Pinã coladaa piirakkaan

Heippa kaikille! Blogissa on ollut parina viime viikkona hieman tavanomaista hiljaisempaa, mutta kuten blogin Facebook-sivuilla vihjaisinkin, syy on ollut gradun loppumetrien rutistus täyspäiväiseen työssäkäyntiin yhdistettynä. Nyt gradu on kuitenkin ohjaajalla tarkastettavana, ja sen kunniaksi leivoinkin piirakan. Pakastimen marjavarannot ovat talven aikana päässeet ehtymään, joten piirakan täytteeksi päätyi aina saatavilla olevaa ananasta. 😉 Päälleen ananansmurska sai peiton vaniljalla ja rommilla terästetystä kookosmaidosta ja tadaa – pina colada-piirakka oli syntynyt! Drinksu-teemaa on tullut hyödynnettyä aiemminkin kun tarjosin tytöille mutakakkua margaritakermalla. 😉 Tämä piirakka sopii erinomaisesti gradun esipalauttamisen keventämiin fiiliksiin sekä aurinkoisiin päiviin. 😉 Nyt pidetään vaan peukkuja että ohjaaja hyväksyy työn ja pääsen palauttamaan sen ihan virallisesti! 🙂

2204pinacoladapiirakka

PIÑA COLADAPIIRAKKA

Pohja:
75 g suolatonta voita (huoneenlämpöistä) tai ¾ dl sulaa kookosöljyä
1 kananmuna
1 dl kookosjauhoa
½ dl mantelijauhoa tai jauhettuja auringonkukansiemeniä
½ dl erytritolia tai muuta makeutusta
1 tl psylliumia (ei pakollinen, mutta parantaa koostumusta)
½ tl leivinjauhetta
½ tl vaniljauutetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
1-2 tlk ananasmurskaa
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
2-3 rkl tummaa rommia
1 tl vaniljauutetta
(½ limen mehu)
Steviatippoja tai muuta makeutusta maun mukaan

Koristeluun ja tarjoiluun:
Esim. kookoslastuja, kookoshiutaleita, kookoskermavaahtoa, tuoretta ananasta…

Kumoa ananasmurskat tiheään siivilään valumaan. Voit myös painella murskaa nesteen irrottamisen nopeuttamiseksi. (Mehun voi halutessaan ottaa talteen sellaisenaan juotavaksi, tai esimerkiksi smoothieen. ;))
Sekoita pohjan ainekset keskenään. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) reunoille ja pohjalle. Esipaista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa 7-10 minuuttia. Sekoita kookosmaito/-kerma, rommi, vaniljauute ja lime keskenään. Lisää makeutusta makusi mukaan. Levitä huolella valutettu ananasmurska tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle piirakkapohjalle. Kumoa kookosmaitoseos ananasmurskan päälle ja paista piirakkaa uunissa 150 ⁰Casteessa noin 40-45 minuuttia, kunnes se on juuri jähmettynyt keskeltäkin. Anna piirakan jäähtyä. Koristele piirakka halutessasi ja tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi kookoskermavaahdon kanssa.

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[‘GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(‘create’, ‘UA-66125539-1’, ‘auto’);
ga(‘send’, ‘pageview’);

Kommentit (1)
  1. Menuideat perinteiseen ja erilaiseen pääsiäiseen - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 18:10

    […] vaniljapannacottapiirakka Mangocurdpiirakka Mansikka-kookospannacotta Perinteinen pasha Piña colada-piirakka Riisivanukas suolakaramellikastikkeella Sitruuna-lakritsiraakakakku Sitruunapiirakka kardemummalla […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *