Meal prep, osa 3 – kala- ja kasvispainotteiset ruokalistat

Aloitin loppuvuodesta blogissa meal prep-sarjan, jossa kerron vinkkejä siihen, miten valmistella ruokia etukäteen niin että arkenakin tulee syötyä fiksusti ja monipuolisesti. Meal prep-systeemi on toiminut meillä todella hyvin, ja jo monta kuukautta putkeen. Kuuluimme nimittäin ennen niihin, jotka tankkaavat leipää, rahkaa ja jogurttia kunnon ruoan puutteessa, vaikka kumpikin olisi oikeasti halunnut syödä jotain muuta. Meillä suurin ongelma oli suunnitelmallisuuden puute – mitä tehdään, milloin tehdään, kuka käy kaupassa ja missä välissä – mutta nykyään pohdimme yhdessä kerran viikossa mitä seuraavalla viikolla haluamme syödä ja laadimme kauppalistan. Sen jälkeen viikon ruokasuunnitelma tarvii vain toteuttaa ja se käy helposti kun kumpikin tietää mitä pitää tehdä. 😉 Monissa lapsiperheissä tämä lienee täysi itsestään selvyys, mutta kahdella nuorella aikuisella se pitää jossain kohdassa ottaa käyttöön ettei homma jää opiskeluvuosien jälkeen yhdeksi välipalaksi. 😀
Edelliset meal prep-kirjoitukset löytyvät täältä:

Lisää kalaa ja kasvisruokia lautaselle

Lisäksi meal prep on auttanut monipuolistamaan ruokavaliotamme. Ennen päädyimme tekemään aina samoja juttuja, kuten tomaattista jauhelihakastiketta. Meal prepiin panostamisen jälkeen olemme kuitenkin ruvenneet ottamaan eri aineksia vaihtelevammin ostoslistallemme. Erityisen tyytyväisiä olemme siihen, että olemme lopulta saaneet myös kala- ja kasvisruokien kulutuksen nousuun. Teemme yleensä isot annokset kahta tai kolmea ruokaa joita syömme sitten töissä lounaana tai illalla kotona päivistä vaihdellen, ja nyt kun katsoin viimeisen viiden viikon listat, oli 13 eri ruoasta kahdeksan kasvis- tai kalaruokia. 🙂 Jäljelle jääviin viiteen mahtui paisti, jauhelihaa ja broileria. Näiden meal prep-listan ruokien lisäksi saatamme kokkailla viikonloppuna myös jonkun fiinimmän illallisen, mutta se on yleensä pienempi annos jotain erityisempää – tämän listan ruoat ovat bulkkituotantoon sopivia. 😉 Näiden suolaisten ruokien lisäksi meal prep-rutiiniimme kuuluu myös suuri kattilallinen tai haudutuspadallinen puuroa, joka on huomattavasti edullisempaa kuin gluteeniton leipä, jota ennen kulutimme paljon.

Meal prep-ruokalistat – viisi kala- ja kasvispainotteista esimerkkiviikkoa

Viikko 1:

Viikko 1:

Viikko 3:

Viikko 3:

Viikko 4:

  • Sitruunainen uunilohi ja keitetyt kaalit
  • Kvinoasalaatti broilerin jauhelihalla ja kasviksilla (minttu, granaattiomena, herne, parsakaali, fenkoli, porkkana, creme fraiche-tahini-sitruunakastike)
  • Riisipuuro haudutuspadassa (tällä kertaa nesteenä oli vettä ja päivämääränsä hiljattain ylittänyttä creme fraichea ;))

Viikko 5:

  • Porkkana-pähkinävoikeitto ja raejuusto
  • Tomaattinen kaurajauhelihakastike + jauhelihakastike ja spagetti (kaurajauheliha ei valitettavasti ole gluteenitonta, joten teimme kaksi versiota tavallisella jauhelihalla ja Elovenan kaurajauhelihalla, joista jälkimmäinen meni poikaystävän suuhun)
  • Hirssipuuro mantelimaitoon

Syödäänkö teillä arkena usein samoja ruokia? Mitkä ovat suosikkejanne? Kaipaatko vaihtelua?

Lisää reseptejä löytyy blogin reseptihakemistosta.

Lue myös: Vuoden 2018 parhaat ja suosituimmat reseptit

treeni-ja-ravinto kasvisruoka gluteeniton reseptit
Kommentit (4)
  1. Paula - Viinilaakson viemää
    28.2.2019, 01:53

    Kuuba siintelee kyllä kovasti haaveissa. Matkustamista vain hiukan hankaloittaa tämä Yhdysvaltain kansalaisuus, mutta ehkäpä matkustusluvan jotenkin saisi järjestettyä. Upeita kuvia! Ja kiva tutustua blogiisi, täytyy käydä lukemassa nuo muutkin aiheesta kertovat jutut.

    1. Kiitos, Paula! Toivottavasti kirjoituksistani löytyy sinulle hyödyllistä tietoa – siihen olen ainakin pyrkinyt. 🙂 Toivottavasti tilanne Yhdysaltojen ja Kuuban välillä ei muutu ainakaan hankalammaksi…

  2. Hannu Räty
    23.2.2019, 21:28

    Meillä ruoka ja ruoan valmistus lähtee aika lailla perinteisen tavan pohjalta. Luontoäiti antaa maan ja veden viljaa heti järvien jäiden sulamisen jälkeen, joita sitten täydennetään pitkin kesää pitkälle syksyyn saakka puutarhan tuotteilla. Sienestys, marjatus ja kalastus ovat ajoittain aika kiireistäkin touhua, ilmojen niin salliessa. Syksyisin toiminta kallistuu puutarhasadon jälkeen enemmälti riistapuolelle. Kaikki tämä vaatii tietysti panostusta eri ruoka-ainesten käsittelyyn vakumointia ja pakastusta varten, mutta kun itse tekee, niin tietää mitä saa ja syö. Pitkin vuotta kaupoissa olevien sesonki- ja kausituotteiden myötä ruoanvalmistus sujuu muun viikko-ohjelman välipäivinä perusvarastoa sesonkituoteilla täydentäen, jota rajoittavat vain oma taito, mutta mielikuvitus tulee usein avuksi sovellusten myötä. Omasta keittokirjastosta on tarttunut mukaan aina jotain tekemiseen, samoin kuin matkoiltani eri maihin ja niiden ruokakultteereihin.

    1. Kuulostaa aika täydelliseltä. 🙂 Itsekin haaveilen että saisin jossain kohdassa isomman pakastimen ja tilat luonnon herkkujen säilömiseen. Tällä hetkellä pakastin on sen verran pieni että sen marjat ja sienet on nopeasti syöty, mutta onneksi sukulaisilta saa pitkin talvea pieniä lisäeriä. 😉 Itselläkin keittokirjoja löytyy ihan mukava valikoima hyllystä, mutta pakko myöntää etten tartu niihin niin useasti kuin voisi. Toisaalta suuri osa resepti-inspiraatiosta tulee melkeinpä netistä – joko lehtien nettiversioista tai sitten muista ruokablogeista. Välillä kyllä palaan kirjahyllyn läpikäymiseen ja sieltä löytyy aika ajoin unohdettuja helmiä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *