Santorini – kannattaako käydä?
Olin heinäkuussa viikon lomalla postikorteista tutulla Santorinin saarella, ja olen kirjoittanut sittemmin muutamia Santorini-kirjoituksia eri fokuksilla:
- Hotellivinkki Santorini – ehkä paras hotelli, jossa olen ollut (ja vieläpä kohtuuhintainen)
- Ravintolavinkit Santorini – missä syödä Kamarissa ja Firassa
- Santorini matkabudjetti – Kreikan kallein saari?
- Kadonnut puhelin ja kauhunhetkiä Kreikassa
Missään aiemmassa kirjoituksessa en kuitenkaan käsitellyt aihetta millainen kuva Santorinistä jäi yleisesti, ja suosittelisinko sitä tai kävisinkö siellä uudestaan. Kai sellainenkin kirjoitus tarvitaan, joten tässä se tulee. 😉 Olimme Santorinilla tosiaan vain viikon, ja tarkoitus oli ennen kaikkea lomailla ja rentoutua, eikä tehdä reissusta yliohjelmoitua. Ostimme matkan äkkilähtönä – saimme lennot halvalla ja varasimme hotellin erikseen, niin että niistä tuli kustannuksia reilut 600 € per naama – lisää aiheesta Matkabudjetti Santorinille-kirjoituksessa.
Santorinin keskellä on muinaisen tulivuorenpurkauksen jäljiltä kraateri, caldera
Santorini on puolikuun muotoinen pikkusaari, joka on aikaisemmin ollut ympyrä, mutta kauan sitten ollut tulivuorenpurkaus on upottanut puolet saaresta ja jättänyt sen keskelle meren täyttämän kraaterin. Kraateri on ”Kuunsirpin” sisäreunalla, ja se on jättänyt jälkeensä jykän kallioreunan, jota kutsutaan calderaksi (kraateri). Toinen puoli saaresta (kuunsirpin ulkoreunta) on matalampi ja litteämpi, ja se on ”aika perinteinen kreikkalainen saari”. Caldera-puoli on se, joka näkyy postikorteissa: valkoisia teloja ja sinisiä kupoleja jyrkässä rinteessä. Caldera-puoli on myös tunnettu vaikuttavista auringonlaskuistaan, ja erityisesti Oia-kaupungin auringonlaskua kehutaan maailman kauneimmaksi. Caldera-puoli ja auringonlaskut ovatkin ne tavallisimmat syyt miksi Santorinille matkustetaan – ei niinkään se rantaloma.
Kamarin kylä on hyvä vaihtoehto rantaa kaipaavalle
Kuvat hauskoista sinikupolisista rakennuksista houkuttelivat meitäkin, mutta kaipasimme myös merta ja uimista. Päädyimme majoittumaan sillä vähemmän näyttävällä saaren littanalla puolella Kamarin kylässä, sillä koska saari on varsin pieni, sen sisällä pystyy kyllä matkustamaan kaupunkien välillä. Kamari sopi meille erinomaisesti, ja hotellikin oli erinomainen (ks. Hotellivinkki Santorinille – ehkä paras hotelli, jossa olen ollut). Kamari oli rauhallinen, pieni rantakylä, joka tuli tutuksi yhdessä päivässä, mutta uusia ravintoloita löytyi kyllä joka päivälle ja pari kiinnostavaa jäivät jopa kokeilematta (ks. Ravintolavinkit Santorinille). Kamarin pääväylä oli rantabulevardi, mutta sielläkin oli aina hyvin tilaa liikkua vaikka turistisesonki oli heinäkuussa kuumimmillaan. Väkijoukoista ahdistuvana suomalaisena tykkäsin tästä väljyydestä paljon. 😉 Sympaattinen pikkukylä kaiken kaikkiaan!
Toisin kuin saaren Caldera-puolella, Kamarissa pääsee myös helposti mereen uimaan. Ranta on musta kiviranta (muistakaa saaren vulkaaninen tausta) ja siten hyvin kuuma, joten kannattaa ottaa läpsyt tai uimakengät mukaan. Itse ostin yhdestä rannan monista kaupoista tällaiset umpinaiset uimakengät, jotka olivat paras ostos. vähään aikaan! Läpsyissä jalat joutuivat kuitenkin kosketuksiin kuumien kivien kanssa ja avokkaissa sain koko ajan kuumia pikkukiviä kenkiini. Näissä rantakengissä oli kuitenkin paksu pohja, joiden ansiosta epätasaisilla kivillä kävely ei tuntunut missään, eikä sukkamaiseen enkään mennyt mitään ylimääräistä sisään.
Santorinillä on näppärä liikkua bussilla
Reissun aikana kävimme pari kertaa saaren pääkaupungissa Firassa, jonne pääsi bussilla 15-20 minuutissa. Taksit ovat saarella aika Suomi-hinnoissa ja takseista on melkein pulaa, joten suosittelen lämpimästi busseja, jotka maksavat 1,80€ per matka, ovat ilmaitoituja, ja kulkivat ainakin meidän reissumme aikana aikataulun mukaisesti. Kaikkien bussien lähtöpisteenä toimii Fira, joten jos haluaa Kamarista Oiaan tai Akrotiriin, on otettava ensiksi bussi Firaan ja sitten sieltä seuraavaan kaupunkiin. Mutta kuten sanottu, Santorini on varsin pieni.
Santorini ei ole paras rantakohde, mutta uimaankin pääsee
Fira oli heinäkuussa läkähdyttävä ja täynnä turisteja. Täytyy sanoa etten nauttinut siellä olemisesta hirveäsit, mutta näin kyllä sen potentiaalin: söpö rinnekaupunki täynnä nättejä kuvia ja taloja, mutta se helle (koko ajan vähintään 30 C ja rakennukset hohkasivat lämpöä) ja turistien määrä saivat kaipaamaan takaisin Kamariin, jossa oli tilaa hengittää ja joko meri tai allas, jossa uida. Firaan pääsisi varmasti tutustumaan paremmin toukokuussa tai syyskuussa, tai sitten peräti talvisaikaan! Rantakohdehan se ei tosiaan ole, joten näkisin että sinne voi hyvin mennä muulloinkin kuin kesällä. 😉
Caldera-puolen isommissa kaupungeissa riittää turisteja
Jos Firan turistimäärä ahdisti, oli Oia kuulemma vielä omassa luokassaan. Tuhannet turistit kerääntyvät päivittäin seuraamaan sitä Santorinin kuuluisaa auringonlaskua, ja jos haluaisi ihailla auringonlaskua calderan reunalla olevasta ravintolasta, pitäisi pöytä varata viikkoja aiemmin. Firassakin reunabaarit ja ravintolat olivat ilta-aikaan täyteen varattuja. Olimme kuitenkin ajatelleet että kaipa sen voisi käydä katsomassa, mutta lopulta tyydyimme seuraamaan sitä Firasta ja Megalochorin läheltä, jossa olimme ratsastusretkellä auringonlaskun aikaan.
Ja he ratsastivat auringonlaskuun
Varasimme ratsastusretken Santorini Horse Ridingiltä, joka järjesti muutamaa erilaista ratsastusretkeä. Meillä ei ole juurikaan ratsastuskokemusta: minä olen ollut lapsena kesäisin ratsastusleireillä, mutta en ole ikinä käynyt viikkotunneilla, ja poikaystävän ratsastuskokemus rajoittuu retkeen, jonka teimme Kuubassa (ks. Ratsastusretki El Pilon-vesiputoukselle Trinidadissa). Santorini Horse Ridingistä vastattiin kuitenkin että haluamamme Caldera Sunset Tour, eli ratsarutsretki calderan reunalle auringonlaskun aikaan, sopisi myös aloittelijille. Hintaa tuolla parin tunnin reissulla oli 100 € per henki, ja lisämaksusta olisi saanut yksityisretken, ja jopa valokuvaajan retkelle. Meidän retkellemme sattui lisäksemme vain yksi muu turisti, siinä missä samaan aikaan lähteneellä rantaretkellä oli ainakin 10 ratsukkoa. Meillä kävi siis tuuri! Tosin se ainoa meidän lisäksemme retkelle sattunut nuori amerikkalaisneiti vaati oppaaltamme ehkä keskivertoa enemmän huomiota: ratstastus oli aivan uutta, joten opas otti hänen hevosensa liekaan omansa perään, ja lisäksi ratsatustamineina oli tallin antamista ohjeista huolimatta ballerinakengät ja minihame. Lisäksi neiti värväsi oppaasta itselleen somekuvaajan, ja materiaalia hankittiin joka kulmasta. 😉 Minulla meni hevoseni kanssa mukavasti, mutta poikaystäväni hevonen taisi vähän testata tuleeko sieltä kunnon käskyjä vai voiko se tehdä mitä itseä huvittaa. 😛 Hyvin poikaystävä kuitenkin pärjäsi. 😉 Ratsastimme Megalochorin kylän ja viiniviljelmien läpi. Calderan reunalle, ja oli ihana olla jossain, missä ei ollut lainkaan muita tuirsteja tai ihmisiä ylipäätään. Vain me ja maisemat. Tykkäsin, ja olen kyllä niin onnellinen että poikaystävä lähtee mukaan tällaisiin juttuihin minua ilahduttaakseen. 😉 <3
Lopputulema: voisin mennä Santorinille toistekin
Santorini on kyllä omanlaisensa ja kaunis, ja tykkään mahdollisuudesta yhdistää caldera-puolen kaupunkeja ja maisemia toisen puolen rantaan. En kuitenkaan menisi sinne enää heinä-elokuussa, ehkä en kesäkuussakaan – korkeintaan sen alussa. Tähtäisin varmaan syyskuuhun, jolloin lämpöä vielä riittää, mutta se ei ole aivan yhtä läkähdyttävä kuin heinä-elokuussa, ja turisteja on ainakin hieman vähemmän. Toukokuu ja lokakuu voisivat myös olla ihan potentiaalisia.;) Oian auringonlasku jäi vähän mietityttämään – olisihan se ollut kiva nähdä, mutta toisaalta uskon että saimme ratsastaessa ja Firassa ihan hyvän käsityksen caldera-puolen auringonlaskusta.
Tässä vielä listaus mitä jäi tekemättä/missä kävisin seuraavalla kerralla:
- Akrotirin arkeologiset kaivaukset
- Oian auringonlasku
- Imerovigli (kylä Firan ja Oian välissä)
- Megalochori (vanhempi kylä kukkulan huipulla, ratsastimme sen läpi ja se näytti kiinnostavalta)
Vinkki lomalukemisesta: Secrets of Santorini
Jos haluat inspiroitua Santorinille matkustamisesta, löysin ainakin yhden Santorinille sijoittuvan romaanin: Patricia Wilsonin Secrets of Santorini-kirjan, joka kertaa onnettomuuteen joutuneen arkeologiäitinsä jättämistä vihjeistä salaisuutta selvittävästä nuoresta naisesta. Kirja on ilmestynyt vasta tämän vuoden keväällä, joten ainakaan tätä postausta tehdessäni en löytänyt tietoa siitä että sitä olisi käännetty suomeksi. Sen voi kuitenkin kuunnella Bookbeatista englanniksi tai tilata englanninkielisenä paperiversiona. 😉