Marinoitu hedelmäsalaatti on kaikkea muuta kuin tylsä

Olen pitänyt hedelmäsalaattia pitkään vähän tylsänä ja mielikuvituksettomana ruokana. Sanotaanko vaikka että sitä on aika usein tarjolla  erilaisissa tapahtumissa kun järjestäjä ei ole jaksanut nähdä vaivaa hankkiakseen erityisempiä gluteenittomia tai maidottomia jälkiruokia. Törmäsin kuitenkin Saaran Viimeistä murua myöten-blogissa hedelmäsalaattiin, jossa mausteinen marinointiliemi piti huolen siitä että hedelmäsalaatti oli kaikkea muuta kuin tylsä. Tämä marinoitu hedelmäsalaatti ansaitsi ehdottomasti päästä kiertoon, aplodit Saaralle!

Marinoitu hedelmäsalaatti

  • 2 banaania
  • 1 kypsä mango
  • 3-4 kiiviä
  • 1 granaattiomena
  • Kourallinen tyrnejä

Voit vaihdella hedelmiä makusi mukaan, tämä on vain esimerkki!

Marinointiliemi:

  • 2 dl vettä
  • 1 limen mehu ja raastettu kuori
  • ½ dl fariinisokeria
  • ½ tl kardemummaa
  • 3-4 tähtianista
  • Peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä siivutettuna. Muutama siivu tuoretta inkivääriä (ei pakollinen, mutta suosittelen)
  • Halutessasi noin kourallinen tuoretta minttua silputtuna

Aloita valmistamalla liemi. Mittaa kattilaan kaikki liemen ainekset paitsi minttu. Kiehauta, sekoittele niin että sokeri sulaa ja anna jäähtyä. Kuori ja pilko hedelmät. Kaada jäähtynyt liemi hedelmien päälle. Sekoita viimeisenä joukkoon tuore minttu. Hedelmäsalaatin voi tehdä (ja se kannattaakin tehdä) valmiiksi jo edellisenä päivänä ja antaa makujen tekeytyä yön yli jääkaapissa. Tarjoa mausteinen marinoitu hedelmäsalaatti vaniljajäätelön kansa (pehmentää ihanasti makuja!) tai haluamasi kasvipohjaisen jäätelön kanssa.

Hedelmien ei ole pakko olla juuri reseptissä mainitut, mutta suosittelen ottamaan mukaan maultaan ja koostumukseltaan erilaisia hedelmiä, kuten rapsakka omena, pehmeä banaani tai mango ja kirpeä kiivi tai appelsiini, mutta vältä säilykehedelmiä. Saarankin reseptissä hedelmät olivat hieman eri kuin minulla, mutta juttu on nimenomaan siinä marinointiliemessä. 😉 Itse lisäsin marinointiliemeen vielä inkivääriäkin, mutta sen voi jättää pois, mikäli et pidä sen voimakkaasta mausta. Viimeistä murua myöten-hedelmäsalaatin liemi oli vähän erilainen kuin minulla – siinä oli lisänä mm. kanelia ja tuoretta minttua, mutta ei inkivääriä. Kannattaa kokeilla sitäkin. 😉

Lisää reseptejä löytyy blogin reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Tämä kuulostaa kyllä niin hyvältä vaikkapa jätskin kanssa nautittuna 🙂 Kiiwi ja mango ovat muutenkin mun uusia ihan lempparihedelmiä 🙂

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Joo, jätskin kanssa tämä oli kerrassaan taivaallista! Inkiväärin mausteisuus ja oikein sellainen perinteinen wanhan ajan vaniljajäätelö <3 Mutta toki muutkin jäätelöt sopivat hedelmäsalaatin kaveriksi. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *