Vuoden 2018 parhaat ja luetuimmat reseptit

Vuosi 2018 on nyt pulkassa ja vuosi 2019 on toivotettu tervetulleeksi. Sen kunniaksi kokosin tähän kirjoitukseen suosikkireseptini viime vuodelta, sekä ne, jotka olivat luetuimpia, eli lukijoiden suosikit.  😉 Alkuvuoden puolella parhaiden reseptien joukkoon mahtui vielä aika paljon makeita reseptejä, mutta kesän jälkeen päätin ruveta kunnioittamaan arkiruokailua terveellisen elämäntavan kulmakivenä. Moni pääsisi varmasti aika paljon helpommalla jos keskittyisi syömään terveellistä ja monipuolista arkiruokaa terveellisten herkkureseptien etsimisen sijaan. 😉 Arkiruokailun kunniaksi kirjoitin myös Meal prep – fiksua syömistä läpiviikon-postauksen, jossa on esimerkkejä meidän ruokaviikoistamme. Teemme yleensä kaksi isoa satsia ruokaa ja sen lisäksi ison kattilallisen puuroa, esimerkiksi riisipuuro on herkullista! Voin kertoa että tämä on vähentänyt leivän ja muiden välipalojen kulutusta huomattavasti. 😉 Tänä vuonna tuli myös uudistettua blogin reseptihakemisto, josta löytyvät kaikki reseptit vuosien varrelta kategorioihin jaoteltuna ja aakkosjärjestyksessä. 😉

Vuoden 2018 parhaat reseptit:

Tammikuu: Raejuustovanukas mustikkasopalla (resepti on alunperin Perinneruokaa prkl-kirjasta, ja se vietteli minut raejuustonystävänä mennen tullen)

Helmikuu: Suklaa-tofumousse – helppo, vegaaninen ja gluteeniton jälkiruoka
Maaliskuu: Gluteeniton mämmi – no questions asked
Huhtikuu: Hernepesto – sopii niin leivälle kuin vaikka pastan kastikkeeksi
Toukokuu: Leipävanukas eli bread pudding
Kesäkuu: Gluteeniton raparperibritakakku
Heinäkuu: Satay-kastike kanalle ja kasviksille – se on yksinkertaisesti vaan niin hyvää, kannattaa kokeilla!
Elokuu: Helppo kotitekoinen jäätelö ilman jäätelökonetta
Syyskuu: Pitkään haudutettu olutpaisti – paisti, jota on melkein mahdoton mokata, poikaystävän bravuuri
Lokakuu: Helppo makaronilaatikko ilman makaronien keittämistä – arjenpelastaja
Marraskuu: Terveelliset kananugetit ja dippikastikkeet
Joulukuu: Gluteeniton saaristolaisleipä
Vuoden luetuimmat reseptit olivatkin sitten varsin erilainen lista, sillä ne sisälsivät paljon menneiden vuosien hittejä, kuten esimerkiksi jauheliha-kesäkurpitsavuoan ja Napue Gin & Tonicin. Löytyvätkö sinun suosikkireseptisi näiltä listoilta? 😉

Vuoden 2018 luetuimmat reseptit


1. Jauheliha-kesäkurpitsavuoka

2. Napue Gin & Tonic
3. Gluteeniton pannukakku kaurajauhoista
4. Minuutin mikrosämpylä ilman gluteenia ja viljoja
5. Gluteeniton ja vähähiilihydraattinen lanttulaatikko
6. Gluteenittomat proteiiniletut
7. Gluteenittomat rahkaletut
8. Maidoton acai-jäätelö
9. Gluteeniton mämmi
10. Helppo ja nopea tattaririeska
11. Helppo proteiinijäätelö
12. Marokkolainen bataattisalaatti
Vinkki: kannattaa kurkata myös mitkä olivat Hannan soppa-blogin suosituimmat ja luetuimmat reseptit – toinen toistaan herkullisempia kasvisruokareseptejä! 🙂

Katso myös:

Blogin reseptihakemisto
Vuoden 2017 parhaat reseptit
Vuoden 2016 parhaat viljattomat reseptit

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Sari Spåra
    3.1.2019, 09:14

    Mahtavan innostavia reseptejä.
    Tuo arjen ruokien suunnittelu on ollut aika retuperällä täällä meillä. Syömme aika pitkälti minun projektieni ja töiden mukaan. Mutta se arkiruokailun kulmakivi on kuitenkin vahvasti terveellisessä aamu- väli- ja iltapaloissa.
    Ja vannon minäkin hyvien ja terveellisten puurojen nimeen, ihan parhaita.

    1. Kiitos, Sari! Tässähän melkein punastuu. 😀
      Meillä on nyt toiminut tuo ruokien suunnittelu suorastaan ennätyksellisen pitkään. Meillä tietty ruokasuunnittelua ja yleistä joustavuutta helpottaa se ettei minulla ole etten ole ammattikokki eikä työ tule lautaselle kuin satunnaisesti. 😉 Vaikka täytyy kyllä sanoa että kaikkien suurten keksintöjen äiti on laiskuus: emme varmasti onnistuisi pyörittämään ruokasuunnittelua näin tehokkaasti, jos emme tilaisi kerran viikossa isoa ruokasatsia kotiin kaupassa käymisen sijaan. Nyt kun ruoka tulee kerran viikossa pakettina kumpikin tietää mitä ruokia kokataan seuraavalla viikolla ja kokkausvastuu jopa jakautuu suht tasaisesti, pois lukien blogiin suunnitellut reseptit.

      Ja siis ne puurot! <3 Ne kun ovat vielä niin edullisiakin – eivät maksa käytännössä mitään. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *