tulee huomenna kuudes osa, mutta jos missasit tämän niin aiemmat osat näkee MTV3 Katsomosta. 😉

Frendit
Good old Friends. Tämä sarja tuli kahlattua teinivuosina läpi moneen kertaan. Se alkoi aina alusta ja kun viimeinen tuotantokausi loppui, alkoi 90-luvun vähän hassun näköiset kaudet taas uudestaan. Katsoimme tätä silloin pikkusiskoni kanssa, ja nyt aloitin sen katsomisen kesällä alusta ihan nostalgiamielessä. Poikaystävää Frendit ei ole koskaan kiinnostanut – hän on pitänyt sen kaltaisia sitcomeja vähän vaivaannuttavina.  Nyt hän on kuitenkin vahingossa nähnyt sivusta joitain viimeistein tuotantokausien osia ja hänhän pitääkin niitä hauskoina! Tässä eräänä iltana hän ehdotti että katsotaanko Frendejä. 😀 Hänen on varmaan pakko katsoa itse Frendit alusta kun minä saan urakkani pian päätökseen… 😉

 

Insatiable
Syksyn TV-tarjonnassa kevyempää viihdettä edustaa Netflixin uutuussarja Insatiable, joka nostatti varsinaisen paskamyrskyn jo ennen julkaisemistaan – addresseilla haettiin sarjan julkaisun perumista ja sen vetämistä pois. Insatiable-sarjan päähenkilö on lihava lukiolaistyttö, joka laihtuu, muuttuu sitä kautta äkkiä nätiksi ja päättää kostaa maailmalle rupeamalla kilpailemaan kauneuskilpailuissa. Lisäksi kaikki hahmot vääntävät englantia paksulla, etelävaltiolaisella korostuksella ja siihen mahtuu kaksi miespuolista asianajajaa, joista toinen (se sixpackilla varustettu) on jatkuvasti ilman paitaa ja toinen käyttää spanxeja ja tupeeta sekä hallitsee korkkareilla kävelyn – ja kumpikin valmentaa missikandidaatteja. Tytön koston on tarinan kantava juoni, ja se menee välillä yllättäviinkin äärimmäisyyksiin. Sarja on täyttä hömppää. Insatiable ei ole millään tapaa realistinen ja se on minusta täysin kieli poskella tehty – kaikki on vedetty niin överiksi kuin vain voi, mutta moni kuitenkin kokee että sarja loukkaa niin lihavia, naisia kuin homojakin – ja varmasti vielä montaa muutakin ihmisryhmää. Omasta mielestäni sarja oli niin hömppä etten ottanut sitä vakavasti.

Newsroom
Blogia pidempään seuranneet muistavat ehkä vuoden takaisen kirjoitukseni Suosikki TV-sarjani, jotka saan katsoa yksin. Kerroin siinä suosikkisarjoistani, joita poikaystäväni ei suostunut katsomaan kanssani. Yksi näistä sarjoista oli HBO:n Newsroom, joka olisi mielestäni sopinut poikaystävälle kuin nenä päähän – älykästä dialogia ja sarkastista huumoria. Saimme katsottua kolme osaa, mutta ei siitä tullut mitään. Sarja vaati liikaa keskittymistä että siihen pääsisi sisään ja niinpä se tuupattiinkin sivuun. Elementaryn päätyttyä meille iski kuitenkin sarjakriisi: emme meinanneet löytää mitään sopivaa uutta sarjaa, joka olisi vähän kevyempi, mutta ei täyttä hömppää. Viaplayn takia kesken jäänyt Greyn anatomia olisi maistunut kummallekin, mutta se ei ole vieläkään tullut takaisin mihinkään suoratoistopalveluun. Onneksi poikaystävä päätti antaa Newsroomille uuden mahdollisuuden! Jatkoimme katsomista neljännestä osasta ja jo sen aikana poikaystävän suunnasta kuului hymähtelyjä ja naurahduksia enemmän kuin kolmen ensimmäisen osan aikana yhteensä. Olemme juuri saaneet ensimmäisen kauden loppuun ja pokaystävän konkluusio on seuraava: sarjasta puuttuu kieroilevat juonet. Siis on siinä kieroilua, mutta jos henkilölle x tapahtuu ikävä asia, se ei ole kilpailijan juoni. Sarjassa tulee hetkiä jolloin jää odottaa että nyt tapahtuu jotain, mutta sitten tilanne jatkuukin vain ihan normaalisti siinä missä perinteisessä, amerikkalaisessa draamasarjassa juoni olisi paljon värikkäämpi. Newsroom on sen sijaan realistinen. Ehkä Newsroom vaatii tietynlaisen mindsetin että siitä voi nauttia, tai sitten se vaatii useamman jakson katsomisen ennen kuin siihen pääsee sisään? Se on kuitenkin loistava ja se vain paranee loppua kohti, suosittelen!

PS. Jos olet Newsroom-fani, Will McAvoyta näyttelevä Jeff Daniels löytyy myös 101 dalmatialaista-leffasta. ;D

Orjattaresi
Tämän sarjan kanssa minä olen todella jäljessä. Kaikki puhuivat siitä jo ajat sitten, ja minä olen ruvennut tutustumaan siihen vasta nyt kun on selvää että se on ilmiö: kakkoskausi on jo julkaistu ja kirja pomppii Bookbeatin suosituimpien äänikirjojen listalla. Orjattaresi kertoo utopistisesta maailmasta, jossa hedelmättömyydestä on tullut vitsaus ja kaikki lisääntymiskykyiset naiset on orjuutettu toteuttamaan biologista tarkoitustaan, eli lisääntymään – muiden kontrolloimana, täysin tunteettomina ja tarinattomina vauva-hautomoina. Orjattaresi menee synkkyydeltään ja raakuudeltaan samaan kategoriaan Game of Thronesin ja Westworldin kanssa, mutta naisia siinä puhuttelee nimenomaan omaan sukupuoleen kohdistuva sorto. Itse olen vasta ensimmäisen kauden puolessa välissä enkä osaa kuvitellakaan mitä loppukausi tuo mukanaan – sarja onnistuu aina yllättämään. Hyvin koukuttava, mutta ei paras kevyeen nollailuun.

Mitä seuraavaksi?

Yksi mitä kaipaan ehdottomasti on Greyn anatomia – voi kunpa se tulisi johonkin suoratoistopalveluun. Katsoimme sitä viime keväänä varmaan viidenteen tai kuudenteen kauteen asti (kausiahan on oli 10) ja sitten Viaplay meni poistamaan sen palvelusta. Jopa poikaystävä ehti lämmetä sarjalle – se oli juuri sopivaa viihdettä arki-iltoina pitkien työpäivien jälkeen. Jos vaikka joululahjaksi? Frendien päätyttyä lyhyen komediasarjan paikalle pääsee joku seuraavista: How I Met Your Mother, Sinkkuelämää tai Girls, vähän fiiliksestä riippuen. Rooma saattaisi olla se seuraava yhteinen ”vakavampi” sarja. Joo, Rooma ja Greyn anatomia olisivat täydellinen aisapari loppuvuodelle. 😉

Mitä sarjoja sinä katsot nyt?

hyvinvointi onnellisuus ystavat parisuhde
Kommentit (6)
  1. Suosittelen ehdottomasti How I Met Your Motheria! En koskaan oikein lämmennyt Frendeille ja olin aluksi vähän skeptinen HIMYMiä kohtaan, että tämä on kuitenkin vain joku nykypäivään päivitetty Frendit, mutta sarja päätyikin all time top 5 sarjasuosikkeihini. Ja rehellisesti sanottuna meinasin jopa aluksi luovuttaa sen suhteen, sarja ei jotenkin tuntunut lähtevän heti käyntiin, mutta yhtäkkiä huomasinkin olevani aivan koukussa. On suunnitelmissa katsoa vielä joskus koko sarja uudestaan, koska se on niin täynnä kaikkia viittauksia sekä aikaisempiin että tuleviin tapahtumiin, että niitä osaa varmaan toisella katselukerralla arvostaa aivan eri tavalla. Sen verran on tosin tunnustettava, että viimeinen kausi oli tietyllä tapaa suuri pettymys. Se ei silti poista aikaisempien kausien mahtavuutta 🙂

    Tämän vuodatuksen lisäksi en lähde edes luettelemaan mitä kaikkea katson, koska se lista ei loppuisi koskaan 😀 Sekä kirjoja että sarjoja on aina kesken vähintään 10 (PLUS ne mitä katsotaan miehen kanssa yhdessä)…

    1. Joo HIMYM on itselleni kyllä must. Olen nähnyt kaksi vikaa kautta lähes kokonaan, joten tiedän mitä on luvassa (ja jopa miten tarina päättyy). Ja yhdyn ehkä vähän mielipiteeseesi loppuratkaisusta, mutta jätän vielä tilaa lopullisen mielipiteen muodostamiselle sillä minulla on kuitenkin suurin osa sarjasta näkemättä. 😛 Poikaystävä on ollut Frendien tavoin jokseenkin haluton aloittamaan HIMYMiä, mutta eiköhän hänkin ole nyt pehmentänyt kantaansa kun Frenditkin ovat ruvenneet naurattamaan. 😉

      Minulla ei riitä keskittymiskyky siihen että olisi niin monta sarjaa kesken – en muista muuten enää mitä kaikissa on tapahtunut edellisessä osassa. 😀 Tai no, on minulla nyttenkin kesken kolme ”omaa sarjaa” ja poikaystävän kanssa 1. Viisi on ehkä maksimi mihin pystyn. 😉 Mutta jos on jotain muita übersuosikkeja kuin HIMYM niin saa kyllä suositella! Jotenkin sarjojen välissä pääsee aina iskemään se kriisi ettei tunnu löytyvän mitään tarpeeksi kiinnostavaa katsottavaa….

  2. Greyn anatomia tulee viaplayhin marraskuussa, ilmeisesti kaikki 14 kautta.

    1. Vau! 😀 Ihanaa että minulla on näin valveutuneita lukijoita. <3 Tämä tieto piristi kummasti tiistaiaamua. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *