Pilkettä
Pilkettä

Napue Gin & Tonic – suomalaisten ylpeys

Voi sitä hypeä kun etelä-pohjanmaalaisen Kyrö Distilleryn Napue-gin julistettiin pari vuotta sitten kansainvälisellä tasolla parhaaksi giniksi gin toniciin. Vuonna 2015 Napue äänestettiin the International Wine & Spirit Competitionissa (IWSC) parhaaksi giniksi gin toniciin , ja vuonna 2016 palkinto tuli San Francisco World Spirit Competitionin premium-ginien sarjasta. Suomi mainittu – torille! Mutta vitsit sikseen, Napue gin tonic on kehunsa ansainnut. Napue gin on ruispohjainen ja sen maustamiseen on käytetty muun muassa mesiangervoa, tyrniä, karpaloita ja koivunlehtiäkuin kesäaamu sateen jälkeen metsäniityllä! Rukiista huolimatta Napue gin on valmistusmenetelmänsä ansiosta gluteeniton. 😉

Tutuimmaksi Napue gin on tullut useimmille kilpailumenestyksensäkin takia gin tonicissa. Gin tonic rakentuu tonic-veden ja ginin varaan, mutta sillä on vaikutusta mikä tonic ja mikä gin on käytössä. Gineille löytyy omat tonic- ja lisukesuosituksensa. Esimerkiksi Bombay Sapphire-ginille, joka on yksi maailman merkittävimmistä ginibrändeistä, suositellaan Fever Treen tonicia ja limeä. Se palkittu Napue gin tonic kuuluu tehdä Fever Treen tonic-vedellä ja maustaa karpaloilla ja rosmariinilla. Eikö kuulostakin ihanan raikkaalta? Sitä se onkin. Raikas, metsäinen ja suomalaisen marjaisa. Ei ihme, että Napue gin tonic on noussut omaksi käsitteekseen ja sitä saa jokaisesta itseään kunnioittavasta baarista.

napue-gin-tonicNapue gin tonic maistuu, vaikka parhaat terassikelit antavat vielä odottaa itseään

NAPUE GIN & TONIC

Jäitä
4 cl Napue giniä
12 cl Fever Tree Indian tonicia
Rosmariininoksa
Kotimaisia karpaloita

Täytä lasi jäillä, mittaa lasiin gin ja kaada päälle tonic-vesi. Viimeistele juoma rosmariininoksalla ja karpaloilla. Nauti!

Minulla liittyy gin & toniciin paljon lämpimiä muistoja. Olen pitkään määritellyt itseni lähinnä viini-ihmiseksi: siidereitä menee maksimissaan yksi eikä sekään kovin usein – ei vaikka olisi kuinka kuiva, ja vaikka tykkään greipistä, ei lonkerokaan maistu. Niinpä gin & tonic on ollut pitkään se ainoa cocktail, jonka olen voinut tilata turvallisin mielin. Se maistuu eikä ole liian makea. Myöhemmin suosikkicoktailieni listalle ovat päätyneet myös Moscow Mule ja mojito.

gin & tonic-mehujää

Gin & tonicin ystävän kannattaa kokeilla myös aikuisten mehujäitä, Gin & Tonic-mehujääpuikkoja. 😉

moscow mule

Raikas moscow mule on toinen suosikkicocktaileistani

mojito

Eikä pidä unohtaa mojitoa 😉

Kommentit (5)

  1. Gin & Tonic-mehujää – aikuisten jäätelö sopii kesään

    […] Hendricks gin & tonic sekä suomalainen, palkittu Napue gin & tonic maistuvat (ks. Napue Gin & Tonic – suomalaisten ylpeys). Se on raikas eikä liian makea, ja sopii erinomaisesti kesäpäiviin. Miltä kuulostaisi gin […]

  2. New Yorkin baarit tarjoavat elämyksiä ja makunautintoja – Pilkettä

    […] tehdyistä cocktaileista ja hän on opettanut minutkin arvostamaan niitä (suosikkeihini kuuluu mm. Napue Gin & Tonic, joka on hieman yllättäen myös yksi blogin suosituimmista resepteistä!). Ennen New Yorkin matkaamme minä googlettelin ja kahlasin blogeja löytääkseni vinkit missä […]

  3. Moscow Mule – inkiväärin ja limen täydellinen liitto – Pilkettä

    […] tai älkää, mutta blogin tähän mennessä ainoa cocktail-resepti Napue Gin & Tonic on ollut vuoden 2017 suosituin resepti – ja se julkaistiin vasta vuoden puolessa välissä. […]

  4. Mojito – syystäkin suosittu rommicocktail – Pilkettä

    […] Napue Gin & Tonic – suomalaisten ylpeys Moscow Mule – inkiväärin ja limen täydellinen liitto […]

  5. Chapter – huolella mietittyjä cocktaileja hauskasti – Pilkettä

    […] Napue Gin & Tonic – suomalaisten ylpeys Moscow Mule – limen ja inkiväärin täydellinen liitto Mojito – syystäkin suosittu rommicocktail […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *