Kesäkurpitsavuokaleipä

Kesäkurpitsakausi on parhaimmillaan, ja kaupat täyttyvät edullisista, kotimaisista kesäkurpitsoista. Itse tein tällä kertaa blogissa aiemmin julkaistujen kesäkurpitsasämpylöiden reseptillä vuokaleivän, ja siitä tuli herkullista. Suosittelen kokeilemaan joko vuokaleipänä tai sämpylöinä! 🙂

1808kesakurpitsaleipa1.jpg

1808kesakurpitsaleipa2-1.jpg

KESÄKURPITSAVUOKALEIPÄ

6 kananmunaa
½ dl voita, gheetä, kookosöljyä tai vaikkapa ankanrasvaa
n. 200 g raastettua kesäkurpitsaa (2/3 keskikokoista kesäkurpitsaa)
2 rkl psylliumia
1 dl kookosjauhoa
½ dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta tai ruokasoodaa
Seesaminsiemeniä päälle

Raasta kesäkurpitsa ja nosta se siivilään valumaan. Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sula rasva ja kesäkurpitsaraaste. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne munaseokseen samalla sekoittaen. Anna taikinan turvota 10-15 minuuttia ja kumoa se sitten voideltuun leipävuokaan. Tasoita leivän pinta ja ripottele sen päälle seesaminsiemeniä koristeeksi (minulta unohtui). Ripottele seesaminsiemeniä sämpylöiden koristeeksi. Paista uunissa 175 ⁰C asteessa 45-55 minuuttia. Tarkista leivän kypsyys hammastikun avulla. Anna leivän jäähtyä vuoassaan ja leikkaa se sitten siivuiksi. Leipä sopii myös pakastettavaksi ja paahdettavaksi. 😉

Vinkki: Voit halutessasi käyttää reseptissä myös muita siemeniä, kuten esimerkiksi kurpitsan- tai pellavansiemeniä. Pidä pellavansiementen määrä kuitenkin pienempänä, sillä ne imevät nestettä eri tavalla kuin muut siemenet. 😉

Lisää kasviksia hyödyntäviä, gluteenittomia leipäreseptejä löytyy reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (5)
  1. Terveellinen kesäkurpitsa-tuplasuklaabrownie - Pilkettä
    2.9.2017, 08:48

    […] sitä ole kuumennettu yli xxxx asteen… Aikaisemmin tällä viikolla tuli leivottua myös kesäkurpitsaleipää – kannattaa tutustua siihenkin reseptiin! […]

  2. Tattaririeska - maailman helpoin gluteeniton leipä - Pilkettä
    26.8.2017, 10:40

    […] blogin lukijoita herkullisista kesäkurpitsaleivistä: kesäkurpitsa-siemensämpylöistä ja kesäkurpitsavuokaleivästä. Niin meheviä ja herkullisia! Lisäksi jauhopeukalon kannattaa kokeilla myös […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *