Mitä odotan Madridilta?

Minä vietän tänä vuonna vappua Madridissa, ja lähtö on jo ensi viikolla! Kamala kun aika menee nopeasti. Kevät on kulunut kuin siivillä työprojektien imaistua minut mukaansa (ks. Maaliskuun 3 parasta juttua), ja odotettu matka on hiipinyt ovelle ihan huomaamatta.

Tänä vuonna vapulle skoolataan cavalla?

Asun nykyään Turussa, mutta olen kotoisin Helsingistä ja pidän edelleen tiiviisti yhteyttä lukiossa muodostuneen tyttöporukkani kanssa. Yksi joukostamme on viettänyt merkittävät osat vuosista Espanjassa jo pidempään – ensiksi taisi olla kesäharjoittelu, sitten vaihto-opiskelu ja nyt hän asuu siellä ihan vakituisesti ja tekee töitä. Hän käy Suomessa muutamia kertoja vuodessa ja itse olin viimeksi Madridissa juurikin samaan vuoden aikaan toukokuussa.

Katso aiemmat Madrid-kirjoitukset:

Ystävykset Madridissa
Ruokakulttuuria ja ravintoloita Madridissa
Madridin tuliaiset – ruokaa, juomaa ja sisustustavaraa

Pilkettä liittyi Kauneus & Terveys-blogeihin 2016, ja valitettavasti osa vuosien 2013-2015 kuvista katosi sen myötä – vanhoissa Madrid-kirjoituksissa on siis jäljellä osa kuvista, mutta tekstissä on sama info kuin pitääkin. 😉

Freixenet-tyttö on tuliaisia edelliseltä Madridin reissultani

Tässä reissussa minulle on ehdottomasti tärkeintä nähdä ystävääni – ja tutustua hänen poikaystäväänsä, jota en ole tavannut aiemmin! Luvassa onkin varsinainen intensiivitutustuminen, sillä asun pariskunnan luona reissuni ajan. 😉 Aika saman tekevää mitä sitä sitten tulee tehtyä – yhdessä oleminen on jo harvinaista herkkua. Luvassa on varmasti hyvää ruokaa (niin kotona tehtynä kuin ravintolassakin), mutta kuulisin mielelläni lisää tärppejä ja vinkkejä lukijoilta! Mietimme myös että retki Madridin ulkopuolelle olisi myös mahdollista toteuttaa.

Paljasta vinkkisi ja suosikkijuttusi Madridista!

Viime reissulla tuli syötyä täydellisesti paistettua kalaa
Mascarponea ja mansikoita – lisää Ruokakulttuuria ja ravintoloita Madridissa-kirjoituksessa

Pitää muuteen kaivaa taas unholaan päässyt Duolingo esiin, jotta voin harjoitella alkeellista espanjaani! (ks. Espanjan opiskelu itse ennen Kuuban matkaa).

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *