Miltä tuntuu olla kroonisesti sairas?

Minulla diagnosoitiin autoimmuuniperäinen kilpirauhasen vajaatoiminta vuonna 2014. Se tarkoittaa että oma kehon tuhoaa hiljalleen kilpirauhastani, jota voisi kutsua ehkäpä kehon yleiseksi termostaatiksi ja se säätelee kehon aineenvaihduntaa. Lääkitys on pysyvä ja tulen mitä todennäköisimmin popsimaan sitä koko loppuelämäni. Minulla on siis krooninen sairaus, mutta en kuitenkaan ole kirjoittanut siitä blogissa kuin muutamia kertoja, sillä se vaikuttaa elämääni hyvin vähän. Aika harvoin mietin sen konkreettisemmin että ”minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta”, vaan otan lääkkeeni automaatiolla ja elän tavallista elämää. Lääkityksen säätö on tuonut välillä päänvaivaa, mutta kun se on kohdillaan, olen kuin kuka tahansa muukin. Eipä siinä ole juuri mitään mielenkiintoista kerrottavaa (paitsi silloin kun käyttämäni lääke oli tukusta loppu kolme kuukautta, mutta siitäkin selvittiin – ks. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja Liothyronin-lääkeshow).
Jos kuitenkin haluaisit lukea enemmän siitä minkälaista on elää sairauden kanssa, tässä on muutama vinkki muihin blogeihin, joissa käsitellään elämää sairauden kanssa:

  • Itseä hellien-blogissa nelikymppinen Vuokko kertoo elämästään MS-taudin kanssa.
  • Myös Maria is strong-blogissa kerrotaan MS-taudista ja sen vaikutuksesta perhe-elämään.
  • The Syöpä Show-blogissa reilu kolmikymppinen perheenäiti Maria kertoo kamppailustaan uusiutuneen syövän kanssa. Blogissa on välillä riipivänkin avointa pohdintaa syöpään liittyvistä peloista, kuten Kuka minut löytää kuolleena?-kirjoitus.

terveys yleissairaudet naisen-terveys kipu
Kommentit (4)
  1. Hei!

    Kiitos linkkauksesta. ❤

    Vertaistuki on tärkeää, ja blogeissa on se etu, että niitä voi lukea omaan tahtiin, eikä se vaadi välttämättä mitään osallistumista. Aina ei jaksa kertoa omaa näkökulmaa.
    Minullehan puhkesi syöpähoitojen takia myös kilpirauhasen vajaatoiminta, ja aluksi se oli todella iso juttu itselle (kunnes sitten syöpä meni niin vakavaksi, että kilppari on vain yksi lääke lisää aamun lääkecocktailissa).

    Tsemppiä sullekin! 😊

    1. Kiitos Maria että tulit kommentoimaan. Itsestäni ainakin moni hankalalta tuntuva asia muuttuu ainakin helpommin käsiteltäväksi kun muistaa ettei ole yksin asian kanssa, jos ei muuta. <3

  2. Vuokko / Itseä hellien
    13.3.2019, 21:17

    Kiitos😊
    Ja ihana kuulla, että sulla sairaus ei tuo elämään sen kummemmin hankaluuksia. ❤️

    1. Eipä kestä, sairaudella on niin monet kasvot. 😉 Olen huomannut että tällaiset aiheet kiinnostavat lukijoitani, mutta itseni kohdalla on niin vähän kerrottavaa että halusin lukijoiden löytävän ne, joilla on jotain sanottavaa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *