Shamppanjan arvoiset hetket

Norrebro Summers-blogin Marjapilami pohti alkuvuodesta että ihmiset voi jaotella kahteen lokeroon: niihin, joille perusperjantai on riittävä syy poksauttaa shamppanjapullo auki, ja niihin, jotka säästelevät sitä erityisiin juhlatilaisuuksiin. Marjapilamin tavoin haluaisin kuulua tuohon ensimmäiseen ryhmään, mutta joudun tunnustautumaan herkkuhamsteriksi: minulta löytyy lähes aina kalliimpaa punkkua tai shamppanjaa, mutta ne saavat pölyttyä hyllyssä.

shamppanjaElämässä pitää kuitenkin olla juhlaa, ja pienistäkin jutuista kannattaa iloita. Niinpä aloitinkin tämän ryhtiliikkeen poksauttamalla shamppanjapullon auki viime perjantaina. Ostin vastikään laivalta tarjouksesta tuplapäkin Laurent-Perrier Brut-shamppanjaa, johon kuului kaksi 37,5 cl pulloa – siis kaksi puolikasta yhden pullon sijaan! Hirveän kätevää, sillä shamppanja pitää juoda tuoreeltaan eikä ole kiva joutua mättämään. Puolikas pullo menee kaverin kanssa helposti ”koska vaan”, ja samalla kynnys shamppanjahetkeen pienenee. 😉

laurent-perrierPerfektionisti-minäni meinasi tosin pilata tämänkin shamppanjahetken. Minä halusin shamppanjani kanssa blinejä, mutta realiteetit – kiire ja väsymys – tulivat vastaan. Poikaystävä ehdotti juustojälkkäriä shamppanjan kaveriksi. Jääkaapissani oli totuttuun tapaan pari juustotarjottimelle sopivaa juustoa käyttöä odottamassa, mutta kun juustot pitäisi tietenkin mätsätä viinille! Olen ollut useamman vuoden töissä juustotiskillä, ja shamppanjalle on olemassa ihan tiettyjä juustopareja, kuten esimerkiksi Langres. Eihän sitä nyt voi napata mitä vaan juustoa shamppanjan kylkeen! Ja juuri tästä syystä ne paremmat viinipullot saavat jatkaa pölyttymistään hyllyssäni…

shamppanja-juustoLangres on erinomainen juusto shamppanjan kanssa

Osasin kuitenkin joustaa tällä kerralla. Tärkeintä ei ollut nyt kuitenkaan se shamppanjan ja juuston täydellinen paritus, vaan shamppanjahetki ylipäätään. Ja se että saan jakaa sen jonkun tärkeän kanssa. Syynä shamppanjahetkelle oli oma työmenestykseni, ja kyllähän sen juhlistaminen vaikka sitten ihan kotioloissa tuntui hyvältä. Sain taas vähän lisää intoa ja energiaa projektieni edistämiseen. Pienetkin välietapit ovat siis juhlan arvoisia. 😉

shamppanja-juustotYleensä Pirkka Parhaat-tuotteet ovaqt mielestäni laadukkaista, mutta tämän setti ei lunastanut odotuksia – homejuustot maistuivat pistävältä ja kovat juustot taas olivat mauttomia :/

PS. Kun rupesin lopulta rehelliseksi itselleni, tämä oli oikeasti neljäs kerta kun join shamppanjaa tänä vuonna. Uusi vuosi oli ensimmäinen, mutta sitä ei lasketa (ja silloin itseasiassa meni kahta shamppanjaa; Hesarin kehumaa Montaubret Brutia sekä poikaystävän suosikkia, Bollingeria) ja toinen kerta oli kollegan artikkelin kunniaksi, eli hänen kunniakseen – ei minun. Kolmas kerta olikin sitten minunkin saavutukseni kunniaksi: meitä oli neljä apurahansaajaa ja sen kunniaksi poksautettiin pullo shamppanjaa, mutta minä olin kuskina. Sain kyllä maistaa puoli lasia kun pääsimme perille. Mutta kuten näette – näitä kertoja ei oikein voinut laskea, vaan tämän kirjoituksen aihe oli se ensimmäinen OIKEA shamppanjahetki. 😉

Lisää juttua herkkujuustoista löytyy Juustoesittelyt-hakemistosta.

Edellinen kirjoitukseni: Terveellinen Nutella-smoothie

nutella-smoothie

 

Kommentit (6)
  1. Juustoilta ja Cluedo - meidän ensimmäiset vieraat - Pilkettä
    18.7.2017, 17:00

    […] Tyttöjen kanssa Tallinnassa – Rukis, Must Puudel ja SALT Samppanjan arvoiset hetket […]

  2. Juustoilta ja Cluedo - meidän ensimmäiset vieraat - Pilkettä
    18.7.2017, 17:00

    […] Tyttöjen kanssa Tallinnassa – Rukis, Must Puudel ja SALT Samppanjan arvoiset hetket […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *