Suosikki ihon- ja hiustenhoitotuotteet kesään

Ihon ja hiusten tarpeet ovat usein erilaisia kesällä ja talvella. Ainakin minun iholleni riittää kesäisin paljon kevyempi voide kuin talvipakkasilla, mutta toistaalta sekä kasvojen että vartalon iho tarvitsee usein enemmän rauhoittamista auringon ja hikoilun jäljiltä. Hiukset sen sijaan ovat talvella helpommi sähköiset, mutta kesällä ne kuivuvat auringossa ja takkuuntuvat tuulessa. Kokosin tähän kirjoitukseen omat suosikkituotteeni, jotka auttavat ihoani ja hiuksiani pysymään kunnossa kesällä. 😉

Suosikkituotteet kesäiholle ja -hiuksille


Ziaja Sensitive Soothing Day Cream SPF 20
Aika harva pistää aurinkorasvaa nassuun joka päivä – etenkään jos on kyseessä tavallinen työpäivä. Päivän aikana tulee kuitenkin oltua usein yllättävän paljon ulkona. Itsekin lenkkeilen koiran kanssa usein puistossa, jossa ei ole juuri varjoa. Hartioille on tullut topin rusketusrajat, joten lienee selvää että naamakin saa siinä samalla aurinkoa. Ei niin paljoa että olisin palanut, mutta ennen aikainen ikääntyminen tai ihosyöpä tuskin kiinnostavat ketään. Niinpä onkin kätevää kun kasvoille käyttämässäni päivävoiteessa on valmiiksi suojakerroin. 😉 Ziajan vuohenmaitosarjasta löytyy myös SPF20-versio, mutta se sopii paremmin kuivalle iholle. Sensitive-sarjan päivävoide on hieman kevyempi ja sopii paremmin kesäiholleni.

Flow mineraalimeikki
Kotimainen mineraalimeikki, joka ei tuki ihoa vaan antaa sen hengittää. Tasoittaa kuitenkin ihonväriä hyvin ja antaa meikille kauniin pohjan. Lisää täältä.

Vedenkestävä ripsiväri & vedenkestävän ripsivärin poistoaine
Käytän aina vedenkestäävä ripsiväriä, sillä se pitää taivutukset paremmin ja kestää yllättäviä pikkusadekuurojakin tai jos aurinko saa silmät vuotamaan. Vedenkestävä ripsiväri vain tarvitsee omat aineensa meikin poistamiseen, tämän hetken suosikkini on Ziajan vedenkestävän ripsivärin poistavat aineet, kuten kuvan vuohenmaitoputsari.

Aloedermal-aurinkorasvat
Tutustuin näihin tuotteisiin Kuuban matkallani. Sarjaan kuuluu niin SPF30 kuin SPF50 voiteita, ja omat löytyy kasvoille ja vartalolle. Aurinkorasva imeytyy nopeasti eikä lähmää. Mikä parasta, kasvoversiot eivät tunnu tukkivan ihoa lainkaan (välillä aurinkorasvat tuntuvat aiheuttavan minulle finnipurkauksen). Aurinkosuojan lisäksi näissä on ihoa hoitavia ainesosia, kuten aloe veraa, kasviöljyjä ja hyaluronihappoa. Sarjassa on myös After Sun. Lue lisää täältä.

 
Aloe vera-geeli
Minulla on aina kaapissani vähintään 90 % aloe vera-geeliä. Se on varsinainen monitoimituote, sillä se kosteuttaa niin ihoa kuin päänahkaa ja hiuksiakin. Se on kuitenkin suosikkini nimenomaan sheivauksen jälkeisenä ihon rauhoittajana ja arkisena after sunina. Jos minulla on illalla tunne että vaikkapa kädet ja dekoltee ovat saaneet vähän liikaa aurinkoa, rasvaan ne aloe vera-geelillä, jonka sekaan pistän pari tippaa öljyä – iho kiittää! Aloe vera-geeli imeytyy yksistään iholle huonosti, mutta sen joukkoon kannattaa pistää pari tippaa öljyä, esimerkiksi mainitsemaani Weledan Lavender Body Oilia tai kookosöljyä. Se parantaa imeytyvyyttä ja lisää kosteutustehoja.

Kookosöljy
Kookosöljyn ja aloe vera-geelin sekoitus on yksi suosikki”tuotteistani”, vaikka teenkin sen ihan kotioloissa suoraan kämmenellä. Monitoimituote, jota iho rakastaa – kosteuttaa ja rauhoittaa. Lisäksi käytän kookosöljyä sellaisenaan kuiville ihoaluille ja kynsinauhojen hoitoon. Kookosöljystä ja suolasta saa tehtyä myös ihanan tahnan ihon kuorintaan! Sitä voi myös sipaista hiusten latvoihin. Jotkut puhuvat kookosöljystä luonnollisena aurinkosuojana, mutta ne tehot ovat kyllä sen verran pienet että itse en kyllä sen turvin lähtisi ottamaan aurinkoa.

Nämä kutrit pidetään kunnossa hoitoainepesuillaHiusten pesu hoitoaineella
Kyllä, hiukset voi välillä pestä pelkällä hoitoaineella, sillä sekin emulgoi rasva ja likaa irti hiuksista. Tämä on oiva kikka tehohoitaa auringossa kuivuneita ja tuulen tuivertamia kiehkuroita. Paras hoitoaine on suht kevyttä, mutta hoitavaa ja edullista. Esimerkiksi kotimaiset XZ- tai Varpu-hoitoaineet ovat tähän hyvä valinta. 😉 Katso tarkemmat ohjeet ja muut hoitoainevinkit täältä.
Hyvä jätettävä hoitoaine
Minulla on pitkät, värjätyt ja vaalennetut, melkein vyötärölle asti yltävät hiukset. Ne huutavat tehokosteutusta ja niinpä minä melkeinpä “lotraan” jätettävillä hoitoaineilla. Käytän yleensä kahden tuotteen rutiinia: laitan ensimmäiseksi hiuksiini jotain hyvin voitavaa jätettävää (tykkään erityisesti sellaisista, joissa on hoitavia öljyjä ja glyseriiniä, esim. Alba Botanica Fragrance Free Leave In tai Varpu Tyrni-hoitoaine, vaikka sitä ei olekaan tarkoitettu jätettäväksi) ja sen jälkeen laitan vielä takkuisimpiin kohtiin ja latvoihin jotain silottavampaa tuotetta, joka saakin sisältää jotain silikonia (esim. Giovannin Straight Fast Straightening Elixir, jota käytän nimenomaan silottamiseen ja selvittämiseen, en suoristamiseen ;)). Näin hiukseni saavat samalla hoitoa, mutta eivät takkuunnu. Alba Botanicaa ja Giovannia saa tilattua iHerbistä, alennusta ensimmäisestä tilauksesta koodilla IRI825.

Lue myös: Itseruskettava – turvallinen vaihtoehto vai terveysriski?

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet hiusten-hoito
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *