Pilkettä
Pilkettä

Hyvää junamatkaa!

Kävin moikkaamassa äitiä työreissun yhteydessä, ja sain kotimatkalle mukavaa evästä. 🙂 Äiti on ilokseni ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut viljattomasta ruokavaliosta. Leivoin hänelle taannoin pellillisen siemennäkkäriä, ja se jälkeen hän on itsekin innostunut viljattomaan leivontaan. Sain mukaani veikeää ”kivikauden leipää”, joka sisälsi runsaasti siemeniä. Analyysini mukaan leivässä oli ainakin pellavan-, auringonkukan-, kurpitsan- ja seesaminsiemeniä sekä mantelijauhoja.
22kivikausi
Leipä muistutti hauskasti Realia ilman siirappista makeutta. Äiti saa mieluusti jatkaa leivontakokeilujaan minun puolestani. 😉

Mutustelin siis junassa pari paksua siivua tätä siemenleipää juustolla ja kaveriksi vielä luomuporkkanan. Juustohiirenä minulla piti tietty olla myös pari ekstrasiivua juustoa purkissa. 😉 Lisäksi oikein mukava rouva lahjoitti minulle Iltalehden korvaukseksi siitä että istui paikallani. 🙂 Ei pöllömpää junamatkailua.
22juna

Muita hyviä leipiä:
Paahtoleipä
Siemennäkkäri

Muita eväspostauksia:
Lounassalaatti mukaan
Lunchbox luennolle
Pampas Nationaldag
Pitsalounas linja-autossa

Evässetin täydennykseen:
Paahdetut kanelimantelit
Suolatut ja paahdetut mantelit

Kommentit (5)

  1. LCHF-lounas symposiumissa | Pilkettä

    […] ruokailut ja perusruokavarasto Äiti ja tyttäret Tukholmassa Synttärijuhlintaa ja hierontakäynti Hyvää junamatkaa! Pampas Nationaldag […]

  2. LCHF ruokaloissa | Pilkettä

    […] symposiumissa Reissupäivän ruokailut ja perusruokavarasto Synttärijuhlintaa ja hierontakäynti Hyvää junamatkaa! Pampas Nationaldag Reissupäivä Lunchbox luennolle Lounas linja-autossa Lounassalaatti mukaan LCHF […]

  3. Lounas puistonpenkillä | Pilkettä

    […] eväsesimerkkejä ja reissuruokailuja: Reissupäivän ruokailut ja perusruokavarasto Hyvää junamatkaa! Lounassalaatti mukaan Lunchbox luennolle Pampas Nationaldag Pitsalounas […]

  4. Sopeutuva saa sapuskaa | Pilkettä

    […] kaupungin elämäntapaani sivuten: Hyvää junamatkaa! Lounas linja-autossa 5 parasta asiaa kotona Lasipalatsin iltasalaattibuffet ja mietteitä […]

  5. Elämää koiran epilepsian kanssa, töitä ja vapaa-aikaa | Pilkettä

    […] elämäntapa- jakoirakirjoituksia: Hyvää junamatkaa! Lounas linja-autossa 5 parasta asiaa kotona Viikko kookoksenhimoisen koiran ehdoilla ja […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *