Pilkettä
Pilkettä

Helpot ja nopeat banaani-tahinikeksit

Maapähkinävoi on ollut kaupoissa jo pitkään, ja viime vuonna erilaiset pähkinätahnat, kuten mantelivoi ja cashewvoi, ovat ruvenneet löytymään kauppojen hyllyltä. Herkkutahnaa voi kuitenkin tehdä myös siemenistä – onko esimerkiksi tahini sinulle tuttua? Se on ihanan aromikasta tahnaa, joka on tehty seesaminsiemenistä. Sitä käytetään muun muassa erilaisissa kastikkeissa ja monille tutussa hummuksessa, mutta se sopii myös makeisiin resepteihin ja erilaisiin herkkuihin.

Bongasin Sweet Food O’Mine-blogista helppojen banaani-maapähkinävoikeksien resepti, joista tein oman version tahinilla. Niin herkullista! Nämä keksit ovat koostumukseltaan pehmeitä ja maultaan täyteläisiä. Lisäksi nämä banaani-tahinikeksit ovat helppo ja nopea saada terveellistä herkkua ilman gluteenia, maitoa, munia ja valkoista sokeria. Nämä jäävät ehdottomasti vakiherkkuihini. 😉

PS. Blogissa oli aiemmin helppojen, jauhottomien maapähkinävoi-suklaacookieiden ohje (kuva yllä). Ne ovat niin helppoja ja nopeita tehdä, ja samalla melkein syntisen hyviä.

Muita vegaanisia ja gluteenittomia reseptejä:

Kuohkea suklaamousse kikherneliemellä
Maidoton jäätelö kikherneliemestä
Marokkolainen bataattisalaatti
Proteiinipitoinen omenapiirakka kikhernepohjalla
Punajuurihummus
Tofu-suklaamousse

Banaani-tahinikeksit

Ainekset
( 8 Annosta )

1
kypsä banaani
2 dl
(gluteenittomia) kaurahiutaleita
1-3 rkl
vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa
1 tl
vaniljauutetta (ei pakollinen)
1 dl
tahinia
30 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

Pilko banaani. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimen tai blenderin kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi. Tee taikinasta kahden ruokalusikan avulla kekoja ja taputtele ne hieman litteämmiksi, keksimäisiksi – taikina ei juurikaan leviä paiston aikana.  Paista uunissa 175 C asteessa noin 15 minuuttia – kunnes keksit ovat saaneet nätin värin. Keksit jäävät vähän pehmeiksi.

Kommentit (2)

  1. Sari

    Eiih miten mainio idea! Mähän suorastaan rakastan tahinia joten näitä on nyt vaan pakko testata tällä sun ohjeella! Wautsi!

    • siiri

      Tahini on vain niin ihanaa! <3 Tungen sitä tällä hetkellä vähän kaikkeen suolaiseen ja makeaan. 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *