Mausteinen paprika-bataattikeitto

Keitot ovat hyviä, vaikka niitä tuleekin syötyä nykyään todella harvoin. Lapsuudessani meillä oli kyllä keittoa useamman kerran viikossa, mutta itse olen ollut laiska tekemään niitä. Blogista löytyy tähän mennessä vain kolme keittoreseptiä:

Perinteinen lihakeitto
Porkkana-inkiväärisosekeitto halloumilla
Vaniljainen kukkakaalisosekeitto

Tänään lista saa kuitenkin jatkoa paprika-bataattikeitolla, joka sopii erinomaisesti kylmenevään syksyyn. Bataatti ja paprika tuovat lämpimän värin, jota mausteet kivasti komppaavat. Savupaprika ja inkivääri sopivat erinomaisesti keiton mausteiksi!
Itse pyrin käyttämään ykyisin keittojeni pohjana aina luulientä. Luuliemi on varsinaista terveyseliksiiriä (lisää tietoa täällä ja täällä), jota valmistetaan nimensä mukaisesti luita keittämällä. Itse säästän kaikki mahdolliset ruoista jääneet luut (kanankoivet, lampaanpotkat, patalihan luut) ja keittelen niitä sitten suolalla ja sitruunalla/etikalla terästetyssä vedessä vähintään kahdeksan tuntia. Heittelen liemeen yleensä myös joitain kiinteitä mausteita (esim. neilikka, laakerinlehti, kokonaiset pippurit, kanelitanko, tuore inkivääri) ja kasvisten ja juuresten rippeitä makua tuomaan. Ylimääräisen liemen voi pakastaa, ja yritänkin pitää pakastimessa aina liemipurkkeja valmiina. Voittaa muuten aromivahvenneliemikuutiot koska tahansa! Se ei kuitenkaan ole vaatimus keiton onnistumiselle, voit hyvin käyttää haluamaasi lientä. 😉

1710paprika-bataattikeitto.jpg

PAPRIKA-BATAATTIKEITTO

800 g bataattia (yksi suuri)
400 g punaisia paprikoita (kolme keskikokoista)
2-3 sipulia
3 valkosipulinkynttä
½ punainen chili
3/4 l kana-, kasvis-, liha- tai luulientä
2-3 tl (makeaa) savupaprikajauhetta
1,5 tl inkiväärijauhetta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kurkumaa
½ tl kanelia
Mustapippuria
(Suolaa)
(Tuoretta korianteria silputtuna)

Kuori/perkaa ja pilko bataatti, paprika, sipuli, valkosipuli ja punainen chili. Palojen ei tarvitse olla tasakokoisia tai kovin pieniä, ne soseutetaan lopuksi. Siirrä palat kattilaan ja kaada päälle liemi. Jos käytät hyvin tiiviiksi keitettyä luulientä, voit jatkaa sitä vedellä. Kiehauta keitto, ja jatka sitten keittelyä keskilämmöllä noin puoli tuntia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää mausteet keittelyn puolessa välissä. Aja keitto tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Tarkista maut suolaisuus – lisäsuolan tarve riippuu käytetyn liemen suolaisuudesta. Viimeistele keitto ripottelemalla päälle korianterisilppua. Voit tarjota korianterisilpun myös erikseen, jos kaikki eivät ole sen faneja. 😉 Tarjoa keiton kanssa haluamaasi proteiinilisää, kuten esimerkiksi paistettuja kanasuikaleita, jauhelihaa tai raejuustoa. Halutessasi voit tarjota keiton kanssa myös siemennäkkäriä tai muuta viljatonta leipää. 😉

Vinkki 1: Jos haluat kermaista keittoa, vähennä hieman liemen määrää ja lisää sen tilalle kookoskermaa tai kermaa. Keiton koostumus on kyllä ilmankin samettinen. 🙂 


Vinkki 2: Jos käytät maitotuotteita, nokare sulatejuustoa on myös herkullinen lisä. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (9)
  1. Värikäs parmesaani-kukkakaaligratiini - Pilkettä
    21.2.2018, 17:16

    […] juuri, vaan mieli tekee jotain lämmintä, kuten keittoja – kannattaa muuten kokeilla mausteista paprika-bataattikeittoa ja porkkana-inkiväärisosekeittoa! Sosekeitot ovat suosikkejani lämpimistä kasvisruoista, mutta […]

  2. Värikäs parmesaani-kukkakaaligratiini - Pilkettä
    21.2.2018, 17:16

    […] juuri, vaan mieli tekee jotain lämmintä, kuten keittoja – kannattaa muuten kokeilla mausteista paprika-bataattikeittoa ja porkkana-inkiväärisosekeittoa! Sosekeitot ovat suosikkejani lämpimistä kasvisruoista, mutta […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *