Kimchi (korealainen hapankaali)

Kimchi on eräänlainen korealainen ”hapankaali”. Se on pääasiallisesti kiinankaalista valmistettu, voimakkaasti maustettu vihannessäilyke, jonka perusmausteita ovat valkosipuli, chili, inkivääri, kalakastike, suola sekä sokeri. Se valmistetaan hapankaalin tapaan maitohappokäymisellä eli fermentoinnilla. Alkon Etiketti 1/2014 kuvaa kimchiä hyvän kokin mittana, ja Mondo esittelee kimchin korealaisen ruuan perustana, sillä sitä tarjotaan käytännössä jokaisella aterialla. Kimchiä syödään niin sellaisenaan, lisukkeena kuin käytetään ruoanvalmistuksessakin, se on olennainen osa esimerkiksi bimimbap-riisipaistoksessa. Kimchin pitäisi myös olla varsinaista terveysruokaa muun muassa sen sisältämien maitohappobakteerien ansiosta. Jos tällaiset asiast kiinnostavat, niin kurkkaa myös kirjoitukseni kefiiristä. 😉

kimchi3Kimchissä on ennen kaikkea runsaasti makua – etenkin chili ja valkosipuli erottuvat. Itseäni epäilyttä hieman kalakastike (sen tuoksu kun ei sinäänsä ole niinkään ruokahalua herättävä), mutta tässä se toimi. Kimchi tuskin olisi kimchiä ilman sitä. Maku ei ollut mitenkään outo, saatikka kalamainen, joten sitä on turha pelätä. Minä yhdistelin Helsingin sanomien ja Ruoka-lehden ohjeita omassa kimchi-kokeilussani. Hesari on yleensäkin yksi suosikkilähteistäni mitä tulee uusiin resepteihin. Sieltä on löytynyt muun muassa pulled pork barbeque-kastikkeella ja lemon curd.

kimchi2
Purkitusvalmis kimchi

KIMCHI

Kasvikset:
500 g kiinankaalia
n. 100 g kevätsipulia (n. 5-6 vartta)

Suolaliemi:
2 rkl suolaa
5 dl vettä

Mausteet:
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 valkosipulinkynttä
1 rkl kalakastiketta
½ rkl suolaa
1 rkl chilihiutaleita
1 tl sokeria

Irrottele kaalinlehdet toisistaan ja huuhtele ne. Leikkaa lehdet pituussuunnassa noin sentin levyisiksi suikaleiksi. Siivuta kevätsipuli poikittain. Liota suola haaleaan veteen ja anna sen jäähtyä. Siirrä kiinankaali ja sipuli sopivaan astiaan, kaada suolaliemi niiden päälle ja aseta lautanen niiden päälle painoksi. Nosta astia yöksi jääkaappiin.
Seuraavana päivänä kaada suolaliemi pois ja huuhtele kasvikset hanaveden alla. Anna kasvisten valua hetki lävikössä. Raasta inkivääri, murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita mausteet keskenään. Sekoita mausteseos kaalin joukkoon. Ripottele päälle hieman suolaa, peitä kimchi tuorekelmulla ja aseta päälle taas lautanen painoksi. Anna kimchin tekeytyä vuorokausi tai kaksi huoneenlämmössä ja säilytä sitä sen jälkeen jääkapissa. Tarjoa esimerkiksi aasialaishenkisten liharuokien kanssa.

kimchi1

Helsingin sanomien ohjeessa kimchin annettiin ymmärtää olevan valmista heti tuon huoneenlämmössä käyttämisen jälkeen, mutta Ruoka-lehden ohjeessa kimchin sanottiin olevan valmista parin päivän huoneenlämmön ja sen jälkeen jääkaappiviikon jälkeen. Mene ja tiedä. Minä maistoin kimchiä heti vuorokauden jälkeen ja sitten viikon päästä ja kyllä se tuntui hieman kirpakoituneen viikossa, mutta ero ei ollut dramaattinen.

Kommentit (6)
  1. Helppo kimchi (korealainen hapankaali) - Kauneus & Terveys -blogit
    27.10.2016, 14:44

    […] hapatettujen ruokien suuri ystävä, ja viime keväänä opettelin tekemään kimchiä, korealaista hapankaalia. Homma on toiminut hyvin, mutta nyt lähdin kokeilemaan Perfect Health Dietin sivuilta löytyvää […]

  2. Helppo kimchi (korealainen hapankaali) | Pilkettä
    31.10.2014, 10:41

    […] hapatettujen ruokien suuri ystävä, ja viime keväänä opettelin tekemään kimchiä, korealaista hapankaalia. Homma on toiminut hyvin, mutta nyt lähdin kokeilemaan Perfect Health Dietin sivuilta löytyvää […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *