Gluteeniton saaristolaisleipä kuuluu jouluun

Tein juuri ennen San Diegon matkaani ensimmäisen version gluteenittomasta saaristolaisleivästä. Lopputulos oli oikein maukas, mutta vähän liian tiivis, joten en kokenut sen olevan vielä tarpeeksi hyvä tänne blogiin. Palasin liki kahden viikon reissultani viime perjantaina ja jo lauantaiaamuna kävin ostamassa ainoaa puuttuvaa ainesosaa, piimää, lähikaupasta jotta pääsisin jatkamaan reseptikehittelyäni. Myöhemmin päivällä poikaystävä kävi asioiden hoitelun yhteydessä cittarissa ja hän soitti sieltä kysyäkseen onko meillä ainekset siihen saaristolaisleipään – great minds think alike. 😀 Niinpä lauantaina leivottiinkin gluteeniton saaristolaisleipä ja tällä kertaa se oli juuri niin kuin pitääkin. 😉

Ah, tämänkertainen gluteeniton saristolaisleipä täytti toiveet ja odotukset. Siinä oli sopivan karkea, ruisleipämäinen koostumus ilman että leipä oli liian tiivis, ja makeus ja suolaisuus olivat juuri hyvissä balanssissa meidän makuumme. Herkuttelimme sillä savulohen ja skagenröran kera. Tätä tehdään vielä uudestaan ennen joulua! 😉

Gluteeniton saaristolaisleipä

  • 5 dl piimää
  • 2 tl suolaa
  • 2 dl fibrex-sokerijuurikaskuitua
  • 2,5 dl tattarijauhoa
  • 2,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper Fin Mix tai Kotimaista gluteeniton jauhoseos)
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 1,5 dl tummaa siirappia

Sekoita jauhot, Fibrex, ja kuivahiiva keskenään. Pistä piimä kattilaan ja sekoita suola sen joukkoon. Kuumenna piimä 42 C-asteiseksi ja sekoita se kuivien aineiden joukkoon. Sekoita joukkoon myös siirappi. Kumoa taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja anna sen kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa noin tunnin ajan. Paista leipää uunissa 175 C asteessa noin 1,5 tuntia, tarkista kypsyys tikun avulla. Sivele leivän pintaa vesi-siirappiseoksella 2-3 kertaa paistamisen aikana. Tarjoa voin ja joulukalojen kera.

Täältä löytyy reseptit joulun kalaherkkuihin:

Lue myös: blogin parhaat joulureseptit vuosien varrelta

Lisää muita reseptejä löytyy reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Ah,todella, ah, tämä saaristolaisleipä! Kiitos! Tein ainakin kolme kertaa perheelle ja kaikk män. Ei voi kehua tarpeeksi. Rakenne ja maku loistavat. Itse jouduin soveltamaan ohjetta vain sikäli, että piimä oli soijajugurttia, koska syöjät maidottomia. Uteliaisuudesta blendasin fibrex-hiutaleet ja toimi ok.

    Kiitos, kiitos, kiitos, ja hyvää uutta vuotta!

    1. Kiitos Maija, ihana kuulla että leivästä oli teille noin paljon iloa! <3 Itsekin olen tainnut tehdä tätä leipää tänä jouluna neljästi, ja soijajugurtti on tosiaan oiva piimän korvike maidottomaan versioon. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *