Pilkettä
Pilkettä

Smakbyn ja 24 tuntia Ahvenanmaalla

Blogia pitempään seuranneet ovat saaneet huomata että minä matkustan melko paljon tavikseksi. Esimerkiksi viime vuoteen kuului viisi ulkomaanmatkaa. Tänä vuonna nähtyä on tullut jo Kuuba ja Espanjan pääkaupunki Madrid, ja kesälomallakin oli tarkoitus lähteä viikoksi jonnekin, missä merivesi on oikeasti lämmintä. Toisin kuitenkin kävi, ks. Lomasuunnitelmat uusiksi ja kahden matkailijan erilaiset mieltymykset. Tämä kesäloma tulee kulumaan Suomessa, paitsi jos nyt joku pikaloma tulee tehtyä todella ex tempore. Mitään ei siis ole tullut varattua ja lomani on käynnissä NYT.

Varasin kuitenkin heti ensimmäiseksi lomaviikokseni reissun Ahvenanmaalle, jossa Ruotsiin muuttanut opiskelukaverini H on viettämässä kesälomaa. Olen käynyt Ahvenanmaalla nolot kaksi kertaa elämäni aikana, joten tilaisuus viettää aikaa saarella paikallisoppaan kanssa oli enemmän kuin tervetullut. Turusta kätevimmin Ahvenanmaalle pääsee tietysti laivalla. Hyppäsin Viking Line Amorellaan perjantaiaamuna ja olin perillä Maarianhaminassa kahden aikoihin iltapäivällä, seuraavana päivänä hyppäsin kahden laivalla paluumatkalle ja olin perillä Turussa lauantai-iltana. Matka kestää siis noin 5,5 tuntia per suunta. Tuo aika meni aika lailla koneen parissa Viaplayta katsoen ja blogihommien parissa – ainakin niin kauan kuin netti jaksoi toimia.

Aikaa perillä oli vain se 24 tuntia, joten se meni aika sujuvasti seurustellessa, ympäri Ahvenanmaata ajellessa ja tulipa sitä piipahdettua Maarianhaminassa järjestetyllä Rockoff-festivaalillakin, jossa esiintyi milleniumin aikaan runsaasti soitettu Anastacia. 😀 Sen lisäksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen kokemus oli Smakbyn-vierailu.

Smakbyn panostaa yksityiskohtiin

Smakbyn on Strömsö TV-sarjasta tutun Michael Björklundin ravintola Kastelholmin linnoituksen vieressä Ahvenanmaan Sundissa, noin 20 km päässä Maarianhaminasta. H varasi meille pöydän perjantai-illaksi ja hyvä niin – ravintola vaikutti olevan varsin suosittu perjantai-iltana. Kyseessä on tosin kesäsesongin huippu ja vieläpä Rockoff-viikko, joka vetää Ahvenanmaalle entistä enemmän porukkaa.

Päädyimme tilaamaan kolmen ruokalajin menun, johon kuului Toast Skagen Smabkyn tapaan, härkää kahdella tapaa ja jälkkärinä wanhan ajan vaniljajäätelöä ja mansikoita.

Skagen on yleensä varma valinta, ja maistui se täälläkin. Skagenröra tarjottiin tällä kertaa lautaselta saaristolaisleipäcrumblella. Mukana oli kivasti mätiä ja raikasta tilliä. Gluteenittomana leipänä tarjottiin jotain rieskan tapaista ja siemennäkkäriä – maukkaita kumpikin. Yleisesti gluteeniton onnistui täällä hyvin. 🙂

Pääruoan härän filee oli täydellisen mureaa ja kastike oli maukasta. Nyhtölihaosuus oli kuitenkin jopa minun makuuni vähän liian suolaista, vaikka olenkin melkoinen suolan suurkuluttaja.

Jälkiruoka räjäytti koko potin. Se oi täydellinen Suomi-jälkkäri: wanhan ajan vaniljajäätelöä, juuri sopivan löysäksi jätettyä kermavaahtoa, marenkia ja mansikoita. Ja annos oli ISO, jopa minun mittapuullani. Juuri tällaista sen kuuluu olla. 😉

Smakbyn tarjoaa herkullisen ruoan lisäksi myös hauskaa tuliaistavaraa ravintolan putiikista. Sieltä löytyy mm. kivaa keittiötavaraa, valmista oma näkkärisi-settejä ja Björklundin keittokirjoja. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka jos liikkuu Ahvenanmaalla. Auton lisksi sinne pääsee myös Kastelholmin linnoituksen vieressä pysähtyvillä busseilla. 😉

Kommentit (2)

  1. Tiina/Ihana Ahvenanmaani

    Täällä kyllä ihailtavaa riittää – tervetuloa uudestaan!

    • siiri

      Kiitos, tulen varmasti! Nytkin olisin mieluusti ollut pidempään. 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *