Tajuttoman herkullinen kanelipullapuuro

Siis miten voikaan olla näin hyvää puuroa?! En ole ikinä ollut varsinaisesti mikään kaurapuuro ihminen, mutta hiljattain kokkaamani kanelipullapuuro vie yksinkertaisesti kielen mennessään herkullisuudellaan, enkä osaa edes päättää onko kyseessä aamu-/välipala vai herkku. Herkullista se ainakin on. 😀

Kanelipullapuuro pohjautuu tavalliseen kaurapuuroon, joka saa kanelipullan ja korvapuustin mausteita: ihanaa kardemummaa ja aromikasta fariinisokeria. Kaurapuuropohjan kruunaavat kaksi kastiketta: tumma kastike, jossa on kanelia, fariinisokeria ja tietysti sitä ihanaa voisulaa, ja vaalea kastike, jossa on vaniljaista tuorejuustoa. Maitotuotteita välttävät saavat vähintään yhtä hyvän version keittelemällä kanelipullapuuron kasvimaitoon ja käyttämällä kastikkeissa ihanaa kookosmannaa/kookossosetta.

Kanelipullapuuro on kerrassaan täydellinen puuro sunnuntaiaamuun – tätä kannattaa kokeilla!

Kanelipullapuuro

2 annosta

  • 6 dl (kasvi-)maitoa
  • 3 dl isoja (gluteenittomia) kaurahiutaleita
  • Ripaus suolaa
  • 1/2-1 tl jauhettua kardemummaa
  • 1-2 rkl fariinisokeria

Tumma kastike

  • 1/2 dl fariinisokeria
  • 1/2 dl voisulaa (tai kookosmannaa/kookossosetta)
  • 1-2 tl kanelia

Vaalea kastike

  • 100 g maustamatonta tuorejuustoa tai kookosmannaa
  • 2-3 rkl (kasvi-)maitoa
  • Hieman vaniljauutetta tai ripaus aitoa vaniljajauhetta
  • Ripaus sokeria tai muuta makeutusta (fariinisokerikin toimii, mutta värjää vaalean kastikkeen tummaksi)

Kuumenna puuron maito kattilassa. Lisää kaurahiutaleet ja mausteet kun maito alkaa kiehua. Keittele keskilämmöllä noin 10 minuuttia – kunnes puuro on paksuuntunut. Nosta kattila liedeltä ja anna sen jäähtyä sillä aikaa kun valmistat kastikkeet. Sulata voi (tai kookosmanna) tummaa kastiketta varten ja sekoita siihen sokeri ja kaneli. Jätä sivuun odottamaan. Sekoita vaalean kastikkeen ainekset keskenään haarukalla kunnes ne ovat tasaista massaa. Maistele sopiva makeus. Kastikkeiden ollessa valmiita, kokoa puuro. Jaa puuro kahteen kulhoon ja levitä päälle paksuina raitoina vaaleaa ja tummaa kastiketta. Kanelipullapuuro on parasta heti nautittuna.

Jos etsit piristystä peruspuuroon, kannattaa tutustua myös näihin vaihtoehtoihin:

Lisää reseptejä löytyy reseptihakemistosta.

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *