Mistä nirsoilin lapsena (ja ehkä aikuisenakin)

Olen ehdottomasti ruokaihminen ja -intoilija, kaipa sitä voisi sanoa foodiekin. Kun matkustan jonnekin, mietin aina ensimmäisenä mitä erikoisuuksia kyseisen maan keittiöstä löytyy ja sen jälkeen selvittelen käymisen arvoisia ruokapaikkoja ja ravintoloita. Haluan maistaa ja kokea kaikenlaista uutta, enkä ole koskaan ollut nirso. Poikkeuksiakin löytyy kuitenkin muutama, etenkin lapsuuden ajalta.

Ruoat ja raaka-aineet, joista olen nirsoillut vuosien varrella

zhu-guoyong-576054-unsplash

Keittojuurekset

Äitini kokkaili paljon erilaisia keittoja kun olin pieni. Minä söin keitetyt perunat, lihat ja kalat, mutta porkkana jäi siskolleni (tykkäsin kyllä raa’asta porkkanasta, mutta keitetty oli pahaa) ja etenkin lanttua ja palsternakkaa välttelin ja kysyin aina “mikä toi on?” sörkkiessäni palasia pitkin lautasta. Nykyään tykkään kummastakin.

clem-onojeghuo-97089-unsplash

Kouluruoka

Ala-asteella oli yleensäkin noloa myöntää että kouluruoka olisi ollut jotain muuta kuin kamalaa. Irvistelin muiden mukana kaikelle missä edes epäiltiin olevan maksaa ja mantelikalalle. Perunamuussi oli minulle kyllä todellinen järkytys, sillä koulun liisterimäinen jauhomuussi oli aivan toisesta maailmasta äidin tekemän, herkullisen perunamuussin kanssa. Myös makaronisalatti aiheutti karmean pettymyksen – siis kuka nyt haluaa syödä kylmiä, keitettyjä makaroneja ja herne-maissi-paprikaa? Suosikkeihini kuuluivat kaalilaatikko ja jauhelihaspagettivuoka, ja kysyin varmaan joskus äidiltäkin että voitaisiinko niitä tehdä kotonakin.

Raaka tomaatti

Lapsena ihmettelin aina miksi kaikkialla pitää aina tunkea ällöjä tomaattisiivuja leipien väliin? Maku on sitä paitsi ehtii yleensä tarttua leivän juustosiivuun vaikka tomaattisiivun kiskoisi pois. Kesäisin kaikki yrittivät innolla tuputtaa miulle “ihania, itse kasvatettuja kesätomaatteja” – niistä kun tykkäisin varmasti – mutta ei. Ylä-aste- tai lukioiässä rupesin varmaan syömään eväsleipien tomaattisiivut kiskomatta niitä välistä pois, mutta en ikinä ollut niistä innoissani. Äiti osasi olla laittamatta tomaattia salaatteihin – ällöä kun se tomaattimehu levisi koko salaattiin. Kypsä tomaatti on ollut aina ihan hyvää, ja nykyään tykkään kirsikkatomaateista ja pihvitomaateista raakoinakin, mutta muuten en tomaatteja ostele edelleenkään raakana syötäväksi.

calum-lewis-391372-unsplash

Rosépippuri

Tykkään mausteista ja mausteisesta ruoasta, mutta rosépippurin maku on yksinkertaisesti hirveä. Miksi pilata liha kuorruttamalla se rosépippurirouheella? Yh.

erwan-hesry-209418-unsplash

Silli

Ehei, en todellakaan tykkää siitä raa’an kalan suutuntumasta ja mausta tässä muodossa, en edes siitä äidin tekemästä. Graavilohi ja -siika ovat asia erikseen.

Sinappi

Pienenä en tykännyt sinapista lainkaan, mutta nykyään menee kaikki aina etikkaisesta Dijonista makeaan Turun sinappiin. 😉

javier-molina-207556-unsplash

Suolakurkku hampurilaisen välissä

Voi niitä pettymyksiä mäkkärissä, hesessä ja Carrolsilla kun hampparin välissä oli se suolakurkku. Joskus taisin jopa kiskoa sen pois sieltä välistä, mutta aika usein nielaisin sen vain nopeasti. Nykyään rakastan pieniä, kokonaisia maustekurkkuja!

Koska minun nirsoiluni loppuvat hyvin lyhyeen, täydennän tätä kirjoituksta pikkusiskoni nirsoiluilla, joita on huomattavasti enemmän. 😀 (Sori, sisko rakas!)

emmy-smith-187632-unsplash

Kaikki vieras – etenkin ulkomailla

Monet vuodet perheemme ulkomaanmatkat elettiin niin, että siskolleni tilattiin ravintolassa aina sama annos: ranskalaisia ja ketsuppia. Minä söin samalla himokkaasti mustekalarenkaita ja totesin vain “tätä minä en olekaan ennen maistanut”.

jez-timms-56219-unsplash

Pitsa ja juustot

Kaikki missä oli juustoa oli ihan no go. Muistan että pitkään siskoni söi koko perheen pitseriareissulla vain juustottomat ja muutenkin täytteettömät reunapalat meidän muiden pitsoista. Sitten jollain ulkomaan reissulla äiti varmaan ylipuhui siskoni maistamaan margherita-pitsaansa. Tuossa pitsassa kun on vain tomaattia ja mozzarellaa, joka on niin mietoa ettei se edes maistu juustolta. Siitä lähti siskoni juuston ja pitsan syöminen. Joitain vuosia myöhemmin siskoni oppi syömään myös Cheddar-sulatejuustosiivuja hampurilaisten välissä, ja siitä parin vuoden päästä pestoa, jossa parmesaani kuitenkin on yksi tärkeimmistä raaka-aineista. Hän ei kuitenkaan ikinä ole syönyt juustoa leivän päällä ja välttää edelleen kaikkia voimakkaampia juustoja, kuten emmentalia. 20+ iässä hän on vihdoin uskaltautunut maistelemaan erikoisempiakin juustoja, mistä olen hyvin ylpeä! Ei sillä että hän siltikään ostelisi niitä kotiin, saatikka harkitsisi sinihomejuuston käyttöä missään.

Hapankaali

Asuimme muutama vuosi siskoni kanssa yhdessä kesän Helsingissä ollessamme siellä kumpikin kesätöissä. Hän huokaili aina “Hyi mikä haju!” kun minä söin nautinnolla hapankaalia suoraan purkista.

Onko sinulla ollut mitään outoja tai vähemmän outoja nirsoiuluruokia?

Kirjoituksen kuvat: Unsplash.com

Kommentit (11)
  1. Hannu Räty
    12.5.2019, 20:04

    Mietin kaikkiruokaisena, että eihän minulla mitään sellaista ruokaa tai ruoka-ainesta ole olemassakaan, jota en haluaisi laittaa suuhuni, mutta onhan niitä, ainakin ollut, mutta makumaailmani on muovautunut parempaan suuntaan, onneksi. Tilliliha tulee ensimmäisenä mieleen aivan alakouluasteelta. Mietin pitkään pikkunappulana, että mikä ihmeen elukka se tilli oikein on, jonka sitkeitä, pieniä ja lihan kappaleitä uiskenteli harmaassa, räkää muistuttavassa, venyvässä kastikkeessa. Mielikuva kuitenkin hävisi, tehtyäni tillilihaa aikuisiässä omalle perheelleni, sen jälkeen vasta, kun anoppilassa sitä olin saanut maistaa tai kohteliaisuus syistä oli pakko maistaa. Toinen lienee kaurapuuro, jota piti syödä joka ikinen aamu, ennen koulutielle lähtöä. Enhän minä malttanut mennä aina illalla ajoissa nukkumaan, kun silloin oli niin paljon kaikenlaista puuhaa ja aamulla olisin halunnut nukkua pidempään väsymyksestä johtuen. Kiireessä, väkisin nielty, kuuma kaurapuuro, poltteli suuta, ruokatorvea ja vähän ylämahaakin, mutta lautaselle laitettu annos piti syödä, ennen kuin kiirehdin reppuselässä pihalle. Koulumatka piti tehdä kävellen ja välillä piti laittaa juoksuksi, etten myöhästyisi. Taisipa siinä muutaman kerran tulla oksennus lumisen polun varteen, mutta kylmä lumi suussa helpotti. Kyllä minä nykyisin syön kaurapuuroa voisilmän kanssa silloin tällöin, mutta kohtuudella silloinkin. Eräs erikoisuus minunkin puuron syönnissäni kuitenkin on, sillä sen pintaan pitää ripotella hieman suolaa. Hapansilakka taitaa olla se ikuisuusinhokki, jota en lähesty, sillä hajukin jo etoo. Tyttären poikani osoittaa herkästi, mitä hän ei aio suuhunsa laittaa. Aleksi 4 v. istui eräänä aamuna isänsä sylissä syöttämistä varten, kun omatoiminen lusikointi ei oikein onnistunut. Niko päätti kuitenkin olla jämäkkänä isänä, leikin varjolla, suoriutua tehtävästä, matkien milloin mitäkin kulkuneuvoa päristellen, jotta suu aukeaisi, mutta huonolla menestyksellä. Aleksi katsoi vihaisena, kulmakarvat ja otsa kurtussa isäänsä ja sanoi: “Etkös tiedä, että ruualla ei saa leikkiä!?” Tokaisun jälkeen ruokailu sujui ihan normaalisti.

    1. Hehe. 😉 Minäkin olen ajatellut itseäni aika kaikkiruokaisena, mutta kyllä niitä ei niin mieluisiakin makuja löytyi kun rupesin oikein miettimään. Itsekin olen aikuisiällä tutustunut makuihin, joihin suhtauduin lapsena ennakkoluuloisesti. Yksi esimerkki näistä on maksa, jota ostin ensimmäistä kertaa itse kotiin parikymppisenä ja nykyään voissa paistetut maksasiivut ovat mielestäni kerrassaan herkullisia. Minullakin on itse asiassa kaurapuuroon liittyviä muistoja. Meillä ei kotona ollut melkeinpä koskaan kaurapuuroa, mutta mummi vaati että sitä syötiin aina aamiaiseksi kun olimme hänen luonaan. Aika mautonta velliä se oli, ja mummin käyttämän kauran seassa oli vieläpä runsaasti akanoita. Karjalasta kotoisin olevan mummin motto oli että kaikki syödään, mitään ei heitetä pois. Nykyään ihan tykkään kaurapuurosta kun pääsen itse maustamaan sitä ja valitsemaan hyvälaatuiset raaka-aineet. Suolaisesta voisilmästä tykkään, mutta enpä ole ikinä koittanut ripotella suolaa puuron päälle! Keitinveden sekaan lykkään sitä kyllä aina. Hapansilakkaa en ole itse ikinä vielä kohdannutkaan, mutta täytyy sanoa että en usko että se olisi rakkautta ensisilmäyksellä (tai maistamalla) kun kerran jo sillikin tökkii…

      Lapset ovat kyllä hauskoja. 😀

  2. Lämmin ananas. Ei grillattuna, ei ruuan seassa, pizzassa tai missään muodossa lämpimänä. Pystyn nielemään sen jos on pakko, mutta vähän takellellen ja ajatuskin ällöttää. Sen sijaan ananas ananaksena, kylmänä ja etenkin etelässä tuoreena on aivan ihanaa!

    1. Joo siis säilykeananas pitsassa on jotain ihan kamalaa! Muuten anans kyllä menee, mutta ei missään suolaisessa ruoassa. Vierastan muutenkin ties mitä viinirypäleitä voileipäkakuissa yms.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *