Pilkettä
Pilkettä

Kaskis kesäiltana ja ihana illallinen

Rakastan hyvää ruokaa, ihmekös tuo – ja tuskin olen ainoa. Turkulainen ravintola Kaskis on sellainen paikka, jossa voi luottaa että ruoka on hyvää ja makuelämykset mieleenpainuvia. Ravintola Kaskis ei ole herättänyt vain turkulaisten tai suomalaisten huomiota, vaan se on saanut myös kansainvälistä huomiota – maininta on tullut niin Nordic White Guidessa kuin Michelin-oppaassakin. Varinaista Michelin-tähtiluokitusta ravintola ei kuulemma haluakaan ettei se veisi tekemisen rentoutta.

Olen ollut kerran aikaisemmin Kaskiksessa syömässä eikä sieltä saakaan pöytää ihan helpolla (ks. Turun puhutuin ravintola – Kaskis). Arki-iltoina on helpompaa, mutta jos haluaa illallistaa viikonloppuna, liikkeellä kannattaa olla useampaa kuukautta aikaisemmin – tälläkin kertaa pöytä varattiin yli kaksi kuukautta aiemmin. Mutta on se sen arvoista. Etenkin kun on hyvää seuraa ja jotain mitä juhlistaa – ja meillähän oli: ystäväni oli juuri tehnyt asuntokaupat, poikaystäväni sai edellisenä päivänä kauppatieteen maisterin arvonja pitkän puurtamisen tuloksena tiedeartikkelini hyväksyttiin julkaistavaksi hyvässä tiedelehdessä (ks. Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie). Ja sekin on jo hienoa, että saimme vieraan Helsingistä. Kaskiksessa voi valita joko neljän tai kuuden ruokalajin menun, ja siihen kaveriksi normaaliviinipaketin tai astetta fiinimmän premium-viinipaketin. Meidän valintamme oli tällä kertaa kuusi ruokalajia ja perusviinit. Kuusi toinen toistaan hienompaa annosta ei kuitenkaan nimiensä perusteella pysynyt mielessäni, joten pyysin ravintolalta tietoja sähköpostitse, mutta porukka taitaa olla siellä sen verran kiireistä etten saanut vastausta. Halusin kuitenkin kertoa illasta blogissa, joten nyt mennään vajavaisilla annostiedoilla – pahoittelen!

kaskis1Keittiön tervehdyskessä oli mätiä

kaskis2Graavikalan kaverina oli raparperia

kaskis3Kaskiksen kesäkeitto

kaskis4Carpacciossa maistui lipstikka

kaskis5Kalan paistopinta oli juuri niin kuin pitää

kaskis6Maissikana sai kaverikseen vihreän salaatin

kaskis7Kuningatarjälkiruoan piimäsorbetissa maistui ihanasti rosmariini

Kaikki oli maukasta ja huolella tehtyä, mutta parhaimpina annoksina mieleen jäivät kesäkeitto ja kuningatarjälkiruoka – se rosmariinilla maustettu piimäsorbetti oli vaan niin ihanaa! Kesäkeitossa oli hauskasti jotain samaa kuin aika lailla vuosi sitten Kaskiksessä syömässämme hernekeitossa, joka oli kekseliäisyydessään ylivoimainen. Voin kyllä sanoa että kesäkeitto olisi epäilemättä yksi lempiruoistani jos se maistuisi aina tältä. Ravintola mukaili minulle gluteenittoman menun vaivatta, ja oikeastaan vain keittiön tervehdys ja jälkiruoka taisivat olla pikkaisen erilaiset kuin muulla seurueella.

Ilta oli kaiken kaikkiaan ihana. Meille sattui juuri yksi niistä tämän kesän harvoista, lämpimistä illoista ja Kaskis-illallisen jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä Turun jokilaivoilla. Oikein sopiva Turku-kierros vieraallemmekin! Kaskis hyödyntää hienosti kauden raaka-aineita ja ainakin itseäni rupesi kovasti kiinnostamaan mitä syksyinen Kaksis tarjoaisi. Pöytä pitäisikin varata pikaisesti, jos sitä haluaa maistelemaan. 😉

Vinkki: Hyvän ruoan ystävän kannattaa poiketa Turussa myös E. Ekblomiin, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani ja sinne saa pöydänkin helpommin. Tässä on muutama visiitti sinne, jotka ovat päässeet blogiini:
Laatuaikaa tyttöjen kanssa ja eka vieras omassa kodissa
E. Ekblom ei petä
Food & Fun E. Ekblomissa
E. Ekblomin Jannen Kattila – kyllä kiitos!

Viimeksi kerroin Turun ravintoloista kekseliästä katuruokaa tarjoavasta Storagesta.

Muita vinkkejä ruokapaikoista löytyy Ravintolat ja kahvilat-hakemistosta.

Kommentit (2)

  1. Viikonloppu ihan vain minun aikaani – Pilkettä

    […] melkein kaikki myös gluteenittomana Ravintola NOOA – suomalaisia makuja ja lähiruokaa Kaskis kesäiltana ja ihana illallinen STORAGE tarjoaa urbaania katuruokaa Rosterin kolmen ruokalajin lounas Karu Izakayan maistelumenu […]

  2. BasBas Staff & Wine bar – maukkaita pikkuruokia ja hyvää viiniä – Pilkettä

    […] kekseliäitä cocktaileja hauskasti Ravintola NOOA – suomalaisia makuja ja lähiruokaa Kaskis kesäiltana ja ihana illallinen STORAGE – urbaania katuruokaa Rosterin kolmen ruokalajin lounas E. Ekblom ei […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *