Hotellivinkki Santorinille – ehkä paras hotelli, jossa olen ollut

Palasimme aiemmin tällä viikolla lomalta Santorinin saarelta Kreikasta ja meille sattui siellä niin ihana hotelli, että sitä on aivan pakko kehua. 🙂 Santorini on pieni saari ja samalla hyvin suosittu, joten hotelli kannattaisi varata hyvissä ajoin – esimerkiksi Airbnb:ssä suurin osa harkitsemisen arvoisista kohteista oli jo varattuja. Lisäksi budjettirajamme majoituksen suhteen oli suht tiukka (ainakin jos haluaa majoittua mukavassa hotellissa askeettisemman hostellin sijaan), ja halusimme löytää siistin hotellin joko uima-altaalla tai rannalla noin 100 €/yö hintaan. Lennoista ja matkan kokonaisbudjetista tulee oma postauksensa varmaankin ensi viikolla. 😉 Tällä kertaa hotelliksi valikoitui poikaystäväni bongaama hotel Zephyros Kamarin rantakylästä ja varasimme sen Hotels.comin kautta. Hotel Zephyros sopi kriteereihimme hienosti, sillä siellä oli uima-allas, vain pari sataa metriä rantaa ja aamiainen kuului hintaan.

Hotel Zephyrosilla on myös poreamme

Hotel Zephyros Santorini on pieni, perheen omistama hotelli, jossa on uima-allas ja se sijaitsee vain parin sadan metrin päässä rannasta. Mikä parasta, majoitukseen kuului myös buffetaamiainen, jonka sai nauttia hotellin viihtyisässä puutarhassa! Saavuimme hotellille tulopäivänämme jo aamuyhdeksän aikoihin ja huoneiden luovutus oli vasta klo 14, mutta meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi ja kutsuttiin hotellin aamiaiselle, josta löytyi kattavasti niin lämpimiä ruokia, leivonnaisia, hedelmiä kuin sitä rakastamaani paksua kreikkalaista jogurttiakin. Olimme laittaneet hotelliin ennen matkaamme sähköpostitse pyynnön gluteenittomasta aamiaisesta tai että joku henkilökunnasta osaisi ainakin auttaa valitsemaan gluteenittomat vaihtoehdot ja he olivat hankkineet minua varten gluteenitonta leipääkin. Lisäksi kokki paistoi pyynnöstä munakkaita eri täytevaihtoehdoilla, joten voin vakuuttaa että nälkä kyllä lähti. 😉

Aamiaista pääsi nauttimaan hotellin puutarhassa

Kun saimme huoneemme, yllätyimme jälleen positiivisesti: olimme maksaneet halvemmasta, ei-remontoidusta huoneesta, mutta saimme vastaremontoidun, siistin huoneen. Vessa oli upouuden näköinen ja ilmastointi piti lämpötilan suomalaiselle mukavan viileänä kun ulkona oli 33 C astetta. Lisäksi hotellista löytyi pienehkö, meille oikein riittävän kokoinen uima-allas, sekä poreamme! Allasbaarista sai juomia edullisempaan hintaan kuin rannan ravintoloista. Lisäksi saman perheen omistuksessa oli toinen rantahotelli ravintoloineen, ja hotel Zephyrosiin asukkaat pääsivät Elixir-rantaravintolan aurinkotuoleille ilmaiseksi.

Elixir Studios tarjosi maukasta ruokaa

Henkilökunta oli todella ystävällistä ja avuliasta hotelli Zephyrosissa sekä Elixirissä. Saimme hotelli Zephyrosin respatytöltä paljon hyviä vinkkejä missä käydä ja miten liikkua bussilla ja taksilla maksamatta liikaa. Santorinin saari on todella pieni, joten bussi on siellä varsin näppärä kulkuneuvo! Lisäksi henkilökunnasta oli myös iso apu kun puhelimeni ja pankkikorttini katosivat reissun aikana. Sain soitella heidän puhelimellaan pankkikorttien sulkupalveluihin ja he soittelivat meidän kanssamme mm. bussiasemalle, josta puhelin lopulta löytyi.

Näkymät Elixir Studiosin aurinkotuoleita

En muista koska olisin saanut jossain näin hyvää palvelua. Pienessä hotellissa henkilökunta tuli nopeasti tutuksi, ja 25-60 ikäluokkaa ollut asiakaskunta oli sekin hyvin rauhallista. Hotelli ansaitsisi selvästi “aikuisten suosiossa” merkinnän, ja uskon että moni siellä majoittuneista palaa sinne uudestaankin – minä ainakin menisin ehdottomasti tänne uudestaan jos menisin Santorinille.

Lämmin suositus siis hotelli Zephyrokselle, mikäli olet matkustamassa Santorinille!

Lisää juttuja majoituksesta reissussa:

Lisää reissujuttuja löytyy Matkustaminen-hakemistosta.

treeni-ja-ravinto elamantapa gluteeniton mita-minulle-kuuluu
Kommentit (3)
  1. Kiitos hotellivinkistäsi. Täällä
    lomamme ensimmäisen päivän iltana voimme vaan olla tyytyväisiä, että noudatimme suositustasi. Huoneemne aivan uskomattoman hieno omalla ulkoporealtaalla. Kaikkialla hotellissa huippusiistiä ja palvelu erittäin ystävällistä.

  2. Tykkään aina kun majoitukseen kuuluu aamupala. Ettei sitä erikseen tarvitse ostaa, koska silloin ainakin minä mietin että pitäisikö sittenkin mennä johonkin lähipaikkaan syömään. Mutta aina aamuisin on niin kova nälkä, että olisi aina parempi syödä aamupala hotellilla. Näyttääpä hienolta tuo majoituspaikka. https://www.goldenresort.fi/majoitus/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *