Pilkettä
Pilkettä

Kesäkurpitsavuokaleipä

Kesäkurpitsakausi on
parhaimmillaan, ja kaupat täyttyvät edullisista, kotimaisista kesäkurpitsoista.
Itse tein tällä kertaa blogissa aiemmin julkaistujen kesäkurpitsasämpylöiden reseptillä vuokaleivän, ja siitä tuli herkullista. Suosittelen kokeilemaan joko
vuokaleipänä tai sämpylöinä! 🙂


Marmoritarjotin löyty alkukesästä Ruotsista 😉

KESÄKURPITSAVUOKALEIPÄ

6 kananmunaa
½ dl voita, gheetä, kookosöljyä tai vaikkapa ankanrasvaa
n. 200 g raastettua kesäkurpitsaa (2/3 keskikokoista kesäkurpitsaa)
2 rkl psylliumia
1 dl kookosjauhoa
½ dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta tai ruokasoodaa
Seesaminsiemeniä päälle

Raasta kesäkurpitsa ja nosta se siivilään valumaan. Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sula rasva ja kesäkurpitsaraaste. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne munaseokseen samalla sekoittaen. Anna taikinan turvota 10-15 minuuttia ja kumoa se sitten voideltuun leipävuokaan. Tasoita leivän pinta ja ripottele sen päälle seesaminsiemeniä koristeeksi (minulta unohtui). Ripottele seesaminsiemeniä sämpylöiden koristeeksi. Paista uunissa 175 ⁰C asteessa 45-55 minuuttia. Tarkista leivän kypsyys hammastikun avulla. Anna leivän jäähtyä vuoassaan ja leikkaa se sitten siivuiksi. Leipä sopii myös pakastettavaksi ja paahdettavaksi. 😉

Vinkki: Voit halutessasi käyttää reseptissä myös muita siemeniä, kuten esimerkiksi kurpitsan- tai pellavansiemeniä. Pidä pellavansiementen määrä kuitenkin pienempänä, sillä ne imevät nestettä eri tavalla kuin muut siemenet. 😉

Lisää kasviksia hyödyntäviä leipiä ja leivonnaisia:
Bataattibrownie
Bataattileipä
Kesäkurpitsasämpylät
Kukkakaalipitsapohja
Kurpitsaleipä (Pumpkin bread)
Kurpitsapannacotta hunajapaahdetuilla pekaanipähkinöillä
Kurpitsapiirakka (sadonkorjuupiirakka)
Nokkossiemennäkkäri
Porkkanaleipä

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit (5)

  1. Anonyymi

    Hei, muutamia viljattomia leipiä olen kokeillut, eikä ne ole koskaan olleet mielestäni mitenkän maukkaita. Paitsi tämä. Aivan mahtava maku sekä koostumus.
    Kiitos ohjeesta! Tätä tulen tekemään jatkossakin, kun on tuota kesäkurpitsaa 😉
    Salli

    • siiri

      Ihan mahtavaa! Tosi kiva kuulla, Salli. 🙂

  2. Rapujuhlat ja ihana jälkiruokaviini vanukkaille – Kauneus & Terveys -blogit

    […] jättirapuja ja luumuja isäni takapihalta. Itse söin rapujen kanssa viljatonta kesäkurpitsavuokaleipää Neiti L:n tekemä sitruunaposset ja sen loistava jälkiruokaviinipari La Caliera Moscato […]

  3. Tattaririeska – maailman helpoin gluteeniton leipä – Pilkettä

    […] blogin lukijoita herkullisista kesäkurpitsaleivistä: kesäkurpitsa-siemensämpylöistä ja kesäkurpitsavuokaleivästä. Niin meheviä ja herkullisia! Lisäksi jauhopeukalon kannattaa kokeilla myös […]

  4. Terveellinen kesäkurpitsa-tuplasuklaabrownie – Pilkettä

    […] sitä ole kuumennettu yli xxxx asteen… Aikaisemmin tällä viikolla tuli leivottua myös kesäkurpitsaleipää – kannattaa tutustua siihenkin reseptiin! […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *