Kadonnut puhelin ja kauhunhetkiä Kreikassa

Oletko koskaan miettinyt mitä tekisit tai miltä tuntuisi jos puhelimesi katoaisi tai pahempaa – varastettaisiin? Älypuhelimilla on nykyään todella suuri rooli monien arjessa ja elämässä. Toisille se tuntuu olevan ruumiin jatke – ja vaikkei vielä oltaisikaan päästy puhelinaddiktiuteen saakka, varastoidaan puhelimeen paljon henkilökohtaisia tietoja. Yhteystietoja, osoitteita, pankkitunnuksia, kuvia ja pääsy kaikkiin sosiaalisen median tileihin.

Kuva Unsplash.com, muut kirjoituksen kuvat ovat minun ottamiani

Minun puhelimeni katosi lomallamme Kreikassa. Olimme naapurikaupungissa päiväretkellä ja muistan kuinka kurkkasin viimeisessä kahvilassa jossa kävimme oliko puhelimeen tullut viestejä päivän aikana. Lähdimme kahvilasta bussiasemalle ja takaisin hotellille, ja hotellilla huomasin ettei puhelimeni ollut missään. Lisäksi puhelimen mukana hukkaan olivat päätyneet myös pankkikortti, verkkopankkitunnukset ja ajokortti, jotka olivat puhelimen kotelossa.

Ensiksi suhtauduin asiaan aika rauhallisesti. Soitimme puhelimeeni, kahvilaan jossa olimme olleet ja bussiasemalle, vaikken omasta mielestäni ollut käyttänyt puhelinta kahvilan jälkeen. Puhelinta ei ollut löytynyt kummastakaan paikasta, ja olin aika varma että joku oli kähveltänyt sen repustani matkalla kahvilasta bussille. Puhelimeni on iPhone, joissa on ”etsi iPhone” toiminto. Katsoin koneeltani josko “etsi iPhone” löytäisi puhelimeni, mutta eihän siihen tietty saanut yhteyttä, sillä en ollut jättänyt roamingia tai wifiä päälle – puhelimen paikannus vaatii nettiyhteyden. Ilmoitin puhelimen iCloudin kautta kadonneeksi, jolloin puhelin rupeaa piippaamaan nettiin yhdistyessään. Lisäksi näytölle saa oman viestin, jossa pyysin ottamaan yhteyttä poikaystäväni puhelinnumeroon.

Nykyään lähimaksurajan ollessa 50€, pankkikortteja saa tyhjennettyä aika nopeaan tahtiin niin halutessaan. Siispä ryhdyinkin soittamaan poikaystävän puhelimella pankkien sulkupalveluihin. Hänen puhelimessaan oli kuitenkin päällä jonkinlainen ulkomailla oleva palveluesto, joka ei antanut meidän soittaa sulkupalveluun – hyvin ikävää siinä kohdassa kun pankkikortti on kateissa ulkomailla. Soitimme tästä operaattorille (sinne sai kuitenkin yhteyden), mutta heidän mukaansa mitään tällaista estoa ei olisi pitänyt olla eikä puhelimen omissakaan asetuksissa ollut ulkomaanpuheluita kieltäviä rajoituksia. Lopulta sain suljettua pankkikortin hotellin respan puhelimella.

Pankkikortin ja verkkopankkitunnusten sulkemisen jälkeen mieleni huojentui hetkeksi. Puhelin oli vanha ja olin muutenkin ajatellut hankkivani uuden – olin myös tehnyt siitä varmuuskopion Suomessa. Pankkikorttini oli suljettu eikä sitä voitaisi väärinkäyttää ainakaan enempää, ja poikaystävällä oli kuitenkin hänen korttinsa tallessa. Ajokortin katoaminen toki harmitti – ei tunnu kivalta kun henkilöllisyystodistus on väärissä käsissä. Puhelimessa on tietysti paljon kaikkea henkilökohtaisia tietoja ja kuvia, mutta sen käyttäminen vaatii joko sormenjälkeni tai kuusinumeroisen tunnusluvun. Eihän kukaan nyt sitä pääsykoodia keksi – paitsi jos on yhtä tyhmä kuin minä koodia valitessa. 😛

Hävettää kertoa, mutta puhelimeni pääsykoodi oli ennen syntymäpäiväni. Se ei muuten paljoa pidättele, jos puhelimen kotelossa on mukana ajokortti, jossa syntymäpäivä lukee. Siinä kohdassa kun tajusin tämän, alkoi kauhu nostaa päätään. Minulla on puhelimessani peräti useamman pankin mobiiliapit. Olin kuolettanut kadonneen pankkikortin verkkopankkitunnukset (jotka olivat siis myös puhelimen kotelossa), mutta pelkäsin että puhelimeni kuvista tai muistiinpanoista voisi löytyä jotain, millä voro pääsisi eteenpäin. Sitten vaan äkkiä iCloudiin ja painamaan ”tyhjennä puhelin”-nappia. Tällöin puhelin ei enää piipitä olevansa kadoksissa, vaan se tyhjentää itsensä heti kun sen yhdistää nettiin. Ei auttanut kuin toivoa että puhelimen varmuuskopiointi oli ajan tasalla niin että saisin edes suurimman osan sen tiedoista takaisin iCloudin kautta.

Soitin myös operaattorille sulkekseni liittymäni tilapäisesti – tällöin jäljelle jää mahdollisuus avata liittymä uudestaan myöhemmin ja pitää sama puhelinnumero. Seuraavat x tuntia käytimme poikaystävän kanssa siihen että selvittelimme kaikkien mahdollisten appien lukitustapoja ja vaihdoimme salasanoja. Facebook, Instagramin kaikki kolme tiliä (kyllä – minulla on kolme instatiliä eri käyttötarkoituksiin), Whatsapp, neljä eri sähköpostia, LinkedIn, Slack, mobiilipankit (esim. Bank Norwegianin saa lukittua etänä)… Soitimme myös uudestaan bussiasemalle ja kahvilaan, mutta ei mitään. Bussiasemalla vastannut henkilö kävi tarkistamassa itse bussin, jolla olimme kulkeneet, mutta puhelinta ei löytynyt.

Kadonneesta ajokortista pitää ilmoittaa poliisille, ja mikäli varastetusta puhelimesta haluaa vakuutuksen kautta korvauksia, pitää siitä tehdä rikosilmoitus maan poliisille. Rikosilmoituksen tekemiseen tarvitaan usein puhelimen IMEI-numero, jotka löytyvät puhelimen myyntipakkauksen (joka minulla oli sentään tallessa, mutta Suomessa), ja iPhonen tapauksessa onneksi myös iCloudista. Puhelin katosi illalla, joten aioimme lähteä vierailemaan naapurikaupungin poliisiasemalle seuraavana päivänä. Respan tyttö halusi soittaa bussiasemalle vielä kerran, vaikka kerroimme soittaneemme jo kolmesti. Puhelin oli löytynyt. Sitten vaan kipinkapin bussipysäkille ja seuraavalla bussilla naapurikaupungin bussiasemalle. Siellä se iPhoneni oli ja kaikki kortitkin olivat tallella. Tarina ei kerro missä vaiheessa se oli löytynyt (kun me soitimme asemalle, ei sitä ollut tuotu infoon ja bussikin oltiin tarkastettu, mikäli vastaaja oli totuudenmukainen). En myöskään tiedä missä kohdassa se oli tippunut ja minne, sillä en omasta mielestäni käyttänyt sitä kahvilan jälkeen. Pääasia että se löytyi, ja vaikka pankkikortti ja verkkopankkitunnukset olikin kuoletettu, oli huojentavaa saada puhelimen ja ajokortti takaisin.

Tässä kohdassa on hyvä muistaa että olin pistänyt puhelimeni tyhjentämään itsensä. Niinpä pistinkin sen visusti lentokonetilaan, ettei se yhdistäisi hotellille saapuessamme automaattisesti wifiin ja tuhoaisi samalla muistiaan. Pysäytin iCloudissa tyhjennyspyynnön ja pistin puhelimen vasta sen jälkeen wifi-yhteyteen. Soitin operaattorille avatakseni liittymän, ja kaikki oli kunnossa – vaikkakin puhelimeni sai liittymän väliaikaisen sulkemisen jälkeen yhteyden verkkoon vasta Suomessa. Se ei kuitenkaan haitannut. Pakollinen kommunikointi hoituu nykyään pitkälti wifillä ja varsinaista puhelinliittymää vaatineet jutut hoidettiin poikaystävän puhelimella.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tässä muutama vinkki miten varautua puhelimen/lompakon katoamiseen:

  • Älä kanna ylimääräisiä kortteja tai verkkopankitunnuksia mukana
  • Tallenna kaikkien seurueen jäsenten puhelimiin valmiiksi pankkikorttien sulkunumerot – ja vielä parempi kirjoittaa ne paperilapulle, jota säilyttää matkalaukussa, siltä varalta että puhelin katoaa
  • Valitse puhelimeen pääsykoodi, jota ei voi arvata lompakon tai laukun sisällön perusteella
  • Älä pidä puhelimen SIM-kortin PIN-koodina 0000 tai 1234
  • Jos puhelin katoaa, mieti minne se on voinut jäädä, soittele ja pyydä apua rohkeasti
  • Mieti ennen kuin yhdistät löytyneen puhelimeen nettiin siltä varalta että olet lähettänyt siihen tyhjennyspyynnön
  • Muista voimassa oleva matkavakuutus

Lisää reissujuttuja löytyy Matkustaminen-hakemistosta.

hyvinvointi elamantapa stressi mieli
Kommentit (68)
  1. Kohteena maailma / Rami
    21.7.2019, 12:38

    Voin vain kuvitella, millainen paniikki on ollut päällä. Sitten tietysti vielä jos luottokortti on mukana puhelinkotelossa ja siinä on tämä pikamaksuominaisuus, niin sitähän voi käyttää jo sitten aika paljon ennen kuin on ehditty kuolettamaan kortti. Onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, aika pienillä murheilla selvisit tästä ikävästä tapahtumasta. Toivotaan, että tulevilla reissuilla puhelin pysyy aina matkassa ja lopun hyville vinkeille ei sinulla ole tarvetta!

    1. Jep, todella tyhmää minulta itseltäni pistää kaikki arvokas samaan paikkaan, mutta niin pitkään on mennyt niin hyvin, että mukavuudenhalu sai unohtamaan varovaisuuden. Mutta tulipahan taas opittua. 😉

  2. Kohteena maailma / Rami
    21.7.2019, 12:38

    Voin vain kuvitella, millainen paniikki on ollut päällä. Sitten tietysti vielä jos luottokortti on mukana puhelinkotelossa ja siinä on tämä pikamaksuominaisuus, niin sitähän voi käyttää jo sitten aika paljon ennen kuin on ehditty kuolettamaan kortti. Onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, aika pienillä murheilla selvisit tästä ikävästä tapahtumasta. Toivotaan, että tulevilla reissuilla puhelin pysyy aina matkassa ja lopun hyville vinkeille ei sinulla ole tarvetta!

    1. Jep, todella tyhmää minulta itseltäni pistää kaikki arvokas samaan paikkaan, mutta niin pitkään on mennyt niin hyvin, että mukavuudenhalu sai unohtamaan varovaisuuden. Mutta tulipahan taas opittua. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *