Pilkettä
Pilkettä

Maukas kookos-lohicurry

Tässä on todella simppeli ja erittäin maukas kalaresepti. Ihanat mausteet ja kookos toimivat yhdessä loistavasti. Ateriasta jäi lämmin mieli,  ja ruoka on varsin täyttävää. Maukkain kalaruoka aikoihin. 🙂
Resepti on myös maidoton ja muutenkin paleohenkinen.

0504kookoslohi

KOOKOS-LOHICURRY

500 g lohta paloina
2 dl kookosmaitoa
2 rkl tomaattipyreetä
Fish curry-maustetta / currya
Valkosipulijauhetta
Jauhettua inkivääriä
(Chiliä / cayennepippuria)
0,5-1 tl suolaa

Hiero lohipaloihin hieman suolaa ja aseta ne öljyttyyn uunivuokaan. Sekoita tomaattipyre ja mausteet kookosmaitoon, tarkista maku ja kaada seos kalojen päälle. Paista uunissa 200 ˚C asteessa 15 min.
Minä söin tämän kanssa tällä kertaa kukkakaalimuussia. Se sopi mielestäni loistavasti tämän kaveriksi, sillä se imee kivasti ylimääräiset kookoskastikkeet (ja se oli namia!).

Fish curry-mauste on Intian tuliaisia. Äitini tarjosi minulle taannoin sillä maustettua lohta (kts. aiempi postaus), ja itse käytin sitä aikaisemmin intialaisen lohen valmistukseen. Mauste on varmiiksi sopivan tulista, eikä sen kanssa tarvitse lisätä tulisuutta. Tarkista käyttämäsi curryn tulisuus (yleensä olematon) ja suolaisuus.

Kommentit (11)

  1. […] chicken tandoori Intialaista lohta, parsakaalia ja aiolia Kanaa punaisessa kookoscurrykastikkeessa Kookos-lohicurry […]

    1. […] myös Gruyérepiirakan uusinta) Halloumia ja uunijuureksia Intialaista lohta, parsakaalia ja aiolia Kookos-lohicurry Maukas juustopiirakka Pähkinäinen omena-sellerisalaatti vuohenjuustolla Savulohta ja […]

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *