Päivä Turussa, ilta Fontanassa ja gluteenitonta kakkutarjontaa

Vuosien takainen kämppikseni tuli viikonloppuvieraakseni viime viikolla. Viime kesänä hän kävi puolisoineen luonamme illastamassa, ja taannoin kirjoittelimme brunssireissustamme Helsingissä. Joka kerta kun tapaamme, saan ihmetellä miksei tule nähtyä useammin, mutta etäisyydet valitettavasti vähentävät tapaamisia. Tällä kertaa pääsimme pitkästä aikaa viettämään ihan tyttöjen iltaa. Mieheni oli käymässä Helsingissä, joten kämppiskin jätti kumppaninsa kotiin. Lounaaksi tarjosin jauheliha-spagettikurpitsavuokaa, jonka reseptin julkaisin aiemmin tällä viikolla. Ruoka sai kehuja kämppikseltäkin. 😉 Päivällä kiertelimme kaupungilla ja kävimme kahvittelemassa Fontanassa (ks. aiempi kirjoitukseni Fontanasta). Kämppiksen testaama minttu-suklaakakku oli hyvää ja yllättävän kuohkeaa ja kevyttä (ei siis juustokakkumaisen tanakkaa ulkoasustaan huolimatta), mutta mintun maku oli hyvin mieto. Valitettavasti minulle selvisi vasta myöhemmin että kyseinen kakku olisi ollut gluteenitontakin, ja maistaminen jäi väliin – ehkä henkilökunta voisi harkita moisten asioiden merkitsemistä kakkupalojensa viereen?

0210fontana2.jpg

Tämä ei oikeastaan liity minun ja kämppikseni tapaamiseen mitenkään, mutta samalla viikolla satuin poikkeamaan Tiirikkalassa, joka taasen yllätti minut gluteenittomien herkkujen tarjonnallaan! Kakkuja taisi olla viittä tai kuutta erilaista, joista ainakin neljä oli gluteenittomia – siis suurin osa, eikä päin vastoin! Valittavana oli yksi raakakakku, kaksi juustokakun tapaista ja mutakakku. Juustokakkujen pohja on kuulemma gluteenittomista kekseistä, ja raakakakun oletettavasti pähkinöitä, kookosta ja/tai siemeniä ja kuivattuja hedelmiä. Tänne pitää ehdottomasti poiketa joskus kun kakkuhammasta kolottaa!

0210tiirikkala.jpg
Punaherukka-jogurttikakkua, mutakakkua, sitruunajuustokakkua, kookos-valkosuklaakakkua ja vadelma-sitruunaraakakakkua – niin paljon gluteenitonta herkkua että meinaisn ihan hämmentyä 😀
0210fontana3.jpg
Ja sitten takaisin asiaan. Fontanassa kahvittelun jälkeen jatkoimme kaupunkikiertelyämme, mutta kauppojen sulkeutuminen kuudelta taisi vähän yllättää meidät. Päätimme jatkaa ajan kuluttamista ruokapaikkaa etsimällä. Ensisijaiset vaihtoehtomme olivat Blanko ja E. Ekblom, mutta nopeasti kävi ilmi, että emme suinkaan pääsisi valitsemaan ruokapaikkaamme noin vaan, vaan pöytävaraus olisi ollut paikallaan. E. Ekblom oli täynnä, Blankossa olisi pitänyt syödä nopeasti, Tintåsta ja Di Trevistä olisi irronnut baaripöydät, ja lopulta päädyimme palaamaan takaisin Fontanaan, vaikka se ei suinkaan ollut ollut suunnitelmissa. Kämppikseni tilaama burgeri oli erinomainen. Pihvi oli medium, ja täytteet hyvät – leipä oli vähän turhan ilmava. Ranskiksetkin saivat kummaltakin kunniamaininnan. En itse syö juuri perunaa (mitä nyt vuosijuhlilla jos sitä sattuu lisukkeena olemaan), mutta maistelen aina kaverien ranskiksia. Fontanassa oli parhaat aikoihin. Itse tilasin kanavartaan vuohenjuustolla ja pyysin ranskisten sijaan salaattia tai kasviksia. Se oli virhe, sillä kana ja salaatti eivät valitettavasti riittäneet viemään nälkääni millään. Yritin jopa kysellä henkilökunnalta, olisiko heillä mitään pientä suolaista gluteenitonta, jonka olisin voinut tilata jatkoksi, mutta kaikki oli leivällistä. Laitoin toiveen gluteenittoman pikkusuolaisen lisäämisestä. 😛 Kyselin nälissäni makeatkin vaihtoehdot, ja silloin se minttu-suklaakakkukin paljastui gluteenittomaksi. Kämppikseni ei kuitenkaan ollut ollut siitä ihan niin innoissaan että olisin halunnut omaa palaa, joten päädyin ostamaan Irish coffeen ja pari konvehtia. Se (ja aika) auttoivat unohtamaan jäljelle jääneen pikkunälän. 😛 PS. Oikeasti täyttävän salaatin saa esimerkiksi Marina Grill It!:sta. 😉

0210fontana1.jpg

Kämppistä on kyllä aina yhtä kiva nähdä! Kun on asunut toisen kanssa saman katon alla, tuntee toisen jo varsin hyvin ja yhteys säilyy ajasta ja etäisyydestä huolimatta. Onneksi seuraava tapaaminen saattaa olla luvassa jo ensi kuussa, sitä odotellessa. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (1)
  1. Kaveriporukalla Cantina Aztecassa - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 18:21

    […] sekä Turussa järjestetty Food & Fun-festivaali. Ensiksi kämppikseni tuli kyläilemään ja vietimme iltaa Fontanassa, Food & Funilla herkuttelimme poikaystävän kanssa E. Ekblomissa, ja heti seuraavana […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *