Pilkettä
Pilkettä

Lingon lounassalaatti

Linko on pikkuinen pitsapaikka Taka-Töölössä. Se ampaisi nopeasti avaamisensa jälkeen trenditietoisten helsinkiläisten suosioon ja iltaisin se on monesti tupaten täynnä (kuten NYT-liitekin varoitti). Aiemmin olen joutunut kääntymään ovelta ystäväni kanssa, mutta sateisena päivänä lounasaikaan siellä oli kuitenkin ihanan väljää ja pääsimme ystäväni kanssa kiireettömälle lounaalle. Listalla oli kolmea pitsaa ja kolmea eri salaattia.

13linko2 13linko3

Rapu-avokadosalaatin ravut olivat katkarapuja kuten olin vähän arvannutkin. Rapuja oli aika mukavasti ja ne oli maustettu kivasti seesaminsiemenillä ja soijalla(?). Avokadoakin oli tarpeeksi ja se oli täydellisessä kypsyydessä. Salaatissa oli perusvihreiden ja kirsikkatomaattien lisäksi hauskasti fenkolia ja jotain, mitä veikkaan retikaksi. Ne tekivät annoksesta mielenkiintoisemman. Retikka ei kyllä maistunut juuri miltään, mutta spiraalimuoto oli hauska. 😉 Ystäväni kehui margaritansa pohjaa erinomaiseksi, ja sen päällä oli runsaasti tuoretta rucolaa mikä miellytti meitä kumpaankin.Hinnoissa huomaa kyllä trendikertoimen. Pitsa oli yhdeksän euron hujakoilla ja 11 € tästä salaatista on kyllä melkoisen paljon, mutta hyvän sijainnin ja rennon ilmapiirin takia tulen käymään täällä toistekin. 🙂

Linko Pizzabar
Linnankoskenkatu 12, Helsinki

13linko1
Baaritiski

Lounaspaikkoja lähistöllä:
Lohta Denniksen lounaalla
Lounas Da Vinci Ristoranten terassilla
Mamma Rosan salaatti
Laatuaikaa Denniksen lounaalla
Lounas Denniksessä

Kommentit (5)

  1. Lasipalatsin iltasalaattibuffet ja mietteitä ystävyydestä | Pilkettä

    […] ← Lingon lounassalaatti May 15, 2014 · 5:51 am ↓ Jump to Comments […]

  2. Ravintolalaiva Cindyn lohisalaatti | Pilkettä

    […] ulkona: Ravintolalaiva Katariinan kana-vuohenjuustosalaatti Lingon lounassalaatti Lasipalatsin iltasalaattibuffet Mamma Rosan […]

  3. Teatterissa ainesta uudeksi salaattisuosikiksi | Pilkettä

    […] Ravintolalaiva Cindyn lohisalaatti Lasipalatsin iltasalaattibuffet ja mietteitä ystävyydestä Lingon lounassalaatti Akateeminen aurajokilaivurintutkinto (Katariinan vuohenjuusto-kanasalaatti) Mamma Rosan […]

  4. Jumpasta salaattibuffettiin | Pilkettä

    […] Ravintolalaiva Cindyn lohisalaatti Lasipalatsin iltasalaattibuffet ja mietteitä ystävyydestä Lingon lounassalaatti Akateeminen aurajokilaivurintutkinto (Katariinan vuohenjuusto-kanasalaatti) Lounas Aula Caféssa […]

  5. Viiden tähden palvelua Mountainissa | Pilkettä

    […] saada. Pohdimme pulmaa hetkisen, ja olimme jo aikeissa siirtyä lähellä sijaitsevaan Linkoon (ks. Lingon lounassalaatti), mutta ravintolan ehkä omistaja? pysäytti meidät ovelta ja tiedusteli mistä kenkä puristi. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *