Karun kaunis Havanna

Olin vuosi sitten poikaystäväni kanssa kaksi viikkoa Kuubassa. Reissusta on tietysti tullut kirjoitettua blogissa heti matkan jälkeenkin, mutta minusta tuntuu että paljon on myös jäänyt sanomatta. Suurin syy siihen on ollut reissussa otettujen kuvien määrä – niitä oli pari tuhatta. Reissun jälkeen työt ja muut arjen kiireet imaisivat mukanaan niin että kuvien läpikäymiselle on ollut vaikea löytää aikaa. Nyt urakka on kuitenkin jo aika hyvällä mallilla ja haluan aloittaa kertomalla kuinka Kuuban pääkaupunki Havanna on yhtä aikaa karu ja kaunis.

Kuubassa on pula kaikesta – niin rahasta, kuin resursseistakin

Havannan vanhan keskustan ydin on kunnostettu suht hyvin ja se näyttää viehättävältä. Ei kuitenkaan tarvi kävellä montaa kymmentä metriä kun näkee tavallisten kuubalaisten todellisuuden. Rapistuneita rakennuksia on joka suunnassa. Havannassa ollessamme majoituimme kahdella alueella: aivan keskustassa ja hieman kauempana olevassa Vedadon lähiössä. Keskustassa oli kerrostaloja ja Vedadossa espanjalaistyylisiä villoja. Niistä pystyi näkemään kuinka hienoja ja kauniita ne olivat joskus olleet, mutta pintaremonttia ja maalia oltaisiin kaivattu jo vuosia sitten. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Kaikesta on pulaa – monien kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään ja tuntuvat täyttyvän milloin milläkin sen mukaan mitä viimeisin kuljetuserä on sattunut sisältämään. Tällä reissulla ei kannata unohtaa hammasharjaa, shampoota tai aurinkorasvaa – niitä ei välttämättä löydy periltä, ainakaan yhdestä ja samasta kaupasta. Kuvittelimme aluksi että olisimme voineet ostaa kaupasta ruokaa majapaikalle, mutta tuo ajatus osoittautui nopeasti naiiviksi, sillä Kuubassa ei ole samaan tapaan ruokakauppoja kuin mihin Suomessa on totuttu ja esimerkiksi tuoreet maitotuotteet ovat hyvin harvinaisia. Onneksi majoituimme tavallisten kuubalaisten luona Casa particular-majoituksissa hotellien sijaan ja saimme kerrassaan herkullista ruokaa (ks. Casa particular- ja Airbnb-majoitukset Kuubassa ja Kuuban hotellit – vältä viimeiseen saakka).

Terassi Vedadon majoituksemme sisäpihalla
Vedadon majoituksemme kattoterassi ja näkymä naapuritaloihin

Köyhyydestä huolimatta ihmiset olivat todella mukavia ja avuliaita – kielimuurista huolimatta (espanja vs englanti). Juttelimme paljon paikallisten kanssa (he kyllä yrittivät parhaansa yhdistellen englantia ja espanjaa, ja minä yritin oppia Duolingon avulla hieman espanjaa), ja useampi korosti sitä kuinka köyhyydestä ja karuudesta huolimatta Havanna on turisteille turvallinen paikka, sillä turismista on ollut kuubalaisille niin paljon apua: vihdoin heillä on taas hieman enemmän rahaa ja mahdollisuus ostaa lääkkeitä, jotka piti ennen jättää ostamatta. Eräskin sanoi että paikallisella on suurempi riski tulla ryöstetyksi kuin turistilla, koska turistien virran halutaan jatkuvan.

Havanna on erilaisuudessaan ihana

Vaikka erilaisia hyödykkeitä ja elintarvikkeita voi olla vaikea löytää, ei se haitannut meidän lomailuamme. Olimme ottaneet kotimaasta kaiken tarpeellisen mukaan ja casa particulareissa syömämme aamiaiset ja muutkin ateriat olivat erinomaisia. Ravintolavinkkejä ja -kokemuksia kerroin jo aiemmassa kirjoituksessa. Rahavirta Kuubaan on vasta alkanut, ja olen varma että Havanna tulee näyttämään hyvin erilaiselta 10 vuoden päästä. Tässä se on vuonna 2018:
Havannan keskustassa on paljon vanhoja, hienoja rakennuksia

Kongaa kaduilla
Havana Club-rommin museon baari henkii menneitä vuosikymmeniä

El Capitolio

Havanna on nähnyt ja kokenut paljon

Ompelimon tädit
Elämää rantakatu Maleconin varrella
Maleconin varrella on myös parhaat pävänsä nähnyt urheilustadion

Oletko käynyt Kuubassa tai kiinnostaisiko se sinua?

Aiemmat Kuuba-aiheiset kirjoitukset:

Lisää reissujuttuja ympäri maailmaa löytyy Matkustaminen-hakemistosta.

hyvinvointi onnellisuus ihmissuhteet
Kommentit (2)
  1. Ihania kuvia! 😊 Tulipa ikävä Havannaan! Mä koin itse lyhyellä visiitillä Havannan samoin kuin sä. 😊 Meillä on kohta taas lähtö Kuubaan. Vähän kyllä harmittaa, kun Havanna jää tällä kerralla väliin, nyyh. Tässä meidän tulevan reissun suunnitelmat: https://blogit.terve.fi/kirsinkuntopiiri/kuuba-cayo-coco-ja-paratiisirannat-kutsuvat-jalleen/

    1. Kiitos Kirsi! Kiva kuulla että sinulla oli samanlaiset kokemukset kuin minulla. Kävinkin aikaisemmin lukemassa teidän Thomas Cook-vaikeuksista, mutta ihanaa että kaikki järjestyi lopulta ja pääsette taas reissuun! Cayo Coco näyttää ihanalta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *