Pilkettä
Pilkettä

Omena-tattaricrumble on maukas versio perinteisestä murupaistoksesta

Tänä kesänä metsän marjat jäivät vähän vähemmälle kun oli niin lämmintä ja kuivaa. Mutta omenat – niitä todellakin riittää tänä vuonna. Asun itse kerrostalossa, mutta asuinalueellani on paljon omakotitaloja, joiden pihassa on monesti useampikin omenapuu. Asukasparat näyttävät hukkuvat runsaaseen omenasatoon, sillä monien pihojen eteen on tuotu laatikoittain ja pusseittain ”saa ottaa”-omenoita. Mikäpäs siinä, kyllä minä omenoista tykkään ja niinpä koiran kanssa lenkkeillessä tuleekin tällä hetkellä tuotua usein ompputuliaisia. Viime vuonna oli #kukkakaalitalkoot ja #kesäkurpitsatalkoot, jos tänä vuonna sitten #omenatalkoot? 😉

Tattaricrumble tuo kivaa vaihtelua kauralle

Suosikkireseptejäni omenasta on ehdottomasti omenaversio luolamamman marjapiirakasta (maidoton, gluteeniton ja viljaton). Se on hyvää lähes millä tahansa marjalla tai hedelmällä. Toinen omenaherkkuni ovat erilaiset crumblet eli murupaistokset. Kaura on hyvin yleinen ja pätevä raaka-aine gluteenittomissa leivonnaisissa, mutta kaikille sekään ei sovi. Tai sitten siitä tulee mieleen puuro. Onneksi on kuitenkin olemassa tattari, joka sopii myös makeisiin leivonnaisiin. Tattarin persoonallisen maun kanssa parhaiten yhteen sopivat happamat omenat ja marjat, kuten viinimarjat. Vielä kun omena-tattaricrumble maustetaan kanelilla ja tarjotaan vaniljakastikkeen kera niin syksyn paras omenaherkku on valmis. 😉

PS. Kokeile myös omena-kanelihelmipuuroa!

Omena-tattaricrumble

Ainekset
( 6 Annosta )

Täyte
5-6
kotimaista omenaa (koosta riippuen)
voita tai kookosöljyä vuokaan
Tattaricrumble
75 g
huoneenlämpöistä voita tai sulaa kookosöljyä
4 dl
(gluteenittomia) tattarihiutaleita
1 dl
juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
2 tl
(ceylon-)kanelia
1 tl
jauhettua kardemummaa

Tee näin:

Voitele vuoka. Pese omenat, poista niistä kannat ja leikkaa pieniksi paloiksi (kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria, mutta ulkomaalaisten omenoiden kanssa se kannattaa). Levitä omenapalat voidellun vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.  Sekoita tattaricrumblen ainekset tasaiseksi massaksi. Ripottele ja taputtele seos omenapalojen päälle. Paista uunissa 175 C asteessa 20-30 minuuttia – kunnes omena-tattaricrumble on saanut kauniin, kullanruskean värin ja omenat ovat pehmenneet. Nauti lämpimänä tai jäähtyneenä, jäätelön, vaniljakastikkeen (ks. maidottoman vaniljakastikkeen resepti) tai kookoskermavaahdon kanssa.

Vinkki: Halutessasi voit puolittaa hunajan/siirapin määrän ja käyttää sen lisäksi steviatippoja. Älä kuitenkaan jätä hunajaa/siirappia kokonaan pois, sillä ne ovat tärkeitä koostumuksen kannalta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *